Kauan odotettu konserttisali

7.5.2020 0 Tykkää 0 kommenttia Riku Hämäläinen

Konserttisalille asetettiin suuret odotukset ja sen toimivuutta arvoitiin jo ensikonsertissa.

”Jännittävin seikka, nimittäin akustiikka, sai Kaupunginorkesterin eilisessä kansankonsertissa heti alussa ratkaisunsa ja erittäin onnellisen ratkaisun.”
– Uusi Suomi 14.9.1931

Pitkään odotetun konservatoriotalon ensikonsertti pidettiin syyskuun 13. päivänä 1931. Ensikonserttiin saapui valtavasti kiinnostuneita, ja jono ulkona oli pitkä. ”Arkadian sillalle asti ulottuva oli näillä seuduilla harvinainen näky, mikä ilmaisi yleisömme osoittamaa mielenkiintoa uutta konserttisalia kohtaan” kirjoitti Uusi Suomi seuraavana päivänä.

Odotukset olivat suuret, olihan pääkaupungista puuttunut riittävän suuri ja tasokas sali. Uuden konserttisalin akustiikalle asetettiin suuria toiveita, Uusi Suomi oli kertonut jo 20. kesäkuuta 1929, että ”akustisille seikoille omistetaan rakennuksessa mitä tarkin huomio.” Arkkitehti Eino Forsman kiersikin Euroopassa ja Amerikassa tutustumassa uusimpiin tutkimuksiin, sillä ”vasta viime aikoina onkin tarkkojen tutkimusten perusteella päästy vähitellen selvittämään tähän asti käsittämättömiä akustisia ilmiöitä.”

Uusi talo täytti kaikki odotukset. ”Niille, joille vielä riitti pääsylippuja, tuskin muodostui tämä ensikäynti pettymykseksi”, kirjoitti Uusi Suomi ensikorttia seuraavana päivänä. ”Orkesteri kaikuu uuden salin molemmille parvekkeille ja alas permannolle ilahduttavan eheänä ja pehmeänä. Eri soittimet pääsevät selvästi melkeinpä läpikuultavasti esille ja samalla on yhteissoinnussa täyteläisyyttä, missä selvästi tuntee ääntä lähettävän kohtuullisen resonanssipohjan.”

Helsingin Sanomat kirjoitti samana päivänä hieman kriittisemmin, mutta yhtä lailla myönteisesti: ”Uteliaina kuunneltiin orkesterin ensimmäisiä säveleitä: onko akustiikka hyvä vai tuottaako se pettymyksen? Ja pian voitiin todeta, että se täyttää kaikki kohtuulliset vaatimukset. Kaikki soiton yksityiskohdat kuuluvat selvästi ja yhteiskaikukin on miellyttävän tasainen. Akustiikka kokonaisuudessaan on kyllä enemmän ’kamarimusiikillinen’ kuin ’sinfoninen’, salin suhteellisesta pienuudesta riippuen orkesterikaiku ei jaksa saada loisteliasta, mehevän täyteläistä resonanssia. Mutta tähän tottuu kyllä pian, onpa tuolla intiimillä kaiun yleissävyllä oma erikoisviehätyksensäkin.” Alusta lähtien salia käytettiin myös muunlaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Uusi Suomi kertoi lokakuun 5. päivä 1931 miten ”Elli Tompuri esitti eilen Konservatorion salissa Andersenin satuja. Uusi konserttisali osoittautui vallan mainioksi paikaksi lausuntatilaisuuksille: sen koko on paraiksi sopiva tätä intiimiä puhetaiteen lajia varten ja sen akustiikka on verraton.”