Kansanmusiikin aineryhmän arki tutuksi! Paula Raitanen

21.12.2023 2 Tykkää 0 kommenttia

Kansanmusiikin aineryhmän arki tutuksi!

Kansanmusiikin aineryhmän artikkelisarjassa julkaistaan opiskelijoidemme kirjoittamia tekstejä omista opinnoistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan sekä mielenkiinnon kohteistaan kansanmusiikin ja taiteen ammattilaisina. Löydätkö tekstistä jotain, mihin samaistut? Tai haaveiletko kenties itsekin kansanmusiikin opiskelemisesta? Lue jutusta esimerkki siitä, millaista arki kansanmusiikin opiskelijana voi olla!

Tällä kertaa päästään syventymään toisen vuoden maisteriopiskelijan, Paula Raitasen, ajatuksiin. Inspiroivia lukuhetkiä!

---

Olen Paula Raitanen, turkulaislähtöinen laulaja, musiikinopiskelija ja yleispuuhastelija. Aloitin opintoni Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä vuonna 2019.

Olin 12-vuotias, kun näin koulussa kansanmusiikkiyhtye Freijan konsertin. Kokemus jäi voimakkaasti mieleen suurena ilonpilkahduksena muuten vaikeiden aikojen keskellä. En muista olleeni aiemmin tietoinen kansanmusiikin käsitteestä, mutta musiikki itsessään tuntui heti kuin kotiin palaamiselta. Lopulta lukion kansanmusiikkikurssilla kuulin, että kamua voi opiskella yliopistossa. Päätös jatko-opintojen suunnasta oli nopea ja lopullinen. Hakiessani Sibelius-Akatemiaan ensimmäistä kertaa en päässyt edes toiseen vaiheeseen. Opiskelin pari vuotta Keski-Pohjanmaan konservatoriossa, hain uudelleen Siballe ja pääsin sisään.

Kansanmusiikissa minua viehättää se, miten lähellä se on ihmistä ja elämää. Se on tuntunut myös näissä opinnoissa. Heti kandivuoden ensimmäisenä päivänä meille muistutettiin, että uudet opiskelukaverit ovat vertaisia, tulevia ystäviä ja kollegoja. Sanottiin myös, ettei oman taiteellisen identiteetin tarvitse tai kuulukaan vielä olla valmis tai edes sinne päin. Olen kamulla saanut olla hukassa, etsiä, löytää ja keksiä uutta niin musiikillisesti kuin ihmisenä ylipäätään.

Kansanmusiikkia opiskellessani olen oppinut, että minulla on lupa olla monenlainen taiteilija ja ihminen. Vaikka olen pääaineeltani laulaja, minun ei ole pakko tehdä pelkkää laulua eikä käyttää ääntä jollakin tietyllä tavalla. Tanssi- ja improvisaatiokurssit ovat olleet minulle tärkeitä näissä opinnoissa. Myös esimerkiksi pienkanteleisiin tutustuminen on vaikuttanut paljon siihen, millaista musiikkia nykyään teen.

Olen toisen vuoden maisteriopiskelija ja valmistuminen häämöttää jo. Tähän mennessä maisterivaihe on ollut ihanaa (ja joskus raskasta!) möyrimisen, temmeltämisen ja mullistusten aikaa. Juuri nyt opintoihini kuuluu opinnäytteen eli projektityön kirjoittamisen ja maisterikonsertin valmistelun lisäksi muun muassa työelämätaitoja ja pelimannimusiikin improvisaatiota. Opintojen ulkopuolella olen viime aikoina tehnyt yhteistyötä elektrofolkyhtye Junnan kanssa sekä pyrkinyt tuomaan lisää laulua jameihin, julkisille paikoille ja jokapäiväiseen elämään.

Tulevaisuus on vielä auki. Haaveilen esimerkiksi kansanmusiikkia ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevästä taiteellisesta tutkimuksesta. Mitä ikinä päädynkään tekemään, tahdon, että työssäni on läsnä leikki, herkkyys ja yhteisö. Toivon, että voin omalla työlläni olla rakentamassa sellaista maailmaa, jossa ihmiset kohtaavat toisensa ja jossa mahdollisimman monella on lupa laulaa, soittaa, tanssia ja tehdä taidetta.

Suoraviivaista urapolkua ja varmaa toimeentuloa kaipaavan kannattaa ehkä ainakin ensin valita jokin muu suunta kuin kansanmusiikkiopinnot. Itse en kuitenkaan ole katunut sitä, että valitsin alani enemmän sydämellä kuin kylmällä järjellä. Jos kansanmusiikki tahtoo viedä mennessään, niin anna viedä!

Teksti: Paula Raitanen
Kuva (rajattu alkuperäisestä): Jorma Airola