Anu Lampelan puhe kansainvälisessä Sukupuoli ja muusikkous Pohjois-/ Itä-Euroopassa -symposiumissa 12.2.2024

15.2.2024 0 Tykkää 0 kommenttia

On ollut suuri ilo olla mukana luomassa tätä tapahtumaa.  Kun joitakin vuosia sitten aloitimme symposiumin kokoamisen, oli jo ensimmäisen tapahtuman tunnelma poikkeuksellisen koskettava ja rohkaiseva. Meillä oli tarve kokoontua yhteen ja keskustella aiheista, jotka koimme tärkeiksi, mutta joille ei kuitenkaan ollut löytynyt riittävästi tilaa akateemisessa keskustelussa.

Mikä ilo onkaan nostaa esiin omia kysymyksiä ja pohdintoja, jakaa ne tutkimusympäristössä ja huomata, että kuulijat ovatkin samalla viivalla. He ymmärtävät valittuja aiheita ja haluavat tukea niiden kehittämistä edelleen. Sukupuoli ja muusikkous -tematiikka on tullut jäädäkseen, eikä tämän tutkimuksen merkitystä voi enää sivuuttaa. Työtä on vielä paljon ja esteitä voitettavina, mutta vertaistuki kasvaa. Juuri teidän tekemänne tutkimuksen ansiosta meillä on nyt työkaluja esteiden voittamiseksi. 

Symposiumin maantieteellinen erityisnäkökulma – Pohjois-/ ja Itä-Eurooppa – on meille suomalaisille erityisen tärkeä. Tapahtuman järjestäjät – Historiafoorumi, tohtorikoulut DocMus ja Mutri sekä tutkimusyhdistys Suoni – ovat jo vuosien ajan nauttineet tiiviistä ja hedelmällisistä suhteista Itämeren alueen kollegoidensa kanssa, niin institutionaalisella kuin henkilökohtaisella tasolla. Tapahtuman aikana tapaamme niin uusia kasvoja kuin monia vanhoja ystäviä.

Sukupuolta ja muusikkoutta koskeva tutkimus on nykyään monipuolista ja rikasta. Tärkeä osa tämän tutkimusalueen muotoutumisessa on ollut taiteellisen tutkimuksen kehitys. Me Taideyliopistossa tunnemme kiitollisuutta Itämeren alueen kollegoitamme kohtaan mahdollisuudesta keskustella taiteellisen tutkimuksen praksiksesta, metodologiasta, tohtorikoulutuksen rakenteista ja erilaisista järjestämistavoista – ja niin edelleen. Tämä maantieteellisesti laaja yhteistyö laajentaa arvokkaalla tavalla tohtoriopiskelijoiden, taiteilijoiden ja tutkijoiden yhteisöä. Rakkaat kollegamme ulkomailla ovat lähempänä meitä kuin koskaan. Tämän yhteistyön selkeä tulos on taiteilijoiden toimijuuden selvä vahvistuminen. Taiteilijat tunnistavat ja kyseenalaistavat traditioidensa kyseenalaisia piirteitä ja ehdottavat praksiksessaan uusia ratkaisuja. Samalla heistä on tullut yhä rohkeampia taiteen puolestapuhujia yhteiskunnassa.

Sukupuoli ja muusikkous -symposium tarjoaa presentaatioita, jotka edustavat useita genrejä: länsimaista taidemusiikkia, kansanmusiikkia, rap-musiikkia ja niin edelleen. Tämä lienee tapahtuman paras anti: oppia uutta itselle vieraasta musiikinlajista.

Tutkimuksen avulla voimme kaivautua yhä syvemmälle vaalimiimme aiheisiin; tutkimuksessa menemme yksityiskohtiin, löydämme uusia kategorioita ja pienimpiä eroja kokonaisuuksien välillä. Luomme uusia menetelmiä ja paradigmoja ja voimme artikuloida yksityiskohtaisesti oman, nimenomaisen osuutemme tutkimusalueiden valtaisasta kentästä. Usein tämä aiheuttaa pelkoa. Kun taiteellinen tutkimus otti ensiaskeleitaan suomalaisissa taideinstituutioissa muutama vuosikymmen sitten, monet taiteilijatutkijat kokivat sivuuttamista ja vähättelyä – kokemus, joka on ollut liiankin tuttu sukupuolentutkimuksessa. 

***

Elämä taiteilijana ja tutkijana on keveämpää ja iloisempaa, kun meillä on sekä vertaistukea, että täysin odottamattomia näkökulmia. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ymmärtävät meitä varauksetta, mutta myös ihmisiä, jotka tulevat täysin vastakkaisista suunnista ja jotka nimenomaan eivät jaa taustaamme. Usein kuplamme ulkopuolelta tulijat esittävät parhaat kysymykset. Heidän kritiikkinsä osuu käytäntöjemme perusteisiin ja kyseenalaistaa tapamme nähdä maailma. Joskus he tulevat taiteen ja tutkimuksen piiristä, toisinaan yleisöistämme, todellisesta maailmasta, yhteiskunnasta.  

Avoin kampus on yksikkö, joka toimii Taideyliopiston akatemioiden väleissä. Tarjoamme opintoja, jotka sopivat kaikille Taideyliopiston opiskelijoille ja pidämme yllä keskustelua instituution eri osien välillä. Avoimella kampuksella tarkastelemme, mitkä asiat yhdistävät meitä. Kuten tiedämme, joskus käy niin, että mikäli kollegasi työskentelee kolmannessa kerroksessa mutta sinä viidennessä, et välttämättä tiedä edes hänen nimeään. Tuntuu jopa siltä, että teillä ei ole mitään yhteistä. Saatatte kokea kilpailua vähenevistä resursseista tai sitten on muita asioita, jotka vaivaavat päivittäin. Ehkä koet, että yliopiston toisella puolella olevat ihmiset tekevät elämästäsi kurjan, vaikka et oikeastaan lainkaan tiedä, keitä nämä ihmiset ovat ja mitä he tekevät. Saatat tuntea, että oma työsi on hyvinkin arvokasta, mutta akatemia X:n väki kaataa rahaa kaivoon. Tällainen ajattelutapa on tavallista, erittäin inhimillistä ja sitä tapahtuu meille kaikille.

Joskus kahden työntekijän välinen etäisyys on yksinomaan sattuman ohjaamaa: he ovat samanikäisiä, molemmat tekevät tutkimusta sunnuntaiaamuisin, he vihaavat marraskuuta mutta rakastavat Euroviisuja, molemmilla on lapsi, joka saa flunssan kerran viikossa ja johtuen tästä kaikesta, he ovat juuri eronneet puolisoistaan. He voisivat tukea toisiaan niin paljon, mutta koska heidät on rekrytoitu yliopiston eri puolille, he eivät koskaan edes tapaa.  

Joskus musiikinlajien väliset erot näyttävät olevan perustavanlaatuisia: klassisessa musiikissa ’taiteilijan’ arvonimi on erikseen ansaittava, kun taas kansanmusiikissa jokainen lapsi nähdään taiteilijana. Näiden lähestymistapojen sosiaalipsykologiset seuraukset näyttäisivät olevan kuin eri planeetoilta. Schubertin liedin sanat ja rap-säkeistö vaikuttavat myöskin perin erilaisilta, samoin kuin esitystilat, jotka on tarkoitettu joko klassiseen kitarakonserttiin tai vaikkapa urbaaniin ääni-installaatioon.

Mutta kaiken ytimessä on kuitenkin musiikki, joka edustaa omaa aikaansa ja tarjoaa keinon ymmärtää kutakin yhteiskuntaa, sen taiteilijoita ja yleisöjä. Musiikki, joka tarjoaa elämäämme merkityksellisyyttä ja iloa.

Kaivaudutaan siis tutkimuksessamme niin syvälle kuin mahdollista, huomataan aiheittemme pienimmätkin yksityiskohdat, mutta älkäämme koskaan rakentako ympärillemme muureja.

***

Suomalaiset kirjallisuusasiantuntijat Lasse Koskela ja Pasi Lankinen (2010, 112) ovat todenneet, että meillä on taipumus ajatella omaa aikaamme ainutlaatuisena ajanjaksona, jollaista ei ole koskaan aiemmin ollut. Monessa suhteessa tämä on totta, mutta toisaalta monet postmodernin ajan ilmiöt ovat historiasta tuttuja, kirjoittajat toteavat. Ihmiset ovat siis todennäköisesti aina kokeneet, että maailma muuttuu äärimmäisen nopeasti. Ja ehkä ihmiset ovat kaikkina aikoina ajatelleet, että suurimmat ongelmat ovat yksinkertaisesti ylivoimaisia ja että suuntaa on mahdotonta muuttaa.

Olkaamme rohkeita ja ylväitä! Uskokaamme tutkimusaiheisiin, jotka tuntuvat meistä intuitiivisesti tärkeiltä. Ja jos todella haluamme oppia, keskitytään kuuntelemiseen – se on aina tehokkaampaa kuin puhuminen.

Lähde: Koskela, Lasse & Lankinen, Pasi. 2010. Johtajakirja. Helsinki: SKS.

Anu Lampela on Taideyliopiston Avoimen kampuksen johtaja.

Lisätietoja symposiumista löydät tapahtuman verkkosivuilta.