Kulttuuripoliittisia moniselitteisyyksiä ja selontekoja

22.10.2024 0 Tykkää 0 kommenttia

Moniselitteisyytensä takia kulttuuri on aina poliittista, kirjoittaa kulttuurisen musiikintutkimuksen professorimme Antti-Ville Villén.

Eräänkin menneen kesäpäivän uutisotsikot vahvistivat vanhan totuuden jo pikaisella silmäyksellä: kulttuuria on kaikkialla. Paikallislehteni kaupunkiosastolla valiteltiin Helsingin veneilykulttuuria kun taas kulttuurisivuilla hämmästeltiin Pori Jazzin ”musiikillisesti pätevän avauksen” yleisökatoa. Se, olivatko jatsarit veneilemässä Helsingissä, jäi rivien väliin.

Kielitoimiston sanakirjassa ”kulttuurille” tarjotaan kolme perusmääritelmää: sivistys, tietyn elämänalueen ajattelu- ja toimintatavat sekä pieneliöviljelmä. Tarkentavina käyttöesimerkkeinä sanakirjassa listataan muun muassa adjektiivit henkinen, alkukantainen, länsimainen, teknistynyt ja populaari. Vastaavasti havainnollistaviksi etuliitesubstantiiveiksi käyvät vaikkapa eliitti, liikenne, ravintola, yritys, sauna ja viini. Erillisenä genetiivimuotoisena mallina on vielä rivi: ”Intiaanien, Kiinan kulttuuri.”

Samalla opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan kulttuuripoliittista selontekoa ”laajapohjaisessa vuorovaikutuksessa alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.” Sanakirjamääritelmiin verraten herää kysymys: minkä ”alan”? Selitys löytyy onneksi ministeriön tiedotteesta pari riviä alempaa: kulttuuri on tässä yhteydessä toimiala siinä missä vaikkapa jätehuolto tai avaruusteknologia, ja sen rinnakkaistermeinä voi käyttää ”taidetta” tai ”luovia aloja.”

Taideyliopistolla on näin ollen keskeinen asema tulevan kulttuuripolitiikan toteuttajana. Tämä on ymmärrettävää paitsi nimellisesti myös ideologisesti: opinahjo tarjoaa tiettyjen taiteenalojen ylintä koulutusta ja sellaisena pitää yllä ymmärrystä kulttuurista niin toimialana kuin taiteen synonyyminakin. Kielitoimiston sanakirjan käyttöesimerkkien avulla Taideyliopiston kulttuurisen luonteen voisi kaiketi tiivistää henkiseksi, länsimaiseksi ja teknistyneeksi eliitti- ja yrityskulttuuriksi.

Taiteella on kuitenkin yhteytensä rakenteelliseen syrjintään: Taideyliopistossa on koulutusohjelmia koko joukolle länsimaisen taidemusiikin osa-alueita sekä jazzille ja kansanmusiikille, mutta ei populaarimusiikille. Kun lajilokerot yhdistyvät piintyneisiin käsityksiin erityisesti eriväristen ihmisten ”omasta kulttuurista”, strategiapapereissa ja juhlapuheissa korostettu kulttuurinen moninaisuus vääntyy helposti irvokkaaksi sanahelinäksi. Toistaiseksi ainoa Musiikkitalon opiskelijaravintolassa näkemäni tummaihoinen henkilö on ollut yksi ravintolan työntekijöistä.

Nykyään syön työmaalounaani N-talolla, mutta havainto taiteen valkoisesta normista on säilynyt. Myös yliopiston verkkosivuilla olevat koulutusohjelmien esittelykuvat puoltavat tätä: taideasiantuntijat, tohtorit, jazzarit, kansanmuusikot ja musiikkikasvattajat ovat kuvien perusteella vain ja ainoastaan vaaleaihoisia, länsimaisen taidemusiikin koulutusohjelmista puhumattakaan. Musiikinteoreetikko sentään voi olla nainenkin. Käänteisesti osoittelevaa on se, että valkoisuuden normista poiketaan Sibelius-Akatemian osalta selkeimmin Global Music -ohjelman kuvissa.

Taideyliopiston kulttuurinen luonne vastaa lisäksi nykyisen oikeistopopulistisen, sivistyksellisesti orvon hallituksen linjanvetoja. Hallituksen vimma rakentaa pahoinvointivaltiota ulottuu niin ihmisoikeuksiin, yleissivistykseen kuin kulttuurialallekin, ja päivälehtien palstat täyttyvät sekä ammattitaiteilijoiden ahdingosta että alalla rehottavasta seksuaalisesta häirinnästä kertovista reportaaseista. Silti kulttuuripoliittisen selonteon lähtökohdissa painotetaan kulttuurin merkitystä kestävälle kehitykselle – tai tarkkaan ottaen ”taloudellisesti kestävälle, elinvoimaiselle ja uudistuvalle sivistysyhteiskunnalle, jossa kansalaiset kokevat osallisuutta ja luottamusta.” Oireellisena voi pitää myös sitä, että selontekoa valmistelevassa työryhmässä oli vain yksi kulttuuripolitiikan tutkija, ja hänkin menneen kesän aikana päätoimestaan hetken lomautettuna Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen yleisavustusvähennysten takia.

Moniselitteisyytensä takia kulttuuri on aina poliittista. Kulttuuripoliittisen selonteon kapea toimialakeskeinen ote vain korostaa tätä. Kulttuuri on selonteossa toisin sanoen ennen muuta taloudellisesti elinvoimaista taidetta, ja niin ollen sen anti sekä Helsingin veneilijöille että Pori Jazzin hallintohenkilöstölle voi jäädä vähäiseksi. Hallitusohjelman henkeä se toteuttanee, Taideyliopiston ylimmän hallinnon suosiollisella tuella.

Kirjoittaja

Antti-Ville Villén on kulttuurisen musiikintutkimuksen professori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.