Mitä jos ensin olisikin musiikki?

Pelkästään vuonna 2013 Suomi olisi satsannut 18,5 miljardia euroa siihen, että 5,5-miljoonainen kansamme voisi ilmaista itseään musiikillisesti ja tulla kohdatuksi musiikillisine tarpeineen kehdosta hautaan. Koulussa olisit kasvanut tutkimusmatkailemaan luokkasi sosiaalisessa todellisuudessa omalla äänelläsi improvisoiden, ja työpaikallasi ristiriitoja ratkaistaisiin rummuttamalla eripurat suohon. Eläkepäivinäsi opettaisit lapsuutesi rytmileikkejä omille lastenlapsillesi ja ylläpitäisit samalla muistiasi ja motoriikkaasi. Palvelutalossa luonasi kävisi vielä viikoittain pianonsoiton opettaja, jonka kanssa harjoittelisit yhä kehittyäksesi – et ehkä enää tekniikassa, mutta ilmaisussa ja merkitysten syventämisessä.

Viimeviikkoisessa ArtsEqual-hankkeen Taide, taidekasvatus ja myöhäisikä -kollokviossa pohdittiin ikäihmisten toimijuuden ja osallisuuden vahvistamista taiteen ja taidekasvatuksen kentällä. Tapahtumassa puhunut Helsingin kaupungin kulttuurisuunnittelija Jenni Räsänen puhui ikääntyneiden kulttuurioikeuksista ja siitä, kuinka luoda palveluja kulttuuri- ja sote-sektorin välille niin, että ikääntyneiden kulttuurioikeudet pääsisivät toteutumaan. Taiteella on lisäksi tärkeä tehtävä esimerkiksi ikäihmisten ajallisen perspektiivin laajentajana. Pari viikkoa sitten itseäni muistutti tästä mikkeliläinen rouva. Hän tarttui minua kädestä kiinni erään koulutustilaisuuden jälkeen ja sanoi: ”Kun meidän vanhojen kohdalla korostetaan aina sitä muistelemista, niin kerrothan siellä missä liikut, että kyllä meistä on tosi tärkeää, että tulevaisuudessa on jotain, mitä suunnitella ja odottaa.” Taidetoiminta voi osaltaan luoda tulevaisuutta ihmisen iästä ja kunnosta riippumatta, niihin mukautuen.

Jotta ikääntyneiden kulttuurioikeudet pääsevät toteutumaan entistä täydemmin, on tärkeää puhua ja huolehtia myös hoivapalveluja toteuttavien kulttuurioikeuksista. Onko ikäihmisten kulttuurioikeuksista huolehtiminen hoivatyöntekijöiden velvollisuus vai voisiko ajatella sen olevan osa heidän omia kulttuurioikeuksiaan – oikeuksia luovaan ja esteettiseen ajatteluun ja toimintaan? Yhdessä laulaminen aamupesujen yhteydessä voi olla päivän kohokohta niin ikääntyneelle kuin hoitajallekin.

Sosiaali- ja terveysalan esihenkilö voi vielä vuosien jälkeen puhua voimaannuttavana kokemuksena työpaikan kuorosta, jossa ”yhdessä laulettiin, vaikka ei osattukaan laulaa” – ja silti esiinnyttiin. Esteet sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden musiikilliselle ja taiteelliselle toimijuudelle voivat olla hyvin arkisia: arkuutta ja pelkoja, väärinymmärryksiä työpaikan ihmissuhteissa, väsymystä suuren työtaakan alla. Vaikka resursseja tarvitaankin lisää, usein ensiavuksi riittävät toisten kykyjen ja tunteiden hyväksyminen sekä kannustaminen uuteen yritykseen.

Mitä jos ajateltaisiin koko kuvio ihan alusta: Jos ensin olisikin musiikki, liike ja kuva? Ja vasta sitten, kun taiteen keinot eivät enää riitä hyvinvointimme ylläpitämiseen, mietittäisiin, mitä terveyspalveluilla on tarjottavana.

Kirjoittaja

Taru Tähti on kulttuuri ja hyvinvointi -kentän sekatyöläinen, etnomusikologi (FM) sekä väitöskirjatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.