← Takaisin blogiin

Haastattelu: Emmi Venna ja TADAC 2021

Lue TADAC:ille koreografian tehneen Emmi Vennan haastattelu, jossa hän pohtii muun muassa teoksensa Coren prosessia ja tanssijantaiteen koulutusta.

Kuva jalasta josta kasvaa juuria
Aino Autere

Kirjoittaneet/editoineet: Emmi Venna, Soili Huhtakallio ja Eeva Muilu

Emmi Venna toimi koreografina vuoden 2021 Theatre Academy Dance -kollektiiville, eli TADaC:ille. Kyseessä on tanssijantaiteen toisen vuoden maisteriopiskelijoista muodostuva kollektiivi, jonka jäsenistä suurin osa teki lopputyönsä Vennan ohjaamassa Coressa. Ensi-illan ja esitysten siirryttyä koronan takia jo kahdesti, esitys päästiin elokuussa esittämään pienille yleisöille Zodiakin näyttämöllä.

Valmistuttuaan tanssitaiteen maisteriksi 2010 Venna on työskennellyt monipuolisesti taiteen kentällä esityksien, installaatioiden ja videotaiteen parissa. Viimeksi hän on työskennellyt tanssijana Mira Kauton teoksessa BS/BF, ja tällä hetkellä hän valmistelee ensi keväänä ensi-iltansa saavaa Kitchen Sink -esitystä yhdessä Ossi Koskelaisen ja Daniel Palillon kanssa. 

Esittelisitkö ensin hieman itseäsi ja taiteellisia intressejäsi? Kuka olet, mistä tulet ja/tai mikä on kaikkein kuvaavinta sinulle taiteilijana? Mikä tällä hetkellä puhuttaa taiteessa ja/tai miten työskentelet? 

Työskentelen tällä hetkellä eniten koreografina, esiintyjänä, kirjoittajana ja osana kuratoriaalisia työryhmiä. Uusimmassa biografiassani lukee, että ”työskentelyssäni tulee yhteen eletyn kehon kokemuksen kuuntelu, tanssi- ja taidehistorioiden tutkiminen, leikki fiktioilla sekä esitystilanteen maagisen potentiaalin metsästys.” Se kuulostaa edelleen ihan paikkansa pitävältä. Ammennan myös paljon kehona olemisen kompleksisuudesta ja turhautumisesta kehona ja kehossa olemiseen. 

Minulle tanssi on enemmän maailmassa olon aiheuttaman kitkan purkamista ja käsittelyä kuin harmonisesta ruumissuhteesta kumpuavaa liikettä tai sen tavoittelua.

Koronapandemia on kaikessa raastavuudessaan selkeyttänyt yksityisten ja kollektiivisten taiteellisten pyrkimyksieni muotoa ja eroa. Tanssi ja liike ovat minulle toisaalta itsearvoisen tärkeitä. Kehostani pursuavat tanssit vaativat tulla tanssituiksi, vaikka kukaan ei olisi sitä todistamassa. Toisaalta elävä tanssiteos ei valmistu ilman yleisöä, kollektiivista energiaa ja yhteistä kerääntymistä samaan tilaan. 

Pandemianaikaisessa maailmassa on tuntunut tärkeältä ajatella esitystä paikkana jämähtäneiden energioiden liikkeellepanemiselle. Se on näkynyt myös Coren prosessissa. 

Kerro lisää Coresta. Millainen esitys on kyseessä? Miten olette työskennelleet ja mitä olette oppineet prosessin aikana?

Core on tiheärytminen ja liiketäyteinen tanssiteos seitsemälle esiintyjälle. Se koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäisessä tanssitaan äänisuunnittelija-säveltäjä Ville Kabrellin musiikkiin. Tämän osan luomista on ohjannut kiinnostukseni yhdessä tanssimiseen, nopeuteen ja kompleksisiin rumpubreikkeihin. 

Teoksen toinen osa, josta käytämme nimeä ”matinea”, taas tanssitaan hiljaisuudessa. Teoksen liikemateriaali muodostuu score-pohjaisesti erilaisten tehtävien kautta. Tehtävät liittyvät esimerkiksi tanssimisen kokemuksen etsimiseen, itselle ja yhdessä tanssimiseen, tilassa liikkumiseen, kuvitteluun ja (omien) tanssihistorioiden kanssa leikkimiseen. 

