Nathan Thomson: Resonance
Australialaislähtöinen Nathan Riki Thomson on asunut yhteensä viisi vuotta Tansaniassa ja Sambiassa sekä tehnyt yhteistyötä muusikoiden kanssa ympäri maailmaa. Resonance kiteyttää hänen kokemuksiaan. Musiikki on pullollaan värejä, tekstuureja ja rytmejä. Albumi esittelee kuusi muutakin muusikkoa, joiden kanssa Thomson ryhtyy yksi kerrallaan musiikilliseen vuoropuheluun. Duettojen lisäksi albumilla on Thomsonin soolonumeroita sekä yksi kvartetille sävelletty teos.
Resonance-albumilla Thomsonin ainutlaatuisen kontrabasson äänenväriä muunnellaan sekä akustisesti että elektronisesti. Äänten kavalkadia värittävät myös brasilialainen berimbau, preparoitu kantele, kiinalainen guzheng, saamelainen joiku, itsevalmistetut lyömäsoittimet sekä eloelektroniikka. Yksityiskohtia kunnioittavasta äänityksestä on vastannut Mikko Haapoja. Musiikin ovat tuottaneet Simon Allen, Adriano Adewale ja Thomson itse. Kulttuurien kohtaamisissa syntyneet ideat muodostavat yhtenäisen soinnin, joka huokuu syvää pinnanalaista resonanssia.
Nathan Riki Thomson toimii lehtorina ja Global Music -koulutusohjelman johtajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Resonance on osa hänen taiteellista tohtorintutkintoaan.