Heidi Partti on tutkija, muusikko ja musiikkikasvattaja. Hän on koulutukseltaan musiikin tohtori ja soveltavan musiikkipsykologian maisteri. Heidi matkustelee työkseen ja huvikseen, juoksee vuodessa yhden tossuparin puhki ja suhtautuu intohimoisesti espresson nauttimiseen. (kuva Joonas Kurppa)
Satavuotiaan itsenäisen Suomen juhlavuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiaan perustettiin oma osastonsa, jonka tehtävänä oli kouluttaa musiikkikasvattajia erityisesti koulujen musiikinopetuksen tarpeisiin.
Musiikinopetuksen tärkeimmät kysymykset eivät liity repertuaarivalintoihin vaan siihen, miten musiikkia opetetaan.
Havahduin säveltämisen opetuksen vähäisyyteen omassa elämässäni valmistellessani väitöskirjaani, jonka aiheena oli digitaaliteknologian mukanaan tuomat muutokset musiikin tekemisessä, oppimisessa ja opetuksessa.
Lauluntekijä Jukka Kuoppamäki pohtii Sininen ja valkoinen -laulussaan, mitä kertoa kysyjälle kotimaastaan. Tulisiko mainita maaseudun köyhyys vai painottaa vaurauden merkkejä? Lauluntekijä päätyy siihen, johon useimmat meistä: luonnonkauneuden ylistykseen.
Voidaan hyvällä syyllä kysyä, kuka lapsille avaa portin musiikilliseen luovuuteen, jos vajaa seitsemäsosa opettajista on itse saanut siihen mahdollisuuden?
Mistä me puhumme kun puhumme tasa-arvosta?
Kenellä on oikeus kulttuuriin? Voiko kansakunta olla vahva vain, jos se tekee pesäeron ”vääriin aineksiin”? Kuinka kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden turvaaminen liittyy köyhyyden poistamiseen?
Nyt meni hermo! Tutkijan hurja ehdotus: epistemologia ja kriittinen reflektio vastalääkkeeksi tunneorgioihin?