← Takaisin blogiin

Pahoittelut

Radio Helsingistä pyydettiin anteeksi, kun kaksi suomalaista kansanperinnelaulajaa Stig ja Paperi T olivat sovitelleet mustien käyttämää kampaushattua duragia. Ei ollut sopivaa puuhaa valkoiselle suomalaiselle.

Kuvataideakatemian galleriassa Exhibition Laboratoryssa nähtiin tammikuussa maalausnäyttely Opettajia ja oppilaita. Nimi herätti tunteita; Kuvataideakatemian sisältä tuli toive vaihtaa nimi, ettei siitä tulisi mieleen seksuaalinen ahdistelu. Opettajuudesta oli yllättäen tullut anteeksipyydettävä asia, pervouden synonyymi.

Asiat pitäisi tehdä nätisti ja oikein. Myös taiteilijan on hyvä valita aihe, joka todistaa, ettei hän ole loukkaaja vaan vastuunkantaja. Taiteilija on tietoinen kärsimyksistä, vaikkei kärsi itse, huomannut ilmastonmuutoksen, vaikkei saa sitä poistettua. Taide pitäisi perustella, siihen pitäisi liittää attribuutti, joka legitimoisi sen olemassaolon. Taiteessa on muoteja, tällä hetkellä vaikkapa sienet. Jos teoksessa ei ole sieniä, on taiteilijan hyvä mainita muutamia lukemiaan teoksia, jotta tiedämme, ettemme ole vain estetiikkaa katsomassa vaan teoksen sisään on kätketty äly ja kannanotto.

Monelle taiteen kiinnostavinta antia on, ettei se toista ilmeistä. Kuvataiteen opettaminen on pitkälle havaintojen purkamista sekä suunnan ja muodon etsimistä, jotta haluttu asia tulisi tekijän kannalta oikein ilmaistua. Tällöin hahmotetaan, mikä on teennäistä, huonosti ilmaistua, mikä kiinnostavaa ja kiehtovaa. Kieli, tunteet, läsnäolo, kokemus, aika, paikka ja havainto ovat monen teoksen rakennusosia. Oma ilmaisukieli vaatii vuosien harjoittelua. Teokset ja niiden kieli eivät synny tyhjästä vaan niiden taustalla on traditio, taiteenlajin historia. Oli teos sitten aineellinen, aineeton, kirjoitettu, lausuttu tai visuaalinen, se on osa jatkumoa, joka on sen sisällöllinen tuki.

Se mitä kuvataiteessa haetaan, usein ristiriitaa ja sanan tai lauseen ulkopuolelle jääviä alueita, ei saa paikkaa kovin helpolla Taideyliopiston ulkopuolisessa maailmassa. Mediassa halutaan alinomaa helpoin lause ja museossa helpoin aihe. Valta-aseman väärinkäytöt ja rasismi ovat rakenteeltaan monisyisempiä ja ilmenemismuodoiltaan usein konstikkaampia asioita kuin pelkkä durag väärässä päässä.

Exhibition Laboratoryssa järjestetyn näyttelyn yhteydessä keskusteltiin maalauksesta ja taiteilijuudesta. Kuvataiteilija- koulutus ei tähtää ulkoiseen menestykseen vaan sitoutumiseen. Tällöin kyse on uskosta, että taide on merkityksellistä, vaikkei sitä voisi perustella. Totta kai sitä voidaan myös perustella – mutta se ei ole taiteilijan tehtävä. Vaikka harva kieltäytyy tunnustuksista, taiteilijan näkökulmasta menestyminen on silti yleensä itsensä voittamista: sisäinen onnistumisen tunne.

Taiteilija ei ole vähempää taiteilija, jos hän kyhää taidettaan Leppävirran ostarin takana, esittämättä teoksiaan koskaan kenellekään Helsingissä. Mutta hänen pitää kyhätä niitä sitoutuneesti. Taidetta voi olla roskaämpäri näyttelytilassa tai hanhi juoksemassa kaupungin halki. Teos voi olla huono tai hyvä, taide ei ole laatumääritelmä, mutta jos se on taiteilijan tekemänä taidekontekstiin tuotu, se on taidetta. Se saattaa olla tuottamatta hyvinvointia, olla siinä vain kaikessa tyhjyydessään. Se voi olla tosi huono teos. Sellaisiakin tarvitaan. Tai niitä tulee, koska ei ole metodia tehdä teoksista aina hyviä. Taiteen taiteeksi erottamista ei tehdä sen mukaan, miltä teos näyttää tai millainen se on, vaan miksi taiteilija sen tekee. Se on ydinkysymys. 

Anna Tuori
Kirjoittaja on kuvataiteilija

Kolumni on julkaistu alun perin Taideyliopiston Issue X -lehdessä, joka ilmestyi kesäkuun Image-lehden välissä.

Puheenvuoroja taiteesta ja yhteiskunnasta

Tässä blogissa yhteisömme jäsenet nostavat esiin ajankohtaisia aiheita taidekentältä ja yhteiskunnasta.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia