Esittävien taiteiden visiotyö toimii sillanrakentajana yhteiselle puheelle

14.3.2022 0 Tykkää 0 kommenttia

Yhteinen kieli ei ole pelkästään puhuttua kieltä, vaan esimerkiksi taiteen mahdollistamaa ilmaisun kieltä, kehollisempaa näkökulmaa, kirjoittaa tanssipedagogi Katja Köngäs.

Taidekoulutuksen muutosten vuosikymmen 

Taidekoulutuksen kentällä on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana suuria rakenteellisia muutoksia. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa yhdistyivät taideteollisuuden, tekniikan ja liiketalouden osaamisalueet. Taideyliopisto kokosi yhteen kuvataiteen, musiikin ja teatteritaiteen akatemiat vuonna 2013. Lapin yliopiston taide- ja muotoilukoulutuksen arktista painopistealuetta vahvistettiin ja eri tieteiden välistä yhteistyötä korostettiin. Ammattikorkeakouluista leikattiin, ja osa leikkauksista koski taidealojen koulutusta. Samaan aikaan toteutui myös muita koulutuksen kentän suuria uudistuksia ja kehityshankkeita, kuten ammatillisen koulutuksen reformi, lukiouudistus, korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 sekä taiteen perusopetusta koskevien opetussuunnitelmien uudistukset. 

Muutosten jälkeen koulutuksenkin katse on tulevaisuudessa 

Monilla aloilla tulevaisuuteen valmistautuminen on alkanut. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaisut Luovan talouden tiekartan ja Suomen työelämä 2030 -raportin, ja Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportin. Nyttemmin, 2020-luvulla, koulutuksen kentällä on myös selkeämmin aktivoiduttu tulevaisuuden haltuunottoon. Rubinin (2012) mukaan koulutusorganisaatioiden tulevaisuuteen suuntautuminen on nähty enemmän sopeutumiseksi muutoksiin ja uusiin haasteisiin, eikä niinkään kriittiseksi tai muutokseen kutsuvaksi. Esittävien taiteiden koulutuksen visiotyössä pohdin, millainen voisi olla taidekoulutuksen ja taidekentän toimijoiden rooli tulevaisuudessa suhteessa muihin suomalaisiin koulutusmuotoihin, työelämään ja elämään laajemminkin. 

Tulevaisuus voi näyttäytyä sotien, globalisaation, digitalisaation, ilmastonmuutoksen ja väestön ikääntymisen vuoksi vain uhkakuvana. Kehittymisen vaade ja mahdollisuus, elämän ylikuumeneminen, tulevaisuuden ennakoimisen vaikeus puhuttavat. Nykyihmistä vaivaa erillisyyden kokemus, joka estää hahmottamasta suhdettamme ”globaaliin todellisuuteen, muihin ihmisiin ja ei-inhimilliseen luontoon sekä historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumoon” (Laininen, 2021). Rakennammeko koulutusta erillisyyden kokemuksesta käsin uhkakuvien toteutumiseen valmistautuen? Voimmeko kurkotella tulevaisuuteen uteliaasti? Millaista koulutusta ihmisenä kasvaminen, yhteiskuntamme tai työelämä tarvitsee? Pohdimmeko syvällisesti ihmistä osana maailmaa ja kriittisesti taidekasvatuksen ja koulutuksen tehtävää? Pyrin vastustamaan Eeva Anttilan ja Inkeri Savan määrittelemää houkutusta: ”Kiusaus julistaa taiteen ilosanomaa on edelleen suuri, mutta sen rinnalla kulkee lisääntyvä tarve ymmärtää ja artikuloida, miten taide saa eheyttävän ja rikastavan merkityksensä ihmisen kokemusmaailmassa” (Anttila 2011, 152; Sava 2007, 13-15).   

Puhetapojen kohtaamattomuudesta yhteiseen kieleen 

Eri taiteenlajien tietoa, tuntemusta ja osaamista tarvitaan myös muualla kuin taideorganisaatioissa. Tämä edellyttää jonkinasteista yhteistä ymmärrystä taiteen ja taidekasvatuksen luonteesta. Pääjoki kirjoittaa puhetapojen kohtaamattomuudesta. Hän toteaa taiteen maailman tuottavan erilaista puhumisen tapaa, kasvatustiede ja koulutuspolitiikka omaansa: ”Nämä erilaiset puhumisen tavat kohtaavat käytännön tilanteissa vaivalloisesti ja yhteistä ymmärrystä etsien, kun puhujat tulevat tilanteisiin erilaisin odotuksin” (2014, 15). Erilaisten puhumisen tapojen keskinäinen ymmärtäminen ja yhteensovittaminen voi olla välillä haastavaa ja hidastakin. Tällaiselle yhteiselle kielelle on kuitenkin tarvetta niin koulutuksen kentän kuin yritysmaailman sekä poliittisten päätöksentekijöiden välille. Yhteinen kieli luo osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Se on itseilmaisun väline ja se muokkaa ajatuksiamme. Yhteinen kieli on tekoja ja toimintaa, todellisuuden ja myös tulevaisuuden rakentamista vuorovaikutuksessa toisten kanssa.  

Yhteinen kieli ei ole pelkästään puhuttua kieltä, vaan esimerkiksi taiteen mahdollistamaa ilmaisun kieltä, kehollisempaa näkökulmaa. Keholliselle puheelle, yhteiselle kielelle, joka avaa potentiaaleja eri toimialojen ja organisaatioiden rajat ylittävälle ja kulttuurista osallisuutta lisäävälle toiminnalle soisi enemmän tilaa tulevaisuudessa niin kouluun kuin työelämäänkin. 

Nelson Mandela on oivallisesti todennut, kuinka yhteinen kieli on koko kehoon vaikuttava sydämenasia: ”If you talk to a man in a language he understands, that goes to his head. If you talk to him in his language, that goes to his heart.”   

Teksti: Tanssipedagogi Katja Köngäs, Esittävien taiteiden visio 2030 -hankkeen ydinryhmän jäsen.

Lähteet: 

Alasoini, T., Järvensivu, A. ja Mäkitalo, P. (2012) Suomen työelämä vuonna 2030. Miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä? TEM raportteja 14/2012. 

Anttila, E. 2011. Taiteen tieto ja kohtaamisen pedagogiikka teoksessa Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja. Verkkojulkaisu: https://taju.uniarts.fi/bitstream/handle/10024/7000/TeaK_40.pdf?sequence=1#page=153 (Luettu 12.2.2022) 

Jokela & Salokannel. 2014. Tarvitseeko taide pedagogiikkaa? Teoksessa T. Jokela, A. Salokannel & E. Härkönen (toim.) Tradition ja murros kuvataiteilijakoulutuksen pedagogiikassa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja. Rovaniemi: Erweko Oy. 

Verkkojulkaisu: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61801/Traditio_ja_murros_ttk_c44pdfA.pdf;jsessionid=073B32B82B22B6F8C78C03AD6FD50FB0?sequence=4  (Luettu 6.2.2022) 

Kokkinen, L (toim.). 2020. Hyvinvointia työstä 2030 -luvulla. Työterveyslaitos. Tampere: PunaMusta Oy. Verkkojulkaisu: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140712/Hyvinvointia%20ty%C3%B6st%C3%A4%202030-luvulla.pdf?sequence=1 (Luettu 10.2.2022) 

Laininen, E. 2021. Keynote -puheenvuoro Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kansainvälisyyspäivät Vaasassa 11.–12.11.2021. Verkkojulkaisu: https://okka-saatio.com/erkka-lainisen-keynote11/ (Luettu 12.2.2022) 

Pääjoki, T. Opettaja puhuu taiteesta – pedagogiikan ja diskurssien suhteesta taiteilijakoulutuksessa. Teoksessa T. Jokela, A. Salokannel & E. Härkönen (toim.) Tradition ja murros kuvataiteilijakoulutuksen pedagogiikassa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja. Rovaniemi: Erweko Oy. Verkkojulkaisu: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61801/Traditio_ja_murros_ttk_c44pdfA.pdf;jsessionid=073B32B82B22B6F8C78C03AD6FD50FB0?sequence=4  (Luettu 6.2.2022) 

Rubin, A. 2012. Futurex – future experts –projektin delfoi-tutkimus. Turun yliopiston koulutus- ja Lähteet 245 kehittämiskeskus Brahean julkaisuja B:9. Turku: Turun yliopisto. Verkkojulkaisu:https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/76678/Futurex_eDelfoi_screen%20%282%29.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Luettu 13.2.2022). 

Sava, I. 2007. Katsomme – näemmekö? Luovuudesta, taiteesta ja visuaalisesta kulttuurista. Helsinki: Ps-kustannus.  

Tarjanne, P. 2020. Luovan talouden tiekartta. TEM julkaisuja 48/2020. Helsinki. Verkkojulkaisu: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162474/TEM_2020_48.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Luettu 14.2.2022). 

Lisätietoja: 

Ammatillisen koulutuksen reformi (2017). Opetus- ja kulttuuriministeriö. Verkkojulkaisu: https://okm.fi/amisreformi (Luettu 6.2.2022) 

Kestävä taiteen perusopetus (2020). Okka -säätiö. Verkkojulkaisu: https://koulujaymparisto.fi/tukea-kestavan-kehityksen-tyohon/indikaattoreiden-arvioinnin-tukisivusto/taiteen-perusopetus/ (Luettu 2.2.2022) 

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Verkkojulkaisu: https://okm.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030 (Luettu 4.2.2022) 

Taiteen perusopetus. 2017. Opetushallitus. Verkkojulkaisu: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/opetuksen-jarjestaminen (Luettu 2.2.2022) 

Uusi lukio. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2018. Verkkojulkaisu: https://okm.fi/uusilukio (Luettu 4.2.2022)