Avoimuus lisää näkyvyyttä

21.10.2020 3 Tykkää 0 kommenttia

Taideyliopiston julkaisusarjoissa ilmestynyttä 159 julkaisua ladattiin pelkästään vuonna 2019 yli 157 000 kertaa.

Tämän kirjoituksen otsikko pätee varmasti hyvin moneen asiaan, mutta tässä sillä viitataan tieteellisten julkaisujen avoimeen saatavuuteen. Taideyliopistossa julkaisujen avoimuus toteutuu muiden korkeakoulujen tavoin monella eri tavalla: omana julkaisutoimintana, avoimena julkaisemisena ulkopuolisten kustantajien julkaisuissa, sekä tilausmaksullisissa julkaisukanavissa alun perin julkaistujen tekstien rinnakkaistallentamisena.

Näkyvyys on tietysti hyvin abstrakti ja käsitteen käyttäjän näköinen asia, eikä käsitettä ole tarkoitus tässä sen enempää avata tai problematisoida. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että näkyvyys tai julkaisujen latausmäärät eivät itsessään vielä kerro vaikuttavuudesta välttämättä mitään. Lienee kuitenkin turvallista sanoa, että jos kukaan ei pääse julkaisua lukemaan, ei siltä voi odottaa kovin suurta näkyvyyttä tai vaikuttavuutta.

Taideyliopiston oma julkaisutoiminta

Kun Taideyliopiston omat julkaisut tallennetaan julkaisuarkisto Heldaan[1], ne saatetaan samalla muiden tietokantojen ja hakukoneiden löydettäväksi, eli maailman toisella laidalla olevan käyttäjän ei suinkaan tarvitse osata tulla Heldaan etsimään tietoa. Kun Heldan tiedot haravoidaan lukuisiin globaaleihin tietokantoihin ja verkkopalveluihin, tieto Taideyliopiston julkaisuista löytyy sieltä mistä maailman muidenkin yliopistojen julkaisut. Julkaisuarkiston kautta julkaisuille taataan samalla pitkäaikaissäilytys: PDF-tiedostot ovat niin turvassa kuin digitaaliset tiedostot voivat vain olla.

Mitä Heldan latausluvut sitten kertovat Taideyliopiston julkaisujen näkyvyydestä? Asiaa voi tietysti arvioida monelta kantilta, ja syitä ja muuttujia on enemmän kuin kehtaan arvailla. Kerrotaan vaikka sen verran, että Taideyliopiston julkaisusarjoissa (Acta Scenica, DocMus-julkaisut, Nivel, jne.) ilmestyneistä julkaisuista kymmentä eniten ladatuinta ladattiin vuonna 2019 4122–12964 kertaa, tai että kaikkia 159 julkaisua em. julkaisusarjoissa ladattiin pelkästään samana vuonna yli 157 000 kertaa[2]. Uskallan väittää, että se on melkoisen paljon enemmän näkyvyyttä ja ehkä myös vaikuttavuutta, kuin jos teos julkaistaisiin vain painettuna ja/tai kaupallisesti.

Oma julkaisutoiminta on myös mahdollisuus rikastuttaa julkaisukanavien moninaisuutta: vertaisarvioiduista monografioista ja kokoomateoksista sellaisiin taiteellisen tutkimuksen kirjoituksiin, jotka jopa haastavat OKM:n tai Julkaisufoorumin määrittelemien julkaisutyyppien raameja.

Korkeakoulujen omalla julkaisutoiminnalla ja yliopistopainoilla (university press) on pitkät perinteet. Se on myös nähtävissä osana kestävää akateemista infrastruktuuria: voittoa tavoittelematonta ja akateemisen yhteisön itse hallinnoimaa julkaisutoimintaa.

Rinnakkaistallentaminen tienä avoimuuteen

Lyhyt kertaus on ehkä paikallaan, mitä rinnakkaistallentamisella (self-archiving, joskus myös parallel publishing) tarkoitetaan. Perinteisessä akateemisen julkaisemisen mallissa artikkeli tai kirjan luku julkaistaan tilausmaksullisessa julkaisussa, ja vain tilaavien organisaatioiden jäsenillä on pääsy siihen (tai yksittäinen käyttäjä voi halutessaan maksaa esim. 40€ yhdestä artikkelin PDF-tiedostosta). Muutoin julkaisu pysyy maksumuurin takana.

Useimmat kustantajat kuitenkin sallivat kirjoittajan tallentaa tietyn version käsikirjoituksesta jonnekin muualle avoimesti. Tämä on yleistys, mutta useimmiten ehtona on, että 1) ko. versio on vertaisarvioinnin läpikäynyt, mutta ei vielä lehden taittama (postprint, author-accepted manuscript eli AAM), ja 2) sen saa julkaista vain ei-kaupallisessa julkaisuarkistossa, kuten kirjoittajan oman organisaation julkaisuarkistossa, ja joskus embargo-ajan jälkeen[3].

