Miksi taide ja kulttuuri ovat olennaisia tulevaisuudelle megatrendien näkökulmasta?

15.1.2026 4 Tykkää 0 kommenttia

Yliopistotutkijamme Kai Lehikoisen mukaan taide voi olla uuden yhteiskuntasopimuksen kulttuurinen ja emotionaalinen moottori, joka tekee muutoksesta ymmärrettävän ja houkuttelevan.

Sitran tuore raportti Megatrendit 2026 hahmottaa neljä suurta muutosvoimaa:

• Pitkäikäisten ja monimuotoisten yhteiskuntien synty
• Demokratian ja luottamuksen koetukset
• Ekologinen kriisi ja kestävyyssiirtymä
• Teknologinen murros, erityisesti tekoäly

Näiden taustalla vaikuttaa rauhattomuuden aika, jossa epävarmuus, monet kriisit ja jännitteet haastavat yhteiskuntien kykyä uudistua.

Raportin painopiste on väestörakenteessa, demokratiassa, luonnon kantokyvyn kriisissä ja teknologisessa murroksessa. Se viittaa kulttuurisiin ja normatiivisiin tekijöihin (arvot, normit, ajattelutavat) osana reunaehtoja ja yhteiskunnallista muutosta, mutta ei käsittele taidetta tai kulttuuria omana teemanaan, eikä eksplisiittisesti tarkastele niiden roolia näissä muutoksissa.

Taide ja kulttuuri voivat kuitenkin toimia merkityksen rakentajina, dialogin avaajina ja mielikuvituksen moottoreina, jotka auttavat hahmottamaan toivottavia tulevaisuuksia ja luomaan yhteistä ymmärrystä. Meidän taidealalla toimivien on hyvä pysähtyä pohtimaan tätä hetkeksi.

Taiteen potentiaali megatrendien haasteiden ratkaisemisessa

Pitkäikäisten yhteiskunta ja monimuotoisuus vaativat uudenlaista yhteisöllisyyttä, hoivaa ja ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta. Taide voi luoda tiloja, joissa eri sukupolvet ja kulttuurit kohtaavat ja rakentavat luottamusta. Tässä keskeistä on relationaalisen hoivaetiikan tuominen osaksi taiteellista ja erityisesti taidepedagogista ajattelua ja toimintaa.

Kriittinen ajattelu, toisin ajattelu ja ei-tietämisen äärellä viipyminen ovat mielikuvituksen ja luovuuden rinnalla keskeisiä taiteellisessa ajattelussa ja taiteen maailmasuhteessa. Polarisaation ja informaatiovaikuttamisen aikakaudella monikulttuurisessa yhteiskunnassa taide voi vahvistaa kriittistä medialukutaitoa, kulttuurista lukutaitoa, empatiaa, dialogia ja kuvittelukykyä. Esimerkiksi osallistavat taideprojektit voivat toimia demokratiainnovaationa.

Posthumanismi taiteissa tarkastelee kriittisesti ihmisen suhdetta elolliseen ja ei-elolliseen maailmaan. Taide voi tehdä näkyväksi planetaariset rajat ja luontokadon vaikutukset tavalla, joka puhuttelee tunteita ja arvoja – ei vain faktoja. Taiteellinen ajattelu voi myös inspiroida regeneratiivisia ratkaisuja (esim. biomimetiikka, luontopohjaiset innovaatiot). Lisäksi taide voi kuvitella ihmisen uudenlaista paikkaa, asemaa ja tehtävää kestävässä maailmassa.

Teknologisen murroksen jatkuessa tekoäly ja digitalisaatio muuttavat tiedon ja luovuuden luonnetta. Tässä kontekstissa taide voi olla kriittinen peili ja kokeilualusta, joka tutkii teknologian eettisiä ulottuvuuksia ja luo uusia hybridisiä ilmaisu- ja esitysmuotoja.

Mahdollisuudet taidealan ammattilaisille

Taiteilijan ammattilaisuuden laajentumisesta on puhuttu paljon viime aikoina. Tämä muutos jatkuu ja luo taidealan ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia. Taiteilijat eivät toimi enää vain taidekentällä, vaan myös konsultteina, fasilitaattoreina ja muotoilijoina organisaatioissa, kaupunkisuunnittelussa, teknologiakehityksessä ja hyvinvointipalveluissa.

Tämä työ edellyttää erilaista osaajaprofiilia: vuorovaikutusherkkyyttä, vahvoja viestintätaitoja, eettistä tietoisuutta sekä valmiutta jakaa tekijyyttä. On myös tärkeää ymmärtää, ettei tämä polku sovi kaikille. Jokaisen taiteilijan ei tarvitse – eikä pidä odottaa – ryhtyvän fasilitoimaan monimutkaisissa ympäristöissä, ja tämän käytäntöjen moninaisuuden tunnustaminen on olennaista alan elinvoimaisuuden ja uskottavuuden kannalta.

Taiteilijat voivat tuoda taiteellista ajattelua strategiseksi voimavaraksi moniin ympäristöihin myös perinteisen taiteen kentän ulkopuolelle. Yritykset ja julkinen sektori etsivät kykyä hahmottaa kompleksisuutta ja luoda uusia näkökulmia – juuri niitä taitoja, joita taiteellinen ajattelu tarjoaa.

Yhteiskunnan eriytymisen ja luottamuspulan korjaaminen vaatii kulttuurisia innovaatioita. Taiteilijat voivat kehittää taideperustaisia osallistavia prosesseja, jotka vahvistavat osallistumista, yhteisöllisyyttä, arvostavaa vuoropuhelua ja demokratiaa.

Taide voi olla osa kiertotalouden ja kestävän elämäntavan kulttuurista muutosta – esimerkiksi materiaalien kierrätyksen, paikkasidonnaisen taiteen ja luontoyhteyden vahvistamisen kautta.

Generatiivinen tekoäly, immersiiviset ympäristöt ja neurodata avaavat uusia ilmaisun ja tutkimuksen kenttiä. Taiteilijat voivat olla eettisiä suunnannäyttäjiä ja luoda ihmislähtöisiä teknologisia kokeiluja, joissa kokemus on keskeisenä.

Miksi tämä on strateginen hetki taidekentälle?

Sitran raportti korostaa tarvetta uudelle yhteiskuntasopimukselle – lupaukselle tulevaisuudesta, joka rakentuu demokratian, luonnon elinvoiman, teknologian kestävän käytön ja monimuotoisuuden varaan. Taide voi olla tämän lupauksen kulttuurinen ja emotionaalinen moottori, joka tekee muutoksesta ymmärrettävän ja houkuttelevan. Kun taideala osallistuu aktiivisesti uuden yhteiskuntasopimuksen rakentamiseen, taiteen potentiaali ja sen tarjoamat näkökulmat voivat aidosti vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuuden Suomi muotoutuu – ja miten taiteen arvo ymmärretään.

Kirjoittaja

Kai Lehikoinen toimii yliopistotutkijana Taideyliopiston tutkimusinstituutissa. Hänen tutkimuksensa sijoittuu tanssipedagogiikan, sosiaalisesti sitoutuneen taiteen, kulttuurisen hyvinvoinnin ja taidealan korkeakoulutuksen tulevaisuuksien yhdyspinnalle. Hänen äskettäin (2025) Routledgen julkaisema monografia Creativity, Society, and the Role of Socially Engaged Art in Higher Arts Education tarkastelee sosiaalisesti sitoutunutta taidetta tutkimusalana ja osana taidekorkeakoulutuksen ns. kolmatta tehtävää – yhteiskunnallista vaikuttavuutta.