Teoksen työtapa on osittain jatkoa Maasto -nimiselle kurssille, jonka pidin tälle samalle vuosikurssille vuoden 2019 syksyllä. 

Kurssilla työstetyt ja osin teokseen sisältyvät keholliset tehtävät pyrkivät kartoittamaan muun muassa sitä mistä esiintyjien oma tai jaettu taiteellisen toiminnan maasto koostuu, mikä heissä herättää nautintoa tällä hetkellä ja mitä kaikkea heidän kehoihinsa on tähän mennessä kerrostunut. Olemme käsitelleet myös sisäisiä kieltolistoja, fanituksen kohteita ja guilty pleasure -tematiikkaa. 

Osana Coren prosessia nousi esiin myös sellaisia tanssimisen ja liikkumisen tapoja, joiden osa opiskelijoista on kokenut olevan ristiriidassa koulutusohjelman painotusten ja opinnoissa korostettujen arvojen kanssa. Tämä kertoo mielestäni siitä, että opiskelijat reflektoivat nykyään hyvin tarkkanäköisesti sekä tanssikoulutuksen että nykytanssikentän aukipuhumattomia esteettisiä ja filosofisia prinsiippejä. 

Esityksen perusasetukset ja lähtökohdat tulevat minulta. Prosessin alussa opiskelijat toivoivat, että minä ottaisin vastuun teoksen raameista, jotta he voisivat keskittyä esiintymiseen ja tanssijantyöhön. Myös teoksessa keskustelukumppaninani toimineen Mira Kauton jakamat harjoitteet ovat olleet tärkeä osa harjoitusprosessia. 

Kukin tanssija tuo teokseen valtavan määrän liikettä ja tanssimisen tapoja omista lähtökohdistaan, eli teoksen liikemateriaali nousee pääosin tanssijoista itsestään.

Ennen tammikuun haamuensi-iltaa (19.1.) meillä oli pandemiatilanteesta johtuen vain muutamia päiviä, jolloin kaikki esiintyjät olivat paikalla. Tästä johtuen päätimme, että tanssijoilla ei ole teoksessa niin sanottuja ”omia paikkoja tai rooleja.” Esitys voidaan toteuttaa 5-7 esiintyjän voimin tilanteesta riippuen. Tästäkin johtuen teoksen esittäminen vaatii tanssijoilta todella paljon kompositionaalista ajattelua ja nopeaa reagointia. 

Minulla oli taka-ajatuksena se, että osa harjoitteista esiinnousseista aihioista voisi ehkä jatkaa kehittymistään esiintyjien omissa töissä ja esiintyjäntyössä myös tulevaisuudessa. Toiveenani on ollut, että Coren prosessi palvelisi ennen kaikkea tanssijoiden omia taiteellisia polkuja. Lisäksi on tuntunut tärkeältä mahduttaa harjoitusprosessiin keskustelua kentälle siirtymisestä ja taiteilijana toimimisen ”todellisuuksista”. 

Koen tosi tärkeäksi, että koulutusohjelmassa jatketaan pohdintaa siitä kuinka valmistuvien maisterien lopputyön prosessi ja opintojen kokonaisuus voisivat tulevaisuudessa palvella yhä paremmin kentälle siirtymistä. TADaCin tuotantorakenne kantaa mukanaan perinteisen dance company -ajattelun haamuja. Kokemukseni mukaan sitä olisi syytä uudistaa rohkeasti, sillä myös tanssin kentän rakenne on muuttunut paljon. 

Itse olisin kaivannut opinnoiltani enemmän valmennusta kentälle siirtymiseen. Mielestäni ohjelma tarjosi tuolloin riittämättömästi tukea oman taiteellisen toimintaympäristön ja inspiraatiokentän luomiseen, teosprosessien suunnitteluun ja toteutukseen tai ammattikentän rakenteiden hahmotukseen. 

Olin todella onnekas siinä, kuinka sain kollegoilta ja läheisiltä taiteilijoilta tosi paljon tukea ja yhteistyöpyyntöjä varsinkin valmistumisen jälkeisenä aikana, jolloin tein paljon yhteistyöprojekteja teatterin, kuva- ja esitystaiteen konteksteissa. Sain myös omien vaihto-opiskelujeni ja erilaisten kansainvälisten verkostojen kautta luotua yhteyksiä muualle Eurooppaan, Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan, mikä on laajentanut huomattavasti taiteellista maailmankuvaani ja kokemusta siitä, mitä voin itse tehdä taiteilijana. 