Tällä tavoin maksumuurin takana olevat tieteelliset julkaisut saadaan avoimesti kaikkien saataville, usein vieläpä uudelleenlevittämisen ja muokkaamisen sallivalla Creative Commons -lisenssillä. Julkaisuarkistoon kuten Heldaan rinnakkaistallennettu julkaisu saa samalla tavalla näkyvyyttä kuin yliopiston omat julkaisut, kun ne ovat haettavissa, löydettävissä ja saavutettavissa kansainvälisten tietokantojen ja hakukoneiden kautta. Samalla tavalla nämäkin tiedostot ovat turvassa kuin yliopiston omat julkaisut.

Samaa ei voi sanoa ResearchGaten ja Academia.edu:n kaltaisista palveluista[4]. Kustantajat eivät siis useinkaan salli rinnakkaistallentamista kaupalliseen ”julkaisuarkistoon”, mutta houkutus ladata oma artikkeli niihin on ymmärrettävästi suuri, koska muukin tutkijayhteisö käyttää niitä. Myös se mietityttää, minkälainen rahoitusmalli niiden toiminnan takana on. Sanotaan, että jos palvelu on ilmainen, niin sinä olet tuote. Lisäksi minkäänlaisia takeita siitä, että sinne ladattu PDF olisi paikallaan vielä huomenna, ei ole. Palveluiden näkyvyys tietokannoissa ja hakukoneissa on myös heikko, esim. rinnakkaistallenteita julkaisuarkistoista etsivä Unpaywall-selainlisäosa ei hae niiden sisältöjä.

Rinnakkaistallentamisen tuomaa lisänäkyvyyttä on vaikea arvioida, koska artikkelien latausmäärät kustantajien sivuilla ovat hyvin harvoin julkista dataa, joten vertailua on vaikea tehdä tällä tasolla. Mutta ehkä näkyvyys tai latausmäärät ei olekaan tässä pontimena, vaan ajatus siitä, että oman julkaisun voi saada avoimeksi joka tapauksessa, jos mahdollisuutta suoraan avoimeen julkaisemiseen ei ole. Taideyliopistossa suora avoin julkaiseminen (ns. kultainen malli, eli Gold Open Access) on Suomen huippua, mutta rinnakkaistallentamalla (ns. vihreä malli, eli Green Open Access) entistä suurempi osa julkaisuista saataisiin avoimeksi.

Useat kustantajat ovat viime aikoina myös höllentäneet vaatimustaan embargo-ajasta, eli siitä että julkaisun saa avata julkaisuarkistossa vaikkapa vasta 24kk sen jälkeen kun se on alun perin julkaistu. Embargoa on perusteltu sillä, että rinnakkaistallennettu versio ikään kuin syö alkuperäisen julkaisun näkyvyyttä, latauskertoja, ja viime kädessä kaupallisen kustantajan tuloja. Mitään näyttöä tästä ei kuitenkaan ole löytynyt, minkä vuoksi jotkut kustantajat ovat luopuneet siitä kokonaan, kuten esimerkiksi SAGE ja Emerald[5].

Oman julkaisun rinnakkaistallentaminen Taideyliopiston julkaisuarkistoon on helppoa. Etsi viimeisin korjattu versio (se sama, jonka lähetit kustantajalle taittoon vertaisarvioinnin ja korjausten jälkeen) ja lähetä se kirjastoon. Me tarkistamme puolestasi, salliiko kustantaja rinnakkaistallentamisen, ja lataamme sen mahdollisen embargo-ajan huomioiden Heldaan muun maailman löydettäväksi ja saataville.

Harri Ollikainen, tietoasiantuntija

harri.ollikainen@uniarts.fi

ORCID: https://orcid.org/0000-0002-8877-2237

---

[1] Tässä kohtaa on hyvä mainita, että Taideyliopisto ottaa käyttöön oman julkaisuarkiston Tajun helmikuussa 2021, ja joka korvaa nykyiset kokoelmat Heldassa ja Doriassa.

[2] Lähde: https://helda.helsinki.fi/simplestats/all?community_id=72&start_time=201901&stop_time=201912

[3] Kustantajien käytännön voi tarkistaa esim. Sherpa Romeo -palvelusta: https://v2.sherpa.ac.uk/romeo/.

[4] Ks. esim. https://osc.universityofcalifornia.edu/2015/12/a-social-networking-site-is-not-an-open-access-repository/

[5] https://blogs.cardiff.ac.uk/openaccess/green-open-access-gets-greener-with-sage-and-emeralds-no-embargo-policies/