Jatkuvaa oppimista, millä perusteilla? 

16.8.2024 2 Tykkää 0 kommenttia

“Merkityksellinen elämä, parempi tulevaisuus” -kirjoitussarjassa Taideyliopiston Avoimen kampuksen johtaja Anu Lampela kirjoittaa Avoimen kampuksen toiminnan alueista sekä muista akateemisen maailman aiheista hyvän elämän näkökulmasta katsottuna. Tämä sarjan ensimmäinen teksti käsittelee jatkuvaa oppimista. Tekstit löytyvät myös Anu Lampelan kotisivulta.

Jatkuva oppiminen on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituskriteereistä. Tutkintojen ja tutkimuksen ohella yliopistot saavat rahaa myös suoritetuista jatkuvan oppimisen opintopisteistä. Ajattelua ohjaa Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030, jonka tiivistelmässä todetaan:  

Osaamisen kehittämisen arvo korostuu, kun työelämä, työ itsessään, teknologia ja maailma muuttuvat kiihtyvällä nopeudella. Suomen kilpailukyky ja talouden ja tuottavuuden kehitys voivat rakentua vain vahvuuksillemme – tiedon ja osaamisen vahvistamiselle ja niiden tehokkaalle hyödyntämiselle. Suomen työikäisen väestön väheneminen korostaa tarvetta pitää huolta työvoiman osaamisesta.¹ 

Taideyliopistossa jatkuvan oppimisen tarjonnasta huolehtiminen ja vetovastuu ovat Avoimen kampuksen keskeisimpiä tehtäviä. Avoimeen kampukseen kuuluva Avoin yliopisto² kohtaa vuosittain 2000 yliopiston ulkopuolista opiskelijaa, jotka haluavat paneutua laajaan, kehittävään ja sivistävään taiteen alan koulutustarjontaan. Avoin kampus tuottaa erikoiskoulutuksia, täydennyskoulutusta, alueellista toimintaa, taiteilijoiden yritysideoiden esihautomotoimintaa ja vapaan kentän työelämäopintoja sekä vahvistaa tarjonnallaan myös yliopiston omien tutkinto-opiskelijoiden työelämätaitoja. Avoimen kampuksen jatkuvan oppimisen laaja tarjonta on linkittynyt yhtäältä vahvasti Taideyliopiston kolmeen akatemiaan ja tutkimusinstituuttiin, joiden opettajat, tutkijat ja taiteilijat toimivat Avoimen kampuksen lehtoreiden ohella opintojaksojen opettajina; toisaalta yksikön verkostot ulottuvat laajasti yhteiskunnan eri tahoille.  

Avoin kampus tunnistaa maailman muuttumisen kiihtyvällä nopeudella ja pyrkii ymmärtämään niitä erilaisia työympäristöjä, joissa Taideyliopistosta valmistuneet taidealan alumnit työskentelevät. Seuraamme tarkoin, mitä taitoja taiteenalan osaajat tarvitsevat ja pyrimme tukemaan heitä jatkuvan oppimisen tarjonnalla ja sen jatkuvalla kehittämisellä. Haluamme, että alumnimme menestyvät työelämässä mahdollisimman hyvin.  

Mutta mitä ajattelemme kilpailukyvystä, tehokkuudesta sekä talouden ja tuottavuuden kehityksestä sinänsä? Nämä levottomuutta herättävät sanat on kirjoitettu jo kansallisen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategian toiseen lauseeseen. Strategia ohjaa myös Taideyliopistosta valmistuneita alumneja kantamaan oman kortensa nimenomaan tehokkuuden ja tuottavuuden kekoon. 

Moni meistä haluaisi opiskella kaikessa rauhassa vaikkapa useita tutkintoja, mutta tuplatutkinnot ovat talouden näkökulmasta tarkasteltuina liian kalliita. Niinpä kehitämme tulevaisuudessa pieniä, maksullisia osaamiskokonaisuuksia, jotta osaaminen kasvaisi yhä edullisemmin eli yhteiskunnan kannalta yhä tuottavammin. Jotkut toivoisivat voivansa osallistua kaikenlaisille kursseille ilman suoritusmerkintää, mutta pelkkä kuulolla olo nähdään epätuottavana ja suorituspisteiden määrä säätelee yliopistojen saamaa rahoitusta ja sitä kautta myös Taideyliopiston toimintaa.  

Jatkuva oppiminen voisi olla koko elämän mittaista, sivistävää tutustumista itselle vieraisiin asioihin ja ilmiöihin, mutta emmehän salli huolettomuutta edes nuorillemme: lukiouudistus ajaa yhtä lailla tuottavuuden ja tehokkuuden eetosta ja lisää yhä nuorempien teini-ikäisten stressiä loppuelämään vaikuttavien valintojen äärellä. Jos yksilö saisi suunnitella toimintaansa vain omista tarpeistaan käsin, jatkuvan oppimisen idea näyttäisi kenties toisenlaiselta kuin miten jatkuvan oppimisen strategia sen tuntuisi määrittelevän.  

Kapitalismin muovaama maailma 

Tehokkuuseetoksen ymmärtämiseksi on kiinnostavaa tarkastella tuottavuuden, pääoman ja resurssien tiivistä liittoa kapitalismin käsitteen kautta. Teoksessaan Less is More – How Degrowth Will Save the World (2021) Jason Hickel valottaa prosesseja, joilla ajatus kapitalismin välttämättömyydestä – siis nimenomaan välttämättömyydestä – on juurtunut länsimaiseen ajatteluun ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Huomaamme kapitalismiin liittyviä ongelmia, mutta emme mene ajattelussa niin pitkälle, että aidosti miettisimme joitain muita talouden järjestelmiä vaihtoehtoina. Kun Charles Darwin esitteli maailmalle ajatuksensa lajien synnystä, vastustus oli massiivista ja Darwinia pidettiin hulluna. Sillä ihminenhän on Jumalan kuva, end of story. Mitään muuta ihmiskuvaa ei voitu ajatellakaan, ja tämän status quon horjuttaminen tuntui paitsi naurettavalta, myös vaaralliselta. Darwinin ajatuksia pelättiin. (Hickel 2021, 27.)  

Laajan tausta-aineistonsa avulla Hickel kuvaa kapitalismin levittäytymistä länsimaisen yhteiskunnan talousdoktriiniksi 1500-luvulta lähtien. Kapitalismin kovaa ydintä on kasvu kasvun vuoksi, ja talousaate on ilmennyt historian kuluessa ennen muuta riistona, hyväksikäyttönä ja heikomman yksipuolisena hyödyntämisenä. Pontimena kapitalismin syntyyn oli työväestön hetkellinen toipuminen feodaalijärjestelmän purkauduttua 1300-luvulla: vapaat maalaiset alkoivat rakentaa aiempaa oikeudenmukaisempaa, yhteistyöhön ja omavaraisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa: työviikot kevenivät ja ruokaa oli saatavilla edullisemmin. Feodaalijärjestelmä oli riistänyt paitsi työväkeä myös luontoa, ja 1350-luvun jälkeen koittanut aika paransi hetken verran jopa ekologista eheytymistä. Euroopan maaperä alkoi toipua riistosta ja metsät alkoivat jälleen kasvaa. (Emt., 44.) 

Mutta Euroopan eliitille tämä työväestön ja luonnon hyvinvointi ei sopinut. Aatelisto, kirkko sekä kauppiasporvaristo yhdistivät voimansa ja kaappasivat maat itselleen. Maat, jotka olivat olleet kenen tahansa käytettävissä omiin, hyvin kohtuullisiin tarkoituksiin, vallattiin eliitin omistukseen, aidattiin ja yksityistettiin. Samalla työväestö menetti jälleen oikeutensa asialliseen toimeentuloon. (Emt., 45–46.) 

Kapitalismin synty perustui väkivaltaan, köyhdyttämiseen ja omavaraistalouden tukahduttamiseen. Kun Euroopan oma työväestö oli riistetty puolikuoliaaksi tai kuoliaaksi, eurooppalaisvallat aloittivat kolonisaation, vieraiden maiden systemaattisen riiston kapitalistisen kasvun turvaamiseksi. Valloitetuilta alueilta vietiin massoittain luonnonvaroja yksipuolisesti, mitään ei annettu tilalle. Myös ihmisistä itsestään tuli hyödynnettävä resurssi: orjakauppa kolonisoiduista maista Eurooppaan takasi valloittajamaille ilmaista työvoimaa. Ja kuten tiedämme, rikkaiden länsimaiden viimeisin kolonisaatiosaavutus on ollut valloittaa myös ilmasto. Näin eriarvoisuus ja köyhyys, ihmiskuntaa vääjäämättömästi uhkaava ekokatastrofi ja ilmastokriisi ovat näkyvillämme joka päivä. (Emt., 48, 51–60, 116.) 

Lyhyesti ilmaistuna: kapitalismi on aina kasvattanut rikkaiden pääomaa ja riistänyt köyhiä, olipa kyseessä yksilöt tai valtiot. Enempää ei oikeastaan tarvitsisi sanoa, näin yksinkertaista on ollut kapitalismin voittokulku länsimaiden vallitsevaksi talousjärjestelmäksi.  

Kapitalismi ei kuitenkaan ole yhtä kuin kaupankäynti – jälkimmäistä ihminen on tehnyt vuosituhansia ennen kapitalismin käsitteen syntyä. Hickel kuvaa: maanviljelijä kasvattaa hedelmiä tai käsityöläinen valmistaa tuolin, paitsi omaan käyttöönsä, myös myytäväksi muille, jotta voi ostaa itselleen muita tarpeellisia tuotteita. Tällaisen kaupankäynnin arvo perustuu käyttötarkoitukseen (use-value) eikä sinänsä edusta kapitalismia. Kapitalismin perusidea ohittaa käyttöön perustuvan arvon ja tavoittelee jotain enemmän: tuottoa. Eikä pelkkä tasainen tuotto riitä, sillä kapitalismissa tuoton tulee kasvaa eksponentiaalisesti.

Hickel valottaa kapitalismin perusluonnetta edelleen verraten kahta erilaista yritystoimintaa. Pienet yritykset toimivat pääosin käyttöarvoon nojaten: ravintolan pitäjä on tyytyväinen, jos vuotuinen tuotto pysyy suunnilleen samana, toiminta on kannattavaa ja auttaa ravintoloitsijaa maksamaan vuokran sekä normaalit elämisen kulut, kenties jokusen lomamatkan silloin tällöin. Vaikka kuvattu taloussysteemi sisältää myös kapitalismin elementtejä (kuten palkkojen maksu, tuotto), sen perustana on kuitenkin ennen kaikkea käyttöön perustuva arvo. Suurkorporaatiot, kuten Exxon, Facebook tai Amazon, sen sijaan tavoittelevat yksinomaan tuoton kasvattamista mahdollisimman paljon: ne laajentavat yritystään ostamalla kilpailijat pois häiritsemästä, rakentavat jakeluverkostoa ja investoivat myyntikampanjoihin saadakseen kuluttajat ostamaan aina vain lisää tuotteita. Tämä itseään vahvistava kehä on kuin kiihtyvä juoksumatto: rahasta tulee tuottoa ja sitä kautta lisää rahaa, josta saadaan jälleen lisää tuottoa. Kapitalismissa rahalla ei ensisijaisesti hankita jotain tarpeellista, vaan kasvatetaan pääomaa. Pääomaa hallussa pitävät sijoittajat sanelevat suuryritysten elinkaaren: mikäli yritys ei kasva, sijoittavat eivät saa voittojaan ja vetävät rahoituksen pois, jolloin yritys kaatuu. Kasva tai kuole – siinä kapitalismin laki. (Emt., 84–88.) 

Ihmisen vaikutusta maapallon biologisiin, kemiallisiin ja fysikaalisiin prosesseihin on kutsuttu epävirallisesti antroposeeniksi (Tieteen termipankki, 2024).  Hickel (2021, 40) kuitenkin alleviivaa, että ajanjakso ei niinkään liity ihmiseen sinänsä, vaan ennen kaikkea tietyn taloussysteemin, eli kapitalismin, dominanssiin. Tutkija Jason Moore nimittääkin tätä ihmisen kädenjälkeä antroposeenin sijaan kapitaloseeniksi (Capitalocene) (Moore, 2015)³. Ihminen on aina vaikuttanut elinympäristöönsä, mutta vasta viimeisten muutaman sadan vuoden aikana tapahtunut kapitalismin murros sekä teollistuminen etenkin 1950-luvulta eteenpäin on tehnyt ihmisen vaikutuksesta poikkeuksellisen. (Hickel 2021, 39.)  

Ennusmerkit ihmiskunnan edes osittaiseen säilymiseen ehjin nahoin näyttävät huonoilta. Maapallo on jo erittäin vaurioitunut, mutta planeetan aikaikkuna on pidempi kuin ihmisen. Ehkä muutaman miljoonan vuoden jälkeen maapallolla menee taas hyvin, kunhan ihminen kapitalismeineen ei enää ole sotkemassa paikkoja.  

Taideyliopisto hyvän elämän lähettiläänä  

Mitä siis ajattelemme kilpailukyvystä, tehokkuudesta sekä talouden ja tuottavuuden kehityksestä ja mitä nämä tarkoittavat jatkuvan oppimisen taustamotivaationa? Hickelin teos kuvaa kapitalismin olemuksen niin lohduttomana, että nykypäivän länsimaista työelämää sääteleviä perusteita on pakko miettiä uudelleen. Voisiko jatkuvan oppimisen ideaa lähestyä hieman inhimillisemmästä näkökulmasta käsin? Voisiko vertailukohtana ollakin hyvän elämän käsite? 

Juha Sihvola kirjoittaa Aristoteleen Nikomakhoksen etiikasta: hyvä elämä on Aristoteleen mukaan sitä, että voimme aidosti toteuttaa ihmisyyteen kuuluvia mahdollisuuksia ja kykyjä. Lähtökohtana on ihmisen kyky järkevään ajatteluun ja yhteisöllisyyteen, ja samalla, ihminen on rajallisen elämän elävä, tunteva, tarvitseva ruumiillinen olento. Hyvä elämä muodostuu useista arvokkaista mutta keskenään yhteismitattomista osatekijöistä ja toisaalta, hyvä elämä kokonaisuutena on sama kuin onnellisuus. Aristoteles uskoi, että ihmiset tavoittelevat onnellisuutta parhaan kykynsä mukaan, mutta onnellisuus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Ja, onnellisuus tarkoittaa yhdelle ja samalle ihmiselle eri asioita eri tilanteissa. (Sihvola 2006.) 

Aristoteleen hyvän elämän käsitettä sovelletaan niin moraalifilosofiassa kuin sosiaalipolitiikan ja elämänlaadun tutkimuksen alueilla (emt.) – ja se sopii mielestäni myös jatkuvan oppimisen käsitteen tarkasteluun.  

Alussa viittaamani Jatkuvan oppimisen strategian sitaatin voi lukea myös ohittamalla kapitalismin ihanteet ja tulkitsemalla merkitykset hieman toisin. Tehokkuus onkin sitä, että työvoimaa eli ihmisiä ei koskaan enää haaskata talouden kasvottomana resurssina – sen sijaan ihmisen hyvinvointia kunnioitetaan ja hänen jaksamistaan vaalitaan. Emme kuluta ketään loppuun, emme edes kuvittele lähestyvämme loppuun palamisen vaihtoehtoa, sillä uupumismahdollisuus on ymmärretty jättää pois laskuista jo kauan sitten. Ihminen voi ja haluaa antaa työelämässä parastaan, sillä kokee, että häntä arvostetaan ja että hänellä on merkitystä. Tuottavuus onkin sitä, että hyvinvointi jakautuu eettisesti ja tasapuolisesti. Käsite sisältää jo annettuna kohtuullisuuden määreen: emme tuota aina vain enemmän ja enemmän, vaan riittävästi. Järjettömien suurten omaisuuksien kerryttäminen yhdelle ihmiselle tai korporaatiolle on tehty mahdottomaksi ja laittomaksi. Elon Musk saattaa olla tästä eri mieltä, mutta häneltä ei kysytä. Kukaan ei kärsi. Kukaan ei riistä. Kukaan ei tuhoa. Suomen kilpailukyky onkin kaikkea sitä, mitä me jo osaamme, mutta emme ase ohimolla, tuli hännän alla ja urina soccuksessa ehdi tehdä.  

Me Taideyliopistossa voisimme olla hyvän elämän tinkimättömiä lähettiläitä ja muokata jatkuvan oppimisen tarjonnan asettaen tavoitteemme vielä ministeriöitäkin korkeammalle, taivaisiin asti. 

Avoimen kampuksen toiminnan alueet ovat jatkuva oppiminen, yhteinen opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus, joita se kehittää sekä itsenäisesti että yhdessä Taideyliopiston akatemioiden ja tutkimusinstituutin kanssa.⁴ Avoin kampus on yliopiston yhteinen yksikkö, joka toiminnallaan tukee Taideyliopiston kolmea päätoimijaa eli Kuvataideakatemiaa, Sibelius-Akatemiaa ja Teatterikorkeakoulua. Sen tehtävä on vastata edellä mainituista toiminnan alueista sekä ennen kaikkea tuoda ihmisiä yhteen yli taide- ja akatemiarajojen.  

LÄHTEET:  

Hickel, Jason 2021. Less is More – How Degrowth Will Save the World. London: Windmill Books.  

Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030. Julkaistu 9.12.2022. 

Moore, Jason 2015. Capitalism in the Web of Life. Lontoo: Verso. Teoksessa Hickel 2021. 

Sihvola, Juha 2006. Hyvän elämän eväät. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2006;122(23):2863-9. https://www.duodecimlehti.fi/duo96181 

Tieteen termipankki. Antroposeeni.