Armoa perfektionistille! 

29.1.2025 0 Tykkää 0 kommenttia

Perfektionismi voi ajaa meitä kohti erinomaisia tuloksia, mutta samalla se voi lisätä stressiä ja työuupumuksen riskiä, kirjoittaa työsuojelupäällikkö Jyri Pulkkinen puheenvuorossaan.

Olen usein työurani aikana saanut esihenkilöltäni palautetta siitä, että pyrkimykseni viimeisteltyyn lopputulokseen menee joskus liian pitkälle, ja voisin päästää lopputuloksen käsistäni aikaisemmin, ilman kaikkia viimeisiä pilkun paikan viilauksia. Myönnän, itsekin epäolennaisiksi tietämieni asioiden hiomiseen menee joskus kohtuuttomasti aikaa. Tällaiseksi perfektionistiksi tunnustautuessani yritän samalla välttää sitä pientä mielihyvän tunnetta, joka luonnehdintaan kuitenkin liittyy. Onhan nimittäin jotenkin itsetuntoa hivelevää, että kykenee hyvään lopputulokseen, että ainakin siihen pyrkimiseen on kova tahto. Koska perfektionisti työpaikalla ei ilmeisesti kuitenkaan ole työyhteisön ja työn yhteisen lopputuloksen kannalta se ihannetoimija, päätin selvittää, mitä perfektionismin eri vaikutukset tarkemmin sanottuna ovat. 

Vaikka monelle ensimmäinen mieleen tuleva selitys perfektionismille on täydellisyyden tavoittelu, opin, että nykyään perfektionismi jaotellaan usein kahdella muuttujalla sen mukaan, puhutaanko voimakkaasta huolestuneisuudesta (esimerkiksi huoli siitä, että on tehnyt virheitä tai jättänyt jotain tekemättä) vai aktiivisesta pyrkimyksestä korkean tavoitetason saavuttamiseksi. Jälkimmäinen liittyy kunnianhimoon, ja vaikka sanalla voi olla negatiivinenkin kaiku, ilman tarpeetonta huolestuneisuutta kyseessä on terve perfektionismin muoto, joka motivoi ja voi ajaa meitä kohti luovia ratkaisuja ja hyviä työn tuloksia. Mutta jos sekä huolestuneisuus että pyrkimys kovaan tavoitetasoon ovat voimakkaita piirteitä, riski työuupumukseen ja muihin mielen häiriöihin on suuri. 

Itseen ja toisiin suuntautuva perfektionismi 

Kanadalaistutkijat Paul Hewitt ja Gordon Flett loivat perfektionismin luonnehdintaan 1990-luvulla paljon siteeratun mallin. Siinä perfektionismi jaetaan itseen suuntautuvaan, toisiin suuntautuvaan sekä sosiaalisesti määräytyvään perfektionismiin. Itseen suuntautuva perfektionismi aiheuttaa itsensä moittimista ja pettymystä, jos itselleen asettamia tavoitteita ei saavuta. Toisiin suuntautuvassa perfektionismissa vaatimukset kohdistuvat läheisiin ja esimerkiksi kollegoihin, ja tämän laatuisen perfektionistin voikin olla vaikeaa luottaa ja jakaa vastuuta muille.  

Ehkä kavalin perfektionismin muoto on kuitenkin sosiaalisesti määräytyvä perfektionismi, jossa yksilö kokee, että muut vaativat häneltä täydellisyyttä. Oman arvon koetaan vahvasti seuraavan sitä, kuinka paljon muut arvostavat häntä. Viime vuosikymmeninä lisääntynyt eetos, jonka mukaan yksilö voi menestyä elämässään ja onnistua, jos vain yrittää tarpeeksi, on lisännyt tämän perfektionismin muodon esiintymistä. Eikä sosiaalisen median tuoma paine julkisivun edustavana pitämiseen ole helpottanut tilannetta. Laaja meta-analyysi vuosien 1989–2016 välillä tehdyistä kohorttitutkimuksista osoitti, että kaikkien perfektionismin muotojen esiintyvyys oli lisääntynyt opiskelijoiden parissa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa, mutta selvästi eniten oli lisääntynyt sosiaalisesti määräytyvän perfektionismin määrä. 

Työterveyslaitoksen professori Jari Hakanen puhuu suuresta velvollisuudentunnosta, joka mielestäni liittyy perfektionismiin ilmiönä. Puhuttaessa sairaana työskentelyn yleisyydestä hän tuo esiin, että hyvä työyhteisökään ei pelasta sairaana työskentelyltä, jos vielä työn sisältökin koetaan mielekkäänä: kannustavassa ja hyvässä työyhteisössä kannetaan herkästi suurempaa vastuuta omasta työstä ja työskennellään tunnollisemmin. Jos on kova tarve pitää kaikki langat käsissään, ja ehkä vielä pelätään oman aseman tai työuralla kehittymisen puolesta, ei sairauden sattuessakaan haluta luovuttaa kapulaa toisille. Esimerkiksi taideyhteisöissä ja yliopistoissa tällainen ilmiö varmasti tunnistetaan. 

Kun kokee sosiaalista painetta täydellisyyteen, on tavoitteissaan kunnianhimoinen, ja koko työyhteisökin on hyvin ammattiorientoitunut ja antaa ikään kuin vertailukohdan sille, miten hyvin ja täydellisesti voi suoriutua, näen suuren vaaran asteittain kasvavaan työuupumukseen. 

Joitain keinoja perfektionismin hillitsemiseen 

Mitä voisimme tehdä perfektionismin juoksupyörän hillitsemiseksi? Kokosin muutamia ajatuksiani siitä, miten perfektionistisia piirteitä itsessään tunnistava tai hänen esihenkilönsä voisivat yrittää välttää itseen tai toisiin suuntautuvan sekä sosiaalisesti määräytyvän perfektionismin negatiivisia vaikutuksia: 

Työntekijä 

• Kun asetat tavoitteita ja teet suunnitelmia, ota huomioon myös toiset, joita tarvitset työssäsi. Heillä on vastuullaan monia muitakin työtehtäviä, ja vaikka sinun kanssasi tehdyn työn aihe kiinnostaa ja innostaakin, sille ei ole ehkä niin paljoa aikaa kuin sinulla tai ei ainakaan juuri nyt. 

• Jos tunnistat itsessäsi taipumusta huijarisyndroomaan, ole erityisen varovainen sosiaalisesti määräytyvän perfektionismin kanssa. Ne ruokkivat toisiaan! (Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut siitä, että hän on huijari ja että hänen saavutuksensa ovat esimerkiksi hyvän onnen aikaansaamaa, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.) 

• Perfektionisti: arvosta oman työsi tuloksia.  

Esihenkilö 

• Mehiläisen työterveyspsykologi Pekka Tokola totesi eräässä webinaarissa oivaltavasti, että alamme helposti suorittaa työtämme esihenkilölle – ja kollegoillekin. Kun esihenkilö kysyy, ”mitä kuuluu”, kerromme, mitä töitä olemme tehneet. Voi vaatia esihenkilöltä kärsivällisyyttä ja sopivien keinojen etsimistä, että luo luottamuskaistaa. 

• Jos tunnistat alaisessasi perfektionistisia taipumuksia, arvioi, kauanko tekisit hänen työtehtäväänsä, jos itse sen tekisit. Kerro se hänelle ”ratamestarin ihanneaikana”, jota ei saisi ylittää.  

• Anna perfektionistille positiivista palautetta aikataulussa pysymisestä ja muista koko tiimin tuloksen kannalta tärkeistä asioista, mutta älä ylettömästi kehu ja palkitse perfektionistia (venyneen) työvaiheen upeasta lopputuloksesta.  

• Se, mikä on hyväksi henkilölle, jolla on taipumusta uupumukseen, on yleensä hyväksi kaikille. Eli ne keinot, joilla vähennetään perfektionistisista taipumuksista johtuvaa uupumuksen vaaraa, ovat hyväksi koko tiimillesi. 

Tiimi 

• Entä jos myös tiimi- tai yksikkötason epäonnistumisia tai pettymykseen johtaneita ponnisteluja voisi juhlia? Sellaisella asenteella jaetaan pettymyksen tuomaa harmitusta, mutta myös kehitetään ilmapiiriä sellaiseksi, jossa sosiaalinen paine ei ahdista tiimin jäseniä täydellisyyteen. Se on osa sosiaalista turvallisuutta. 

• Miten kohtaamme toisemme arjessa, miten osoitamme arvostusta? Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi työnsä vuoksi, ja nimenomaan tiimistä tullut arvostus on tärkeää.  

• Miten tiimeissä voitaisiin viestiä esimerkiksi uudelle työntekijälle, pitkältä poissaololta palaavalle tai osatyökykyiselle, että työsuorituksesi vastaa odotuksia ja on hyvä? 

• Erityinen riski vähätellyksi tulemisen kokemukseen on niissä kommunikaatiotilanteissa, joissa kehonkieltä ei voi lukea. Silloin vasta-argumentti, kommentti tai vaikeneminekin tulkitaan helposti väärin, hyökkääväksi ja kritisoivaksi. 

Oppiminen ja kehittyminen työssä etenee parhaiten ryhmässä ja ryhmän tukemana. Kun pääsee jakamaan oppimaansa ja ajatuksiaan turvallisessa ympäristössä, kehittyy valmius ja rohkeus kehittää työtä. Kehittyy ”tutkiva työntekijä”, joka tietää, ettei hänen jakamansa opittu asia ole vielä täydellisesti valmis. Ja silti ja juuri siksi haluaa jakaa sen. Että yhteinen tulos olisi parempi.