Valmistuit itse koulutusohjelmasta yli kymmenen vuotta sitten. Miltä se näyttää nyt alumnin silmin?

Teatterikorkeakoulu on muuttunut oman valmistumiseni jälkeen todella paljon. On todella tärkeää ja odotettua, että esimerkiksi taidetanssikentän homogeenisuudesta, rakenteellisista ongelmista, syrjinnästä, vallankäytöstä ja suostumuksesta käydään enemmän keskustelua, vaikka tietenkin monet näistä keskusteluista ovat vielä tosi alussa. Koen että isoa osaa sekä korkeakoulujen että toisen asteen ja yksityisten tanssikoulujen käytänteistä olisi tarpeellista uudelleenarvioida todella perusteellisesti.

Tuntuu että viimeisen 10 vuoden aikana tanssitaiteen laitos/koulutusohjelma on halunnut vankemmin asemoitua amerikkalaisen postmodernin tanssin ja konseptuaalisen eurooppalaisen nykytanssin jatkumoon. Tämä on sinänsä ihan kiinnostavaa, mutta se tuntuu suhteellisen kapealta otteelta siitä kaikesta, mitä uusi tanssi voisi olla tänä päivänä ja varsinkin tulevaisuudessa. 

Omien opintojeni kokonaisuus oli varmasti tätä päivää paljon sekavampi ja vähemmän teoreettisesti suuntautunut, mutta välillä ajattelen, että siinä eklektisyydessä oli lopulta jotain vapauttavaakin. Tuolloin esimerkiksi Zodiak – Uuden tanssin keskus tuntui vain yhdeltä paikalta muiden joukossa harjoittaa tanssitaiteilijan ammattia. Viime vuosina Zodiakin merkitys osana opintoja ja kentälle siirtymiseen valmistautumista on korostunut huomattavasti – hyvänä esimerkkinä tästä on Coren toteuttaminen nimenomaan Zodiakin näyttämöllä. 

Opiskelijoiden kanssa keskustellessa on tullut esiin myös hankaus kahden erillisen maisteriohjelman välillä. Muistan tämän myös omilta kouluajoilta. 

Olen jo pitkään kannattanut yhteistä maisteriohjelmaa, jossa kursseja voisi ottaa vapaasti suhteessa omiin kiinnostuksiin. Uudistus vaatisi toki paljon rakenteellisia muutoksia.  Ammattikentällä toimimiseen suhteutettuna jako koreografeihin ja tanssijoihin tuntuu mielestäni jäykältä ja aikansa eläneeltä.

Keskustelua tanssin kentän muuttuneista ja murtuvista ammattinimikkeistä tulisi mielestäni laajentaa myös apurahajärjestelmän suuntaan, joka tällä hetkellä palvelee paremmin koreografeja ja koollekutsujia kuin tanssija-esiintyjiä. 

Tanssijantaiteen koulutusohjelmassa tällä hetkellä paljon puhuttu tanssijan toimijuus ei pääse todella toteutumaan, ellei koulutuksen, ammattikentän ja rahoitusjärjestelmän eriarvoistavia käytänteitä tarkastella huolellisesti.  Maisteriohjelmien mahdollinen yhdistäminen ei tietenkään saisi aiheuttaa resurssien pienenemistä, vaan niitä tulisi ennemminkin lisätä.

Olen tosi iloinen, että olen saanut opettaa viime vuosina tanssijantaiteen maisteriopiskelijoita, koska se on tarjonnut minulle mahdollisuuden arvioida omaa taiteellista työtä ja pedagogisia kykyjä tässä muuttuvassa maailmassa. Olen oppinut jokaiselta vuosikurssilta tosi paljon. 

Tanssitaiteen blogi

Tanssitaiteen blogi on perustettu alustaksi, jolla keskustella erilaisista tanssitaiteeseen ja sen tekemiseen liittyvistä kysymyksistä ja havainnoista. Blogin kirjoitusten kautta pääset tutustumaan tanssitaiteen opiskelun arkeen ja lukemaan ajoittain ilmestyviä opiskelijoiden ja opettajien haastatteluja.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia