Kulttuuri on aina monimuotoista

21.5.2024 0 Tykkää 0 kommenttia

Kulttuurin monista määritelmistä riippumatta ja juuri niiden takia kulttuurinen monimuotoisuus on kiistämätöntä, kirjoittaa kulttuurisen musiikintutkimuksen professorimme Antti-Ville Villén Kansainvälisenä kulttuurisen monimuotoisuuden päivänä.

Ilmassa on jälleen suuren juhlan tuntua. Juuri on kun väestö on selvinnyt eilisestä Maailman mehiläispäivästä valmistautuakseen huomiseen Kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden päivään, on sen tänään iloittava Kansainvälisestä kulttuurisen monimuotoisuuden päivästä. Nämä kaikki ovat Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmillaan hyväksymiä teemapäiviä ja sellaisina muistutuksia aiheista, jotka olisi hyvä muistaa joka ikinen päivä kansallismielisen sotakiihkon ja kasvavien tuloerojen leimaamassa maailmassa. Euroviisut ja jääkiekon maailmanmestaruuskisat jääkööt hyttysen ininäksi banaalin nationalismin ja individualismin muotoina.

Rauhan puolesta voi toki YK:n nimissä juhlia eri tavoin useampanakin päivänä vuodessa ja 17.10. köyhyyden poistamiseksi. Silti sitä mukaa kun itsevaltaisesti hallittujen valtioiden määrä YK:n turvallisuusneuvostossa vain kasvaa, kaikenlaiset hyvää tarkoittavat teemapäivät hukkuvat paitsi talouspoliittisen öykkäröinnin myös toistensa lomaan. Samasta syystä monimuotoisuudesta uhkaa tulla pelkää sanahelinää, olipa kysymys ihmisen toiminnasta, yhteiskunnista tai maapallon muista olioista ja energianpurkauksista. Yksilön on yritettävä itse, kansojen oltava yhdenvärisiä ja energian purkauduttava kulutuksena pääomasijoittajan kukkaroon.

Sanat helisevät myös siksi, että ”kulttuuri” voi tarkoittaa kovin erilaisia asioita. Biologin kulttuuri kasvaa petrimaljassa, elitistille se tarkoittaa Taidetta ja Sivistystä, ja kulttuurintutkijalle kysymys on symboliikasta ja tilannesidonnaisista merkityksistä – kuten vaikkapa eri tavoista ymmärtää ”kulttuuri” eri aikoina ja eri paikoissa. Kärkevin kriitikko toteaisikin, että kulttuurinen monimuotoisuus on itse asiassa kiertoilmaisu etnisille ja uskonnollisille eroille. Tällöin ”kulttuurinen” tarkoittaakin äkkiä samaa kuin ”kansallinen”, tai se yhdistetään jopa tiettyihin geneettisiin ulkoisiin piirteisiin. Halusivatpa Arkadianmäen fasistit ja rasistit mitä tahansa, ei Suomikaan ole ollut, ole eikä tule olemaan etnisesti, uskonnollisesti ja siten kulttuurisesti yhdenmukainen.

Kulttuurin monista määritelmistä riippumatta ja juuri niiden takia kulttuurinen monimuotoisuus on kiistämätöntä. Teemapäivän vietto on lisäksi paikallaan etenkin silloin, kun kulttuuria käytetään poliittisen korrektiuden tai jonkin muun syyn takia etnisten ja uskonnollisten erojen kiertoilmaisuna. Kaartelematta kysymys on tällöin rasisminvastaisesta tasa-arvotyöstä. Hyvin vähän ilon ja juhlan arvoista on sen sijaan siinä, että etuhampaattomat miehet nujakoivat kaukalossa valtion rahoilla ja väreissä niin kutsuttua jääkiekkokulttuuria ilmentäen. Kaikessa irvokkuudessaan tämä kuitenkin on oma osoituksensa kulttuurisesta moninaisuudesta ja eritoten siitä, että se on ja pysyy niin kauan kuin ihminen säilyy lajina.

Kirjoittaja

Antti-Ville Villén on kulttuurisen musiikintutkimuksen professori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.