Ensimmäisiä taidekokemuksia

8.9.2020 0 Tykkää 0 kommenttia Ilai Lehto

Milloin tajusin taiteen olemassaolon? Mikä olikaan merkittävä kohtaaminen taiteen kanssa, että lopulta päädyin opiskelemaan sitä ja toimimaan taiteilijana?

On vaikeaa paikantaa tilaa, aikaa tai hetkeä missä minulle olisi kirkastunut mitä ja miksi taide on? En osaa ainakaan nyt ainakaan kaivella muististani sitä yhtä ainoaa merkittävää taide-elämystä, joka olisi haltioittanut pienen mieleni ja siten johdattanut minut kädestä pitäen oman taiteellisen intuitioni ääreen. Ehkä pystyisin lopulta kehittelemään jonkun maagisen hetken epämääräisen muistikuvan pohjalta, jos oikein pinnistelisin, mutta en koe oikein mielekkäänä siihen ryhtymistä. Pikemmin muistelen lapsuudenkotini olleen aina täynnä taidetta tai ainakin erilaisia audio-visuaalisia virikkeitä. Ehkä näitä kokemuksia onkin ollut niin viljalti lapsuudessani, että niiden runsaus pyyhkäisi ylitseni kuin hyökyaalto, eikä jättänyt mitään muuta jälkeensä kuin tunteen siitä, että on ympäröity taiteella. Taide yksinkertaisesti on.

Muistan isäni maalaukset selkeästi. Intiaanit, muotokuvat äidistäni. Etenkin tummanpuhuvan ja dramaattisen maalauksen olohuoneen seinältä, jossa äitini tuijottaa yhtäaikaa poissaolevana ja voimakastahtoisena tyhjyyteen mustassa kirjavilla tilkuilla koristellussa viitassaan. Ehkä se on jokin neule tai poncho. En tiedä tarkalleen, sillä muistan vain maalauksen, en tuota merkillistä värikenttien täplittämää vaatekappaletta. Teos myös piinasi minua vuosia käsittämättömästi, välillä sen tuima katse seuraili minua kun olin yksin olohuoneessa. Joskus selkäpiitäni karmi liikkua suoraan sen editse. Koin kuvan niin voimakkaasti, että se tunkeutui lopulta uniini. Muistan selkeästi nähneeni painajaisia maalauksesta, kuinka se heräsi yöllä henkiin ja söi pikkusiskoni lastenrattaineen yhtenä suupalana. Aamulla olin hämmentynyt nähdessäni siskoni jälleen ilmielävänä aamiaispöydässä. Minusta tuntui, että häntä tulisi varoittaa maalauksen mystisestä voimasta.

Toinen voimakas taidekokemus liittyy kotimme ensimmäiseen CD-soittimeen, jota opin suhteellisen vaivattomasti käyttämään. Isäni kantoi soittimen hommattuaan kotiin tukuttain levyjä laidasta laitaan kaikista musiikkityyleistä. Minulle tärkeimpiä olivat Royal Classics -sarjan klassiset levyt. Lumouduin etenkin venäläisen Modest Musorgskin pianosarjan Näyttelykuvia orkestroinneista ja tapanani oli tanssien eläytyä ulkoa oppimani kappaleiden voimallisiin tunnetiloihin ja draaman kaariin. Etenkin sellaiset sävellykset kuin Limoges. Le marché ja Избушка на курьих ножках (The Hut on Fowl’s Legs) kirvoittivat minut ja toisinaan pikkusiskoni hurjaan raviin ympäri huonetta. Samalta levyltä löytyi niinikään Igor Stravinskin Kevätuhri, joka yhtälailla kirvoitti villiä elehtimistä ja heittäytymistä olohuoneen matolla.

Kuvataiteilijan näkökulmasta onkin hauska sattuma, että tajusin vasta paljon myöhemmin Musorgskin sävellysten todella pohjautuvan hänen edesmenneen ystävänsä Viktor Hartmannin piirroksiin ja akvarelleihin. Menetyksen musertama Musorgski kuvaa sävellyksissään vaikutelmiaan teoksista, sekä kävelyä läpi Hartmannin postuumin näyttelyn, joka pidettiin Pietarissa 1874. Kiinnostavaa on, että osa sävellyksiä inspiroineista piirroksista on kadonnut tuntemattomina historian uumeniin, joten jotkin näyttelyn kuvista ovat kohdattavissa enää mielikuvituksen ja musiikin myötävaikutuksella. Olisikin sikäli kiinnostavaa kokeilla nyt millaisella voimalla sävellyksiin kykenee heittäytymään aikuisiällä ja kirvoittaisivatko aikanaan vaikuttavasti tajuntaan iskeytyneet sävelkulut täysin uusia tulkintoja kuvataiteellisessa ilmaisussani. Kertaalleen ne ovat sen jo tehneet elämässäni, osoituksena taiteen kiistämättömästä liikuttavasta voimasta.

• Ilai Elias Lehto

^{Kirjoittaja opiskelee viimeistä vuottaan maisteriopintoja Kuvataideakatemian kuvanveiston opetusalueella. Hänelle on väitetty hänen kuuluttaneen kovaan ääneen jo alle kouluikäisenä haluavansa tulla taiteilijaksi. Kirjoittaja itse on epäileväinen, sillä muistaa varhaisimpien toiveammattiensa olleen poikalapsille tyypillisemmät veturinkuljettaja ja poliisi.}