Myötätuntoista avointa dialogia sekä sanojen ja reaktioiden pidättelyä tarvitaan juuri nyt

2.10.2023 5 Tykkää 0 kommenttia

Taideyliopiston yliopistopappina olen huomannut, että ristiriitojen ja äärimmäisyyksien aika näkyy myös yliopistoarjessamme. Aivan liian usein syntyy tilanteita, jossa myötätunto ja toistemme kunnioitus unohtuu ja sanaiset säilät kolisevat.

Kärjekästä puhetta ja vastakohtien lietsomista, sekä toisten mustamaalaamista ”harrastettiin” julkisessa keskustelussa, eritoten sosiaalisessa mediassa kesäkuukausien aikana valitettavan runsaasti. Moni meistä on miettinyt, onko maailma tullut aivan hulluksi! Eikä vain maailma, vaan me ihmiset.  

Mietin, onko sosiaalisen median muokkaama suorapuheisuus siirtynyt tilanteisiin, jossa olemme kasvokkain. Aivan liian usein syntyy tilanteita, jossa myötätunto ja toistemme kunnioitus unohtuu ja sanaiset säilät kolisevat. 

Vanhat viisaudet ja uudet välineet haastavat muutokseen 

Vastakkainasettelun- ja äärimmäisyyksien ajassa meidän pitäisi nyt valpastua. Jokaisella meistä tulisi olla tavoitteena oppia ymmärtämään toinen toistamme ja pyrkiä rakentamaan yhteyttä ja rauhaa yli rajojen, kaikenlaisten rajojen. Ja välineitä meillä on käytössämme ­- vaikka kuinka paljon -.    

Koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut tarjolla yhtä paljon esimerkiksi älypuhelimien ja sosiaalisen median kaltaisia välineitä, joiden avulla voisimme oppia ymmärtämään toisiamme ja rakentaa yhteyttä yli kaikenlaisten muurien ja rajojen. Mutta miten käytämmekään näitä välineitä: – mustamaalaukseen, pahanpuhumiseen ja viholliskuvien luomiseen.   

Yliopistopappina kysyn, olisiko aika tehdä parannus – kääntää kelkka, tehdä muutos. 

Tarvitsemme arjessamme syvää vuorovaikutusta ja aitoa dialogia. Kaipaamme ymmärrystä ja luottamusta, syvimmiltään hyväksytyksi ja nähdyksi tulemista. 

Yhteiskunnallisen keskustelun muuttuminen yhä epäkunnioittavammaksi on valitettavasti globaali ilmiö. Ikävä kyllä, se ei ole myöskään vain poliittinen tai yhteiskunnallinen, vaan yhä useammin myös uskonnollisissa yhteisöissä käytävän keskustelun malli.  Moni eri auktoriteetti on yrittänyt viitoittaa tietä ulos tästä epäasialliseen keskustelun tahdittamasta ilmapiiristä, mutta heikoin tuloksin. 

Auktoriteettien tasolta vuorovaikutusongelmien ratkaisut olisi paras siirtää arjen tasolle. Nyt on tärkeää oikeasti tunnistaa ne tavat ja toimintamallit, joiden avulla keskustelua voidaan rakentaa toinen toisiamme kunnioittavampaan suuntaan.  

Taideyliopistossa meillä on käytössä yliopiston eettiset periaatteet ja Taideyliopiston ylioppilaskunnalla Turvallisemman tilan periaatteet. Ne koskevat myös yhteistä vuorovaikutusta ja dialogia arkisissa tilanteissa. Hyökkäävä puhe, vihaiset ilmeet ja eleet, epäkunnioittava suhtautuminen toisiin arkisissa tilanteissa eivät vain hajota yhteisöä, vaan ovat ohjeiden vastaisia.

Raamatun kirjoissa puhutaan monessa kohtaan sanoista ja kielestä.  

Kielen varassa on elämä ja kuolema –   
niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.   

Yllä oleva ankara lause löytyy Sananlaskujen kirjasta. Mutta lause ei ole ainoastaan ankara, se on mielestäni myös erittäin tarpeellinen muistutus sanojen ja kielen merkityksestä. Uuden Testamentin teksteissä myös Jeesus puuttuu vahvasti tapaan, jolla me ihmiset puhumme toisistamme, toisillemme ja miten luomme todellisuutta sanoilla. Kärjekkäästä puhetta ja vastakohtien lietsomista, sekä pahan puhumista harrastettiin silloinkin.   

Pidättelyn hyve  

Miettiessäni miten voisimme vielä paremmin luoda kaikille turvallista tilaa ja etsiessäni välineitä kunnioittavaan dialogiin törmäsin Dialogi Akatemian sivuilla artikkeliin, jossa puhuttiin pidättelyn hyveestä. Tokihan tiedämme, että lähestulkoon aina voimme valita, miten toimia omien tunteidemme, ajatustemme ja niistä syntyvien yllykkeiden kanssa. Kysymys nyt on, voisiko oma kokemus rikastua pidättelyn seurauksena?  

Toimin yliopistopappina yhteisössä, jossa on voimakkaasti tuntevia, luovia ihmisiä, joiden itseilmaisu on toisinaan hyvinkin voimakasta. Mietin miten arkisissa tilanteissa, joissa käsitellään ihmismieltä kuohuttavia asioita, onnistuu pidättely?   

Sana pidättely hymyilytti ja herätti uteliaisuuteni ja siksipä sukelsin artikkelin myötä syvemmälle aiheeseen. Löysin kolme mielestäni tärkeää pointtia materiaalista: 

1. Pidättely käytännössä 

”Miten pidätellä ja säädellä tätä omaa kiihtynyttä mielentilaani? Hengitän rauhallisesti ulos, lasken selkäni takaisin tuolin nojaa vasten, yritän tunnistaa mitä kehossani ja mielessäni tapahtuu ja päätän kuunnella tarkemmin yhtä aikaa itseäni ja keskustelun eri osapuolia. Tällä tavoin kyky sietää omia epämukaviakin reaktioita voi lisääntyä.” 

2. Mitä menetämme ilman pidättelyä 

”Sellainen yhteisö, jossa ei vaalita pidättelyn hyvettä, ei saa käyttöönsä yhteisön kaikkien jäsenten koko luovuutta. Ilman pidättelyä olemme, niin yksilöinä kuin yhteisöinä, tuomittuja toistamaan mennyttä ja kyvyttömiä uudistumaan yhdessä.” 

3. Pidättelyn positiiviset seuraukset 

”Dialogissa tällaisen yhteisen pohtimisen seurauksena alkaa parhaimmillaan kehkeytyä aivan uusia näkökulmia, tuoreita ajatusaihioita, ennakoimattomia toiminnan suuntia. Tällä tavoin kunkin yksilön urautuneiden reagointitapojen taakka voi vähitellen jalostua luovuuden mahdollisuudeksi ja yhdessä toimimisen lähtökohdaksi. Pidättely on viime kädessä ihmiskokemukseen – omaan ja toisten – sisältyvän ehtymättömän luovuuden vaalimista”. 

Yhteenvetona voisin todeta, että ilman pidättelyn taitoa emme dialogissa opi kuuntelemaan toisiamme ja itseämme, emmekä uudistu vaan toistamme mennyttä. Eikö olisi sääli, jos näin tapahtuu? Vuorovaikutuksessa toisiimme syntyy aina uutta ja yllättävää, se on mahdollista turvallisessa, toinen toistamme kunnioittavassa tilassa. Arjen erilaisissa kohtaamisissa meillä on näin ollen mahdollisuus luoda edellytykset yhteiselle toiminnalle ja vaalia kaikille niin tärkeätä luovuutta. 

Kirjoittaja

Lisa Enckell 
Taideyliopiston yliopistopappi ja työnohjaaja