Miten kannattaisi pukeutua taidemusiikin konserttiin?
Muotitoimittaja Sami Sykkö antaa vinkit konserttipukeutumiseen.
Sami Sykkö jakaa pukeutumisvinkit konsertteihin
”Jos haluat lähteä konserttiin, saatat miettiä, mitä laittaa ylle ja oletko mahdollisesti alipukeutunut vai ehkä jopa ylipukeutunut. Ylipukeutumisesta en olisi koskaan huolissani! Aina saa ylipukeutua. Esimerkiksi Musiikkitalo on todella hienoa modernia arkkitehtuuria ja se jo itsessään inspiroi pistämään jotain vähän parempaa päälle. Toisaalta ei ole mitään rajoja, pukukoodia tai etikettejä pukeutumisen suhteen. Pukeudu sillä tavalla mikä itsestäsi tuntuu hyvältä.
Ajattelisin kuitenkin vielä sitä, että konsertti on tilaisuus, jossa orkesterilla on usein hienot vaatteet päällä. Onhan se kiva, jos sinne voi pukeutua itsekin vähän paremmin.
Olen itse iloinnut jo ihan siitä, kun nuorella ystävälläni on ollut vaikkapa kaunis neule ja kauluspaita päällään. Pukeutuminen on myös muille katsojille ilonaihe, kun tavataan aulatiloissa toisia ja otetaan ehkä kahvia tai drinkki ja leivoskin. Pukeutuminen tarjoaa samalla katsottavaa.
Konsertit ovat kulttuurin ja musiikin ystävien tapaamismahdollisuus ja -paikka. Pukeudu sen mukaan. Mutta sinulla on vapaus päättää itse!”
Sami Sykkö, juontaja, esiintyjä ja muotitoimittaja
Näin selviät nykytaiteesta
Blogissa Taideyliopiston asiantuntijat vastaavat mieltä askarruttaviin nykytaiteen kysymyksiin.
Onko mielessäsi kysymys, mitä haluaisit kysyä? Lähetä ehdotuksesi: viestinta(at)uniarts.fi (laita otsikkokenttään: Nykytaidekysymys).
Uusimmat julkaisut
-
Miksi perinteiset tekniikat ovat nyt taideopiskelijoiden suosiossa?
-
Jyri Numminen, mikä on haastavinta musikaalitekstin suomentamisessa?
Seuraa blogia