Elämäkerta kertoo tarinaa yhdestä 1900-luvun puolenvälin merkittävimmistä suomalaisista pianotaiteilijoista
Rolf Bergrothin (1909–1995) matka musiikin maailmassa ulottui 1920-luvun lopulta 1960-luvun loppupuolelle. Elämäkerrassa kuvataan hänen uraansa esiintyvänä taiteilijana sekä pitkäaikaista panostaan musiikin opettajana Sibelius-Akatemiassa. Teoksen on kirjoittanut Bergrothin tytär Anna Lehmus.
Ranskalaisen pianoperinteen suomalainen sanansaattaja
Debytoituaan 18-vuotiaana Bergroth matkusti vuonna 1928 Pariisiin Marcel Ciampin oppilaaksi ja opiskeli siellä kolmen vuoden ajan. Tämän kokemuksen ansiosta ranskalainen kulttuuri jäi hänelle läheiseksi koko loppuelämäksi. Hänet tunnettiinkin erityisesti ranskalaisen pianotyylisuunnan taitajana.
Bergrothin varsinainen pianistinura alkoi hänen palattuaan pysyvästi Helsinkiin vuodenvaihteessa 1933–1934. Sotavuonna 1941 hän kiersi Suomea kahteen otteeseen laulajatar Aulikki Rautawaaran pianistina konsertoiden haavoittuneiden hyväksi. Sodan aikana Bergroth esiintyi myös useita kertoja Ruotsissa ja Tanskassa. Viimeisen kerran hän esiintyi julkisesti 1969.
Bergroth opetti pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa 1940-luvulta 1970-luvulle edistäen ranskalaisen pianokoulun tuntemusta. Hän laati elämänsä varrella lukuisia kirjoituksia eri säveltäjistä ja musiikista musiikkielämän lehtiin ja piti radiossa esitelmiä muun muassa Beethovenista, Chopinista ja Pariisin musiikkielämästä.
Ainutlaatuinen taiteilija- ja pedagogiura yksissä kansissa
Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa ilmestyvän elämäkerran päätarkoituksena on ollut kuvata yhden esiintyvän taiteilijan ja opettajan tietä eri vaiheineen. Bergrothin taiteilijauran kehitys käy ilmi muun muassa monissa hänen julkisten esiintymistensä arvosteluissa. Mukana on myös hänen kirjoituksiaan musiikista ja sen tulkinnasta. Bergrothin opettajan ura tulee esille hänen entisten oppilaidensa kautta.
Bergrothin tytär Anna Lehmus kertoo tutustuneensa isäänsä teoksen kirjoittamisen myötä uudella tavalla.
”Varttuessani en vanhempieni eron vuoksi elänyt mukana niin sanottussa taiteilijaelämässä, vaikka isäni urasta toki tiesinkin ja vietin hänen kanssaan myös paljon aikaa. Teoksen kirjoittaminen oli siis minulle myös tietynlainen tutustumismatka siihen puoleen isästäni, joka oli jäänyt minulta peittoon. Materiaaliin perehtyessäni löysin tavallaan aivan uuden henkilön, joka oli pysynyt minulle tietyssä mielessä salattuna,” kertoo Lehmus.
Anna Lehmus: Hommage à Rolf Bergroth – Kappale suomalaisen pianismin historiaa.
Nide: ISBN 978-952-329-344-1, ISSN 2341-8257
PDF: ISBN 978-952-329-345-8, ISSN 2489-7973
Sibelius-Akatemian julkaisuja 28
Julkaisua myy Ostinato.
Tekstejä taiteista
Monimuotoinen julkaisutoimintamme käsittelee esittävän taiteen, kuvataiteen, musiikin, tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen kysymyksiä. Tästä blogista voit lukea julkaisutoimintamme kuulumisia. Lisätietoa julkaisujen saatavuudesta löydät Taideyliopiston Julkaisut-sivulta.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia