← Takaisin blogiin

Katse rohkeasti tulevaisuuteen

Laulaminen ei vaadi paljon, mutta kaiken, todettiin Sirkka Parviaisen kurssilla Rovaniemellä.

Rovaniemellä vietettiin innostavaa lauluviikonloppua 8.-10.4.2022, kun Lapin musiikki- ja tanssiopiston sekä Koillis-Lapin musiikkiopiston laulunopiskelijoita kokoontui Helena-saliin Sirkka Parviaisen mestarikurssille. Opiskelijoita oli mukana Julia Pihavainion ja Minna Sallisen laululuokilta (Rovaniemi) ja Tuuli-Elina Kilpelän laululuokalta (Kemijärvi). Opiskelijat olivat valmistaneet ohjelmistoa vaihtelevasti liedistä oopperaan ja oratoriosta musikaaliin. Jokaisella yhdeksällä aktiivioppilaalla oli kaksi ohjattua tuntia Parviaisen kanssa. Kurssin pianisteina toimivat Maiju Roine, Katri Säkö-Arias ja Laura Heikkilä.

Työskentelykulma vaihteli eri tunneilla, mutta kaikessa oli mukana rohkeus. Laulajan instrumentti on oma keho ja jokainen ääni on siten aivan ainutlaatuinen. Opiskelijat saivat rohkaisua laulaa omilla äänillään tulevaisuutta kohti avautuen. Koska laulajalla ei ole mitään irrallista soitinta, jonka taakse piiloutua, on parempi avata itsensä ja välittää laulun viesti joka solulla. Tällöin kuulijakin kiinnittyy viestiin.

Kaikissa meissä asuu pieni sambabändi

Laulaessa keho on jatkuvasti aktiivinen, mutta ei saa jumittaa. Tähän kuultiin oiva vihje, kun paljastui, että meissä kaikissa asuukin pieni sambabändi. Bändiä haeskeltiin lantion tienoilta pitkin viikonloppua monin eri keinoin ja vaikka kokoonpano vähän mahtoi vaihdella, niin silmien kirkastumisesta ja äänen soinnista oli helppo huomata, että nyt on bändi taas paikalla. Mistä lie joskus saavat päähänsä lähteä tauolle kesken laulun?

Laulaminen ei vaadi paljon, mutta kaiken

Tällaisten lyhyiden mutta intensiivisten kurssien anti ja seuraamukset ovat kolmenlaiset. Tapahtuma yhdistää alueellisesti saman asian harrastajat, rohkaisee ja luo vertaistukea, kun opiskelijat kannustavat toisiaan. Kurssi antaa intoa tekemiseen ja luo uskoa omien mahdollisuuksien ja taitojen venyttämiseen edelleen. Lisäksi kurssilla kuultua käydään läpi tunneilla pitkään. Hekin, jotka tällä kertaa olivat kuunteluoppilaina, voivat omilla tunneilla kokeilla kurssilla neuvottuja asioita ja innostua uudesta ohjelmistosta.

Loppupäätelmään oli kaikkien helppo yhtyä: Laulaminen ei vaadi paljon, mutta kaiken.

Kurssin lopuksi oli konsertti, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan vasta opittua. 

Teksti: Julia Pihavainio

Suomi soimaan!

Nuorisokoulutus kyläilee eri puolella Suomea! Tässä blogissa seurataan Sibelius-Akatemian opettajien ja heidän eri puolella Suomea työskentelevien kollegoidensa kokemuksia.

Sibelius-Akatemia käynnisti Suomen kulttuurirahaston rahoituksella syyskuussa 2015 laajan valtakunnallisen musiikkioppilaitosyhteistyön, jossa eri-ikäiset puhallin- ja lyömäsoitinten ja harpun soittajat kolmessatoista suomalaisessa kaupungissa saavat opetusta Sibelius-Akatemian opettajilta viikonloppukursseilla.

Sittemmin vierailut ovat laajentuneet kattamaan myös muita soittimia sekä jazz- ja kansanmusiikin sekä global musicin. Vierailut järjestetään yhteistyössä paikallisten musiikkioppilaitosten kanssa.

Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta
Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen maakunnallisista opetusvierailuista

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia