Lietsojan puheenvuoro: tutkija on myös tukija ja kansalaistoimija

13.9.2024 2 Tykkää 0 kommenttia

Taide luo tietoa, se ei kuorruta olemassaolevaa, kirjoittaa tutkijatohtori Satu Olkkonen Taideyliopiston tutkimusinstituutista.

Istuttiin sairaalan huoneessa hämärässä. Oltiin hiljaa. Minä taisin istua lattialla. Kysyin, saanko tulla loppuviikosta. Hän nyökkäsi. Opin: älä hoputa, ratko, tiedä paremmin. Opin: tutkija on myös tukija. 

Valmistuin Taideyliopistosta teatteritaiteen tohtoriksi vuonna 2013. Pedagogisen väitöstutkimukseni esitarkastetut käytännön osiot olivat työnäytteitä yliopisto-opetuksesta. Niillä on arvo työssäni edelleen, vaikka nykyisin työni on kulttuurista nuorisotyötä, jota toteutan monin eri tavoin (Olkkonen, 2023, Miten taideharrastus auttaa lapsia ja nuoria tulemaan nähdyksi ja kuulluksi?). Tutkijuuteni keskiössä ovat eletty kansalaisuus, kanssatutkijuus ja kansalaistiede. Nuori, jonka kanssa istuttiin siinä huoneessa, on kanssatutkijani.

Päätöksentekoprosesseissa tietämättömyys on tieto-osaamisen ja tiedolla johtamisen puuttetta. Ne ovat yhtä huonoja työkaluja kuin maailmanlopun maalailu tai katteeton toiveikkuus. Kummassakaan ei oikein päädytä tekemään mitään. Taiteissa tietämättömyys sen sijaan on keskeinen tapa edistää tietoa. Taiteissa tietämättömyys metodologisena valintana avaa mahdollisuuden uneksunnalle, kirjailija Gaston Bachelardin sanoin poeettiselle kuvittelulle. Se on taiteen ja runon erityinen voima, herkistyminen sille, mitä on läsnä ja kyky kertoa siitä taiteen keinoin.

Viipyily ja ajan antaminen yhteiskuntaan vaikuttamaan pyrkivässä ryhmä- ja taideperustaisessa toimintavassani on keskeistä – olkoonkin, että hallinnot sullovat taiteen arvoa marginaaleihin ja lyhytnäköisiin tulostavoitteisiin. Isot olemassaolon kysymykset ja sivistystä kantavat kysymykset ovat ajasta toiseen samoja. Ne vaativat tukea, aikaa, rauhaa ja nähdyksi tulemisen kokemuksia. Ne syntyvät ympäristössä. Kuka minä olen? Mitä tarkoitusta varten olen tai niin kuin kasvatustieteilijä Gert Biesta kysymyksen muotoilee: miten olen maailmassa olematta sen keskipiste? Nämä ovat ikuisia asioita.

Työssäni esitys on tutkimusmenetelmä ja tutkimustulos, ryhmän kriittinen ja toivoa luova eettinen teko, avoin kysymys. Vastausta on työstetty yhdessä ja se esitetään taiteen teossa. Kun teon pääosassa ovat nuoret, he irtoavat alaviistoon asemoidusta kategoriasta asiantuntijoiksi, informanteiksi ja tiedon välittäjiksi. Taiteen teossa aikuiset ja asiantuntijat asetetaan lähemmäs tasa-arvoista ja jaettua todellisuutta liikkuvan taiteen tiedon (Olkkonen & Suurpää, 2023) vastaanottajiksi. 

Taide luo tietoa, se ei kuorruta olemassaolevaa. Taide antaa tieteelle, yhteiskunnalle ja yhteiskuntalukutaidolle omaehtoisia vastauksia, omia ennalta kirjoittamattomia merkityksiä. Taide antaa kokijalle tulkinnan vapauden. Esitys sanoo jotain, se väittää jotain, mutta antaa myös tilaa ja lietsoo teollaan toivoa. Arvokkainta taiteen tieto on silloin, kun se tuo esiin hiljaisuuksia.

Kulttuurinen nuorisotyö ja kulttuurikasvatussuunnitelmien toteuttaminen ovat taideammattilaisten ja kulttuurialan hallinnon osaajien pedagogista työtä. Vaikka emme koskaan saa tietää, eikä meidän kuulu tietää, mitä taiteellinen toiminta on ennaltaehkäissyt, hyvään kasvamiseen pitää uskoa. Ilmiötä kutsutaan Menonin paradoksiksi. Tähän asti eri hallituksissa kulttuuria on haluttu edistää, mutta 2024 on haluttu leikata vielä enemmän kuin mikä tasaisesti jakaantuisi. Piikittely siitä, eikö kulttuurista saisi leikata ollenkaan, on lapsellinen.

”Laadukkaan kulttuuritoiminnan luominen ja ylläpito edellyttää investointeja osaamiseen, ajankäyttöön ja tuotantoon. Tässä kontekstissa on jäänyt hämäräksi, mikä on se visio, jonka nojalla hallitus aikoo vähentää kulttuurin myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan.” Petra Havu, toimitusjohtaja, Suomen museoliitto, HS 31.7.2024

Kulttuurin puolustaminen, sivistyksen ja hyvän kasvamisen edellytysten mahdollistaminen ovat myös viranomaistoimintaa ja osa kuntien rahoitusvastuuta. Toivo ei ole yhden ihmisen, vaan ihmisjoukon ominaisuus. Yhteiskunta on talon perusta. Talon  huoneista on löydyttävä toivoa, valoa, mahdollisuuksia ja vapautta kasvaa ja elää hyvää elämää, vaikka joissakin huoneissa eli elämänalueilla olisi pimeää. 

Autan kanssatutkijoitani ja yhteisöä kertomaan elämästä tässä talossa, joka on yhteiskunta. Tuo tarina ei välttämättä ole yhden tarina, vaan useamman menneisyyttä, nykyisyyttä tai tulevaa, myös heidän, jotka istuvat katsomon pimennossa. Minä en ole se, jonka on tarkoitus breikata (Olkkonen, 2020). 

Kulttuurisessa nuorisotyössä taiteen tuote ei voi maksaa itseään, koska lopputulos ei ole kaupallinen, vaan kasvu ihmisenä. Kyse on aineettomista arvoista, joiden merkitys aukeaa vasta myöhemmin, ei pikavoittona. Kulttuurinen nuorisotyö ei ole ehdollista, jos olisi, se ei olisi pedagogiikkaa. 

Jotain hintalappuja on. Ennaltaehkäisevä euro on korjaavien toimenpiteiden päässä 83 euroa. Summa määräytyy siitä, mitä neurokehityksellisestä tai psykososiaalista yhteiskunnan varoin päädytään korjaamaan, mitä kuulluksi ja nähdyksi tulemisen vajeesta ja näköalattomuudesta on päässyt syntymään. 83 euroa viittaa yhteiskunnalle aiheutuviin kuluihin, ei inhimilliseen kärsimykseen, merkityksettömyyden kokemuksiin  tai menetettyihin elinvuosiin.

Kun valtion menoista lasketaan nuorten ja ikääntyneiden syrjäytymisen ja mielenterveyden korjaavat kustannukset, hintalappu on 14 miljardia vuodessa. Näihin kustannuksiin taidetoiminnalla voidaan vaikuttaa. Se edellyttää, että osallistumisen talon perustaa osataan tukea, hoitaa ja vahvistaa. 

Kulttuuri perus- ja lähipalveluna vastaa osaltaan niihin ikäryhmistä riippumattomiin psykososiaalisiin ongelmiin, jotka näkyvät terveellisinä elämäntapoina tai niiden puuttumisena, yhteiskuntaan kuulumisen kokemuksina tai niiden puuttumisena. Kulttuurista käytävä asiantuntijakeskustelu omien henkilökohtaisten arvojen, mielipiteiden, ennakkoluulojen, maku- tai tyylimieltymysten perusteella on hallinnonalan asiantuntemattomuutta.

Tuottamattomana kulttuurihyvinvointiin satsaamista ei ole voinut pitää koskaan. HYTE-kerroin on hyvä työkalu vahvistamaan taiteen ja kulttuurin asemaa kunnissa ja laajentamaan ymmärrystä kulttuurihyvinvoinnista osana jokaisen elämää ja sivistyksemme yhteisöllistä perustaa. Kulttuurimyönteisestä hallinnnosta tulee mieleen Kaustisen seutukunta. Heillä samassa yhteydessä puhutaan luontevasti tuulivoimasta siinä missä viulunsoitosta.

Toivon, että yhteisöllisyys ja hyvään kasvamisen yhdenvertaiset ja monimuotoiset mahdollisuudet selviävät näiden tuhotöiden yli. Toivon, että me kulttuuritoimijat kansalaistoimijoina liittoudumme vahvemmin ja pidämme yhtä sienirihmaston tavoin. Samaan aikaan moni miettii, olisiko jossain muualla helpompaa, niin minäkin. Gita Katambin (Teak Alumniklubi 2023) sanoin kuitenkin juuri tällaisina aikoina kannattaa tehdä taidetta.

Kirjoittaja

Satu Olkkonen, tutkijatohtori, Taideyliopiston tutkimusinstituutti

Elävän maaseudun ja arkisivistyksen puolesta