Miten saadaan vähemmistöjen ääni kuuluviin, ja muuta pohdintaa yliopiston toimielinten vaaleista

19.1.2023 4 Tykkää 0 kommenttia

Syksyn aikana olemme kollegiossa miettineet, miten kollegion vaaleja tulisi uudistaa. Aihe nousi ajankohtaiseksi, kun vaaliohjesäännön uudistus tuli kommentoitavaksi kollegioon. Vaaliohjesääntö on se dokumentti, jossa on sanoitettu kaikki yliopiston vaaleihin liittyvät säännöt ja käytännöt.

Vaalit ovat luonnollisesti minkä tahansa demokraattisen järjestelmän kulmakivi ja siksi kyseessä on erityisen tärkeä uudistus. Huomasin kuitenkin, hieman ennakkoluuloisesti, miettiväni, miten todellista muutosta byrokraattiselta jumppaliikkeeltä kuulostavalla vaaliohjesäännön uudistuksella voidaan oikeasti saada aikaan.

Monissa kollegion keskusteluissa on noussut esiin tarve varmistaa vähemmistöjen edustus ja reilut mahdollisuudet päätöksenteossa. Selkein esimerkki tästä on Kuvataideakatemian ja Sibelius-Akatemian valtava kokoero.

Otetaan esimerkiksi kollegio. Kollegioon valitaan tietty määrä professoreja, tietty määrä opiskelijoita ja tietty määrä niin sanottuun keskiryhmään kuuluvia henkilöitä. Keskiryhmään kuuluvat käytännössä hallintohenkilöstö ja koko opetus- ja tutkimushenkilöstö professoreja lukuun ottamatta.

Erityisesti professorien ja opiskelijoiden ryhmässä on joskus vaikea löytää ehdokkaita vaaleihin. Keskiryhmässä puolestaan ongelmaksi tuntuu muodostuvan ryhmän laajuus, eli se, ettei esimerkiksi opetus- ja tutkimushenkilöstölle professoreja lukuun ottamatta ole omaa kiintiötä. 

Akatemioilla puolestaan on omat kiintiönsä. Mutta miten varmistetaan se, ettei henkilöstöryhmien yli jyrätä akatemiakiintiöillä? Välillä on tullut tilanteita, joissa hallintohenkilöstön edustaja on tullut valituksi ohi suuremman vertailuluvun saaneen opettajan, koska akatemiakiintiö on pitänyt täyttää. Akatemioiden edustus on erityisen tärkeää, sillä arki eri akatemioissa on hyvin erilaista keskenään. Kuitenkin voidaan miettiä, onko jokin substanssi tärkeämpää kuin jokin toinen.Eli kumpi painaa enemmän: opettajan substanssin edustus vai tietyn akatemian edustus.

Keskiryhmän eri henkilöstöryhmät eivät myöskään voi, ainakaan kovin helposti, järjestäytyä ja tehdä keskenään strategisia päätöksiä samalla tavalla kuin professorit tai opiskelijat. Opetushenkilökunnan edustus olisi keskeistä kollegion kaltaisessa keskustelevassa elimessä, mutta koska erilaisia kiintiötä ei voida noin vain luoda, on ratkaisuja etsittävä muualta.

Yksi ilmaan heitetty ajatus on liittynyt toimielinten koon kasvattamiseen. Mutta jos on vaikeaa löytää halukkaita ehdokkaita nykyisen kokoisiin toimielimiin, miten kävisi, jos täytettäviä paikkoja olisi vieläkin enemmän? Jo nyt vaalitoimikunta tuntuu välillä täydennysvaaliautomaatilta.

Osallistumista olisi kuitenkin tärkeä lisätä. Yksi osa ratkaisua voisi olla se, että toimielinten roolista ja velvollisuuksista kerrotaan selkeästi. Myös ehdokkaaksi asettautumisen kynnystä voisi madaltaa. 

Ainakin vaaliliitoille pitäisi saada parempi näkyvyys ennen ehdokkaaksi asettumista. Vaaliliitot ovat hieno juttu, ja on tärkeää, että yhteisön jäsenet saavat vapaasti päättää, millaisia vaaliliittoja halutaan perustaa. Vaaliliitoista pitäisi kuitenkin pystyä kertomaan avoimemmin. Erityisesti ennen ehdokkaaksi asettautumisen takarajaa. Avoimuus auttaisi vaaliliittoja ajattelemaan strategisesti suhteessa toisiinsa ja parantaisi yksilöiden mahdollisuutta liittyä vaaliliittoon ja tulla sitä kautta valituiksi. Ilman vaaliliittoa ehdokkaaksi asettuminen on käytännössä varma vaalitappio.

Pohdinta jatkukoon!

Kirjoittaja: Hanna Loraine, kollegion keskiryhmän jäsen ja digitaalisen viestinnän asiantuntija.