← Takaisin blogiin

WHO:n raportti – Miten tästä eteenpäin?

Kortti ja kynä pöydällä
Juho Metso

Suomen kansainvälisestikin poikkeuksellinen poikkisektoraalinen ja laaja-alainen hyvinvointityö tuli huomion kohteeksi, kun Helsingin Musiikkitalolla julkaistiin 11.11.2019 Maailman terveysjärjestön (WHO) taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin yhteyksiä kartoittava raportti, joka on samalla maailman laajin kirjallisuuskatsaus aiheesta. Raportin kirjoittaneet tutkijat Daisy Fancourt ja Finn Saoirse ovat tehneet tiiminsä kanssa merkittävän työn, joka edistää ymmärrystä kulttuurihyvinvointialoista ja poikkisektorisen yhteistyön mahdollisuuksista maailmanlaajuisesti. Raportin sisältöä on esitelty tarkemmin blogikirjoituksessamme Näkökulmia WHO:n taidetta ja terveyttä käsittelevään raporttiin. Haluamme tässä kirjoituksessa nostaa esiin mielenkiintoisia ja tärkeitä näkökulmia ja kysymyksiä, joista taidealan toimijoiden ja tutkijoiden olisi hyvä keskustella yhdessä.

WHO:n raportti esittää metasynteesin eli kokonaisvaltaisen analyysin alan tutkimuksesta ja esittää muun muassa seuraavia toimenpidesuosituksia virkamiehille ja poliittisille päätöksentekijöille:

  • Otetaan taideinterventiot käyttöön niiltä osin, kun tutkimuksellinen näyttö on vahva.
  • Jaetaan hyviä käytäntöjä alueelta kansainvälisesti.
  • Investoidaan taiteen ja terveyden välisten yhteyksien tutkimukseen ja erityisesti interventioiden toteutuksen tutkimukseen ja arviointiin.
  • Vahvistetaan taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta kaikkien ihmisten kohdalla läpi elämänkaaren ja kaikissa elämäntilanteissa, erityisesti laitosmuotoisesti asuvien ihmisten kulttuuristen oikeuksien toteutuminen huomioiden.
  • Poistetaan taiteisiin osallistumista vaikeuttavat esteet.
  • Kannustetaan ja tuetaan taide- ja kulttuuriorganisaatioita sisällyttämään terveys- ja hyvinvointinäkökulma – kulttuurihyvinvoinnin näkökulma – strategioihin ja toimintaan.
  • Vahvistetaan kansalaisten tietoisuutta taiteisiin osallistumisen terveysvaikutuksista.
  • Edistetään toimialarajat ylittävää yhteistyötä taide- ja terveyssektorien välillä.
  • Kehitetään vahvat kytkökset terveydenhuollosta taiteisiin.
  • Otetaan taide mukaan terveysalan ammattilaisten koulutukseen.

Raportti asettaa kysymyksen jo nimessään: ”Mitä tutkimusnäyttöä on taiteiden roolista terveyden ja hyvinvoinnin parantamisessa?”. Lisäksi vahvat toimenpidesuositukset luovat valtavan mahdollisuuksien maailman. Se avautuu niin meille kaikille ihmisille, vapaaehtoisille taidetoimijoille, taidealan ja terveydenhuollon ammattilaisille, tuottajille ja toiminnan mahdollistaville virkamiehille, kuin yhteisöille, organisaatioille ja instituutioille. Samalla se avaa oven myös tämänkaltaisen tutkimuksen ja toimialan haasteille, jotka liittyvät tutkimustulosten soveltamiseen käytännössä.

Seuraaviin kysymyksiin juuri sinä lukijana voit antaa vastauksen keskustelemalla, tutkimalla, reflektoimalla ja tekemällä yhdessä asioita taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin alueilla.

Miten taiteen parissa työskentelevien ja toimivien toimijuutta voisi vahvistaa? Taiteen, taidekasvatuksen ja kulttuurin tutkimuksessa on kritisoitu tehokkuus- ja vaikuttavuustutkimuksia, joissa taiteille annetaan kritiikittömästi toimijuutta terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevissa keskusteluissa. Miten tunnistamme kulttuurihyvinvointitoimialan eri toimijat ja toimijuudet? Taiteen positiiviset vaikutukset eivät ´tapahdu itsekseen´, vaan yksittäisten ihmisten, yhteisöjen, organisaatioiden ja instituutioiden halusta ja tarpeesta toteutuvana tarkoituksellisena toimintana.

Kuka arvioi, milloin ´otetaan taideinterventiot käyttöön niiltä osin, kun tutkimuksellinen näyttö on vahva´? Käytännön työssä arvioijaksi jää usein yksittäinen ihminen, esimerkiksi sairaalan osastonhoitaja tai johtava lääkäri, ja ratkaisut henkilöityvät helposti. Tämä johtaa tilanteeseen, joka ei ole tasa-arvoinen palvelujen käyttäjän kannalta: toisessa kunnassa, sairaalassa tai hoivakodissa arvioidaan taidetoiminnasta saatavan kovastikin hyötyä, toisessa hyötyä ei nähdä olevan välttämättä juurikaan, jolloin taidetoimintaa ei järjestetä.

Siksi tarvitaan kansallisen tason ohjausta. Päätökset tutkitusti toimivien kulttuurihyvinvointipalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta on siirrettävä yksittäistä sairaalaa tai hoivalaitosta laajemmalle ja vietävä asiaa eteenpäin rakenteellisella tasolla, jotta asiakkaiden kulttuuristen oikeuksien toteutuminen ei ole kiinni vain yksittäisten ihmisten ymmärryksestä tai kiinnostuksen kohteista. Lisäksi rahoitusinstrumentteja on kehitettävä niin, etteivät ne tukisi vain uudenlaisen taidetoiminnan kehittämistä, vaan pitäisivät myös yllä hyväksi koettua taidetoimintaa.

Miten saamme kehitettyä taidetoiminnan arviointia ja tutkimusta? Projektien ja hankkeiden arviointi on haastavaa, koska usein rahoittajalle tehtävät raportit tarvitsisivat lisää kriittistä arviointia hankkeen vaikutuksista ja mahdollisista haasteista. Käytännössä hankkeiden toteuttajat ovat usein puun ja kuoren välissä, kun heidän on jo lähtökohtaisesti puhuttava taiteen vaikutusten puolesta saadakseen rahoitusta. Jos hankkeiden toteuttajat myös arvioivat niitä, heillä on varmasti tarve todistaa taiteen vaikuttavuutta varmistaakseen rahoitusten jatkuvuuden. Ulkopuolisella arvioinnilla ja hankkeen sisäistä arviointityötä kehittämällä voidaan lisätä puolueettomuutta ja kriittistä ajattelua suhteessa taiteen vaikutuksiin.

Miten saamme yhteiskehitettyä alaa niin, että politiikka ja ruohonjuuritason toiminta eivät etäänny liikaa toisistaan? Visioista ja strategioista on vaarana tulla niin sanottuja tyhjiä konsepteja, jos ei ole riittävästi ihmisiä toimeenpanemaan suunniteltuja taidetoiminnan muotoja. Käytännön työskentelyä voidaan tukea monilta tasoilta: Taiteen edistämiskeskus ja Taikusydän-yhteyspiste voivat toimia kehittämisalustoina. Paikallisella ja alueellisella tasolla kuntien ja sote-kuntayhtymien hyvinvointikoordinaattoreilla on tärkeä rooli kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdistämisessä.

Myös korkeakouluilta ja muilta koulutuksen järjestäjiltä tarvitaan uudenlaisia koulutuksen tutkitoimia ja lisää integroivaa opetusta olemassaolevan koulutuksen lisäksi. Jostain syystä WHO:n raportti ei nostanut suosituksissaan esiin taiteen ammattilaisten koulutuksen merkitystä. Kulttuurihyvinvointialan koulutuksesta on kuitenkin tärkeää kantaa ja jakaa vastuuta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kesken. Sote-kentällä liikkuva taiteen ammattilainen tarvitsee hybridiä osaamista, jota ei tällä hetkellä välttämättä opi taidekoulutuksessa. Taidealan ammattilaisten kouluttaminen takaa, että sosiaali- ja terveyspalveluihin vietävä taidetoiminta on riittävän laadukasta ja vastaa vaihtuvien asiakkaiden tarpeisiin.

Miten raportissakin mainittua ekonomista näkökulmaa tutkitaan ja sovelletaan tulevaisuudessa? Kulttuurihyvinvoinnin kentällä kamppailevat monenlaiset agendat, kuten medikaalisen, taiteen estetiikan ja neoliberalismin näkökulmat. Tutkimus on monimuotoista ja moniarvoista ja hyvä näin, sillä ala tarvitsee monipuolista tietoa kehittyäkseen. Tutkijoiden on kuitenkin tärkeää avata lukijoille niitä ennakko-oletuksia, joiden pohjalta he määrittelevät tutkimusasetelmansa sekä niitä usein piiloon jääviä ennakko-odotuksia, joita rahoittajat asettavat rahoittamilleen tutkimuksille. Miten saamme tasapainotettua näitä sekä tutkimuksellisesti että käytännön työssä, niin ettei mikään niistä korostu toisten kustannuksella? Esimerkiksi Pauliina Lapion juuri ilmestynyt käytännöllinen menetelmäopas ”Yhteisölähtöinen taiteilijaresidenssi” (2019) ja ”Taidetoiminnan taloudellinen arviointi työyhteisöissä” -raportti (Turunen ym. 2018) ovat nostaneet taloudellista näkökulmaa esiin, ja tätä työtä tulisi jatkaa sen haasteellisuudesta huolimatta.

Näistä kysymyksistä on tärkeää keskustella ja kehittää tätä hyvin sirpaleista, mutta monia ihmisiä innostavaa ja inspiroivaa alaa eteenpäin.

***

Taru Koivisto on tohtorikoulutettava Taideyliopiston Taidekasvatuksen tutkimuskeskus CERADA:ssa ja ArtsEqual-tutkimushankkeessa. Taustaltaan Taru on musiikkikasvattaja ja musiikkiterapeutti. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee sairaalamuusikoiden moniammatillista työtä suomalaisessa terveydenhuollossa, erityisesti sairaaloissa.

Kai Lehikoinen on Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksen johtaja ja ArtsEqual-hankkeen varajohtaja. Hän tekee yhteistyötä WHO:n Euroopan aluetoimiston kanssa ja toimi Helsingissä julkistetun raportin vertaisarvioijana.

Taru Tähti on tohtoriopiskelija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja ArtsEqual-tutkimushankkeessa. Soveltavan etnomusikologian alan väitöstutkimuksessaan Taru tutkii vanhuspalveluiden asiakkaiden ja työntekijöiden sekä musiikin ammattilaisen toimijuuden rakentumista kulttuurisessa vanhustyössä.

Lisätietoa aiheesta

Fancourt, D. & Finn, S. (2019). What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67

Fancourt, D. (2017). Arts in Health: Designing and researching interventions. Oxford University Press.

Lapio, P. (2019). Yhteisölähtöinen taiteilijaresidenssi sosiaali- ja terveysalalla. Menetelmäopas. Taiteen edistämiskeskus. Painotalo Westman.

Suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveyshuollossa Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018.

Turunen, J., Ansio, H. & Houni, P. (2018). Taidetoiminnan vaikutusten taloudellinen arviointi työyhteisöissä. TietopakettiTaiteen edistämiskeskus & Työterveyslaitos. Painotalo Westman.

Equally well

ArtsEqual tutkii, kuinka taide voi lisätä tasa-arvoa ja hyvinvointia ja miten se voisi olla kaikille kuuluva peruspalvelu. Mutta mitä kaikkea se tarkoittaa käytännössä? Tässä blogissa näytetään, mistä kaikesta ArtsEqual rakentuu.

ArtsEqual studies how art can increase equality and well-being, and how it could be a public service that belongs to all. But what kind of things does this mean in practice? This blog describes what ArtsEqual is all about. 

www.artsequal.fi

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia