Arvotonta politiikkaa?

30.8.2024 14 Tykkää 0 kommenttia

Kulttuurialan leikkauksia perustellaan taloudellisella välttämättömyydellä, kirjoittaa Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén. Kyse ei hänen mukaansa kuitenkaan voi olla rahasta ja sen riittävyydestä, sillä samaan aikaan kohdennamme miljardeja euroja julkisia varoja esimerkiksi luontopääomaa vaurioittavan ja ilmastonmuutosta kiihdyttävän toiminnan tukemiseen.

Vaikka tiedämme – Orpon hallitusohjelmaa lainaten – että ”kulttuurilla on suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle.” ja että ”kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä”, suunnitellaan taide- ja kulttuurialalle ennätyksellisen suuria leikkauksia. 

Vaikka tiedämme, että taloutemme ja elämämme maapallolla on täysin riippuvainen luonnon monimuotoisuuden säilymisestä, ei esimerkiksi metsienhoidon ohjeistusta ja lainsäädäntöä noudateta, koska niiden rikkomisesta saa taloudellista hyötyä, mutta rangaistuksia harvoin.   

Raakkuja ja kulttuuria näyttää yhdistävän se, että kummankin kohdalla päätösten ja periaatteiden noudattaminen riippuu siitä, nouseeko niiden rikkomisesta julkinen kohu. 

Kyse ei ole rahan määrästä vaan siitä, mihin se käytetään 

Pelkästään suuripäästöisten ajoneuvojen 50 miljoonan euron verohelpotukset kustantavat suomalaisille yhtä paljon kuin kulttuurin leikkauksilla ajatellaan säästettävän. Ilmastopaneelin mukaan polttoaineen jakeluvelvoitteen alentamisesta seuraa kustannus, joka vaihtelee 100 miljoonasta eurosta jopa miljardiin euroon. Metsien hakkuista ja maankäytöstä seuraavasta hiilinielujen pienentymisestä puolestaan on luvassa Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 2–7 miljardin euron lasku tulevina vuosina. 

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusta 2023:7 käy ilmi, että julkisista varoista vuosittain maksetuista yritystuista suurempi osa on kasvihuonepäästöjä lisääviä kuin niitä vähentäviä. Samassa raportissa todetaan, ettei vero- tai yritystukien pääasiassa voida sanoa edistävän pitkän aikavälin kansainvälistä kilpailukykyä tai uudistumista. 

Kyse ei siis ole rahasta, vaan arvoista ja ehkä myös kyvyttömyydestä kohdata ne realiteetit, jotka määrittelevät Suomen tulevaisuuden.

Kaksi asiaa, jotka ratkaisevat tulevaisuutemme 

Vaikka hyvän politiikan tekeminen on monimutkaistuvassa ja epävarmassa maailmassamme haastavaa, on myös asioita, joista voi olla varma. Selvää on, että tulevaisuutemme riippuu ennen kaikkea siitä, millaiseksi inhimillisen ja luontopääoman kehitys muodostuu. Kaikkia politiikkatoimia tulee arvioida suhteessa niihin. 

Meillä keskustellaan Pisa-tuloksista ja ikäluokkien pienenemisestä, mutta vähemmän siitä, miten voimakkaasti henkisen hyvinvoinnin heikkeneminen vaikuttaa työn tuottavuuteen ja kansantalouteen. Mielenterveyden häiriöt ovat kasvaneet rajusti vuoden 2016 jälkeen ja niistä on tullut selvästi suurin syy suomalaisten pitkille sairauspoissaoloille. OECD:n arvion mukaan mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat Suomessa vuosittain noin 11 miljardia euroa.  

Siirryttäessä materiaalisesta kulutuksesta ja tuotannon tehokkuuteen perustuvasta hintakilpailusta kohti korkean jalostusasteen aineetonta arvonluontia, korostuvat psyykkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi sekä arvonluonnin tavoitteina että niiden edellytyksenä. Tavoiteltiin sitten tuottavuuden kasvua tai hyvää yhteiskuntaa, ovat tulevaisuususko ja kokemus osallisuudesta, yhteenkuuluvuudesta, autonomiasta ja elämän merkityksellisyydestä vähintään yhtä tärkeitä inhimillisen pääoman elementtejä kuin koulutustaso. 

Suomella on vääjäämättä edessään joko elinkeinoelämän iso murros tai näivettävä negatiivinen kehityskierre, jonka veturina – tai pikemminkin painolastina – on matalan jalostusasteen materiaali- ja energiaintensiivinen teollisuus. Tällä hetkellä Suomen bruttokansantuotteesta yli puolet perustuu luontopääoman hyödyntämiseen. Eurostatin tilaston perusteella käytämme kotimaisia luonnonvaroja henkeä kohti enemmän kuin mikään muu EU-maa. Elinkeinotoiminnan ulkoisvaikutuksilla hyvinvointiin, yhteiskuntaan ja luontopääomaan tulee olla yhä tärkeämpi rooli julkisten investointien ja niiden tuottavuuden arvioinnissa.  

Työn tuottavuusongelma ja sen ratkaisut tiedetään – vain teot puuttuvat 

Työn tuottavuutta ja talouskasvua voi saavuttaa kestävästi vain inhimilliseen pääomaan perustuvan aineettoman arvonluonnin alueella. Suomi ei pysty kilpailemaan tuotteiden tai työvoiman hinnalla ja materiaalisen kulutuksen kasvun rajat ovat tulleet vastaan. Pörssiarvoltaan maailman suurimpien yritysten liiketoiminta perustuu suurimmalta osin aineettomaan arvonluontiin, kuten tietoon, osaamiseen, luovuuteen, patentteihin, tekijänoikeuksiin, muotoiluun ja parempaan palvelukokemukseen. Kysymys on, haluammeko olla tässä kasvussa mukana.  

Elämän laatu ja merkityksellisyys, koettu hyvinvointi ja arjen toimivuus ovat tekijöitä, joista olemme valmiita maksamaan hiukan enemmän. Arvonluomisen kannalta keskeiseksi haasteeksi muodostuu ihmisten hyvinvointitarpeiden ja -ongelmien ymmärtäminen ja ratkaiseminen. Tässä suhteessa myös hyvinvointipoliittinen keskustelumme on liian kapea-alaista. Se korostaa fyysiseen terveyteen ja materiaaliseen niukkuuteen liittyviä ongelmia. Ne ovat edelleen tärkeitä, mutta nyky-yhteiskunnassa ihmisillä̈ on myös paljon henkiseen ja koettuun hyvinvointiin liittyviä̈ ongelmia, jotka eivät saa riittävästi huomiota.  

Koetun hyvinvoinnin ongelmien juurisyiden ymmärtäminen ja niihin liittyvien ratkaisujen kehittäminen edellyttää ihmisen elämän, aktiviteettien ja toimintaympäristön syvällistä ymmärtämistä henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.  

Tki-toiminnassa fokusta täytyy siirtää teknologiasta ja tuotannon tehostamisesta toimintaan, jossa tutkitaan esimerkiksi keinoja parantaa arkielämän koherenssia (ymmärrettävyys, hallittavuus ja merkityksellisyys), sosiaalisia suhteita sekä ympäristön, markkinoinnin ja median vaikutuksia koettuun hyvinvointiin.  

Neljä asiaa, jotka budjettiriihessä ja hallitusohjelmassa on huomioitava 

1. Tuetaan elinkeinoelämän murrosta laatimalla luoville aloille oma kasvustrategia.  

Yritystukien ja tki-investointien kohdentamisessa on siirryttävä säilyttävästä uudistavaan ja pitkällä aikajänteellä kilpailuetua synnyttävään politiikkaan. Kestävä korkean lisäarvon tuotanto edellyttää, että siitä syntyy aina taloudellisen, funktionaalisen ja asiakkaalle itselleen merkityksellisen arvon lisäksi laajempaa kulttuurista ja sosiaalista arvoa. Siksi painopistettä on siirrettävä ulkoisvaikutuksiltaan haitallisilta aloilta sellaiseen aineettomaan arvonluontiin, joka tuottaa monipuolisia, laaja-alaisia ja kestäviä hyötyjä kaikille kansalaisille –  ilman merkittävää haittaa luonnolle. Luovilla aloilla, joiden liikevaihto oli vuonna 2022 noin 14 miljardia euroa, on suuri kehityspotentiaali. Luoville aloille on laadittava oma kasvustrategia ja Suomen tulisi pikaisesti määrittää perinteisten alojen tutkimusta ja tuotekehitystä laajempi tavoite tulevaisuusinvestointeja tehtäessä sekä yritystukien ja verohelpotusten uudelleenkohdentamisessa.  

Kirjoitimme aiheesta Etlan tutkimusneuvontaja Petri Rouvisen kanssa maanantain 26.9. Kauppalehdessä. 

2. Katkaistaan henkisen hyvinvoinnin syöksykierre panostamalla taidekasvatukseen ja kulttuuriin. 

Oma hyvinvointimme on sekä keskeisin tuotannontekijä että yhteiskuntapolitiikan tärkein tavoite. Kulttuuriala tuottaa henkisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä palveluita, joiden kehittäminen on paitsi työn tuottavuuden, myös mielekkään elämän ja myönteisen yhteiskuntakehityksen kannalta oleellisen tärkeää. Polarisaatio, eriarvoistumiskehitys, demokratian rapautuminen, luontokato, ilmastonmuutos ja ulkopoliittisten jännitteiden kasvu heikentävät tulevaisuususkoa ja korostavat kulttuurin keskeistä roolia elämäämme koskettavien vaikeiden kysymysten käsittelyssä. 

3. Hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista.  

Viisasta politiikkaa olisi tunnistaa realiteetit ja panostaa siihen, mikä juuri nyt on välttämätöntä. Suomen hallituksen on pystyttävä seisomaan suoraselkäisesti hallitusohjelmansa takana. On ristiriitaista luvata panostaa kulttuuriin mm. kulttuuripoliittisen selonteon avulla ja tunnistaa kulttuurin merkitys monipuolisena voimavarana hallitusohjelmassa, kun näiden lupausten jälkeen ilmoitetaan historiallisen suurista kulttuuriin kohdistuvista leikkauksista. 

4. Budjettiriihen leikkausten kokonaisuus tulee pohtia uudestaan ja jakaa tasapuolisesti. 

Kulttuuriala on joutumassa kohtuuttoman suurten vähennysten kohteeksi. Kyse on lopulta arvovalinnoista, ei pakosta. Taiteen ja kulttuurin itseisarvon tunnustaminen on myös edellytys elinkeinoelämän murrokselle ja henkiselle hyvinvoinnillemme. Kulttuurin ja taiteen kautta jaamme elämän merkityksiä, ymmärrämme itseämme ja olemme yhteydessä toisiimme.  Itseisarvon lisäksi taiteella on avainrooli siinä, miten kyvykkäitä olemme luomaan aineetonta arvoa ja kilpailuetua luovilla ratkaisuilla sekä kiinnostavilla ja merkityksellisillä sisällöillä. Kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttaisivat ketjureaktion, joka heikentäisi oleellisesti ja pysyvästi sekä luovien alojen kasvupotentiaalia että kulttuuripalveluiden saavutettavuutta Suomessa. Siihen meillä ei ole varaa. 

Teksti: Kaarlo Hildén, Taideyliopiston rehtori

Orpon hallituksen budjettiriihi pidetään 3.–4.9.2024.