Mind the gap! Tiede, taide ja maailmanparannus
”Mitä teet työksesi?” kysyy englantilaismies illalliskutsuilla Lounais-Lontoossa.
”Työskentelen musiikkikasvatuksen tutkijana suomalaisessa Taideyliopistossa”, vastaan tottuneesti.
Englantilainen katsoo minua hetken hämmentyneen näköisenä, mutta toipuu nopeasti:
”Hienoa! Musiikkiterapiasta on varmasti apua monille ja sinun kaltaisesi ihminen tulee luultavasti hyvin toimeen lasten kanssa. Mitä soitinta soitat?”
Keskustelu jatkuu, enkä viitsi korjata käsitesotkua. Kuuden vuoden Lontoossa asumisen aikana olen viehtynyt englantilaisten joustavuuteen sosiaalisissa tilanteissa.
Englantilaisten illalliskeskustelujen tavoitteena on ylläpitää kepeää tunnelmaa ja saada keskustelukumppani tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi. Englantilainen kavahtaa nipotusta, negatiivisuutta ja liiallista henkilökohtaisuutta. Rupattelun lopahtamista vältetään kaikin keinoin. Keskustelujen sisällöllistä täsmällisyyttä keskeisempää on mukavan ilmapiirin luominen.
Laukussa painaa partituuri ja metodiopas
Sitä paitsi englantilainen osuu osittain oikeaan: ”musiikkikasvatuksen tutkija Taideyliopistossa” on erilaisten roolien, taitojen ja tehtävien hybridi.
Tarkastelen tutkijakollegoitani lounaalla. Yksi kiirehtii tieteellisestä konferenssista keikalle. Toinen opettaa saman päivän aikana tutkimusmenetelmiä kandeille ja bändisoittimia teineille. Kolmas kirjoittaa aamulla apurahahakemusta ja illalla kuorosovituksia.
Loppujen lopuksi englantilaismiehen käsitys työmme sisällöstä lapsia terapoivina muusikkoina tuntuu osuvammalta kuin kuva filosofian yläpilvessä leijailevasta hajamielisestä professorista.
Terveiset rajan takaa
Omaa ja kollegojeni työelämän monipuolisuutta seuratessa en siis voikaan olla hämmästymättä törmätessäni edelleenkin asenteisiin, jotka perustuvat tiukkoihin rajanvetoihin ”tieteen” ja ”taiteen”, ”teorian” ja ”käytännön” tai ”tutkijoiden” ja ”käytännön toimijoiden” välillä.
Tällaiset rajanvedot ylläpitävät käsitystä maailmasta, jossa ihmiset elävät omien ammatti- tai koulutusnimikkeidensä vankeina kykenemättöminä ja/tai haluttomina ymmärtämään omien poteroidensa ulkopuolista elämää. Tällaisessa maailmassa ”tutkija” hautautuu kirjapinon alle sillä aikaa kun ”käytännön toimija” ahertaa oikeiden ihmisen parissa.
Ammatti: maailmanparantaja
Onneksi tällainen maailma elää lähinnä vain mielikuvissamme. Todellisuudessa minä näen ympärilläni joukoittain ihmisiä, joita yhdistää unelma muutoksesta. Keinot ja välineet unelman toteuttamiseksi vain vaihtelevat.
Parempaa, oikeudenmukaisempaa ja kauniimpaa maailmaa voi ja pitää rakentaa monin eri tavoin, kaikkia tieteen että taiteen keinoja käyttäen. Lyhyt- ja pitkäjänteisesti. Erilaisille yleisöille viestinsä kohdistaen.
Voitko kuvitella instituutiota, joka tarjoaisi paremmat puitteet maailmanparannukselle, kuin juuri Taideyliopisto?
Mind the gap! varoitetaan Lontoon metrossa. Harppaan ulos, junan ja asemalaiturin väliin jäävän aukon yli. Omiin projekteihinsa uppoutuessa kannattaa katsella myös ympärilleen. Käytävän toisella puolella saattaa unelmoida toinen maailmanparantaja.
Heidi Partti
Heidi Partti on tutkija, muusikko ja musiikkikasvattaja. Hän on koulutukseltaan musiikin tohtori ja soveltavan musiikkipsykologian maisteri. Heidi matkustelee työkseen ja huvikseen, juoksee vuodessa yhden tossuparin puhki ja suhtautuu intohimoisesti espresson nauttimiseen.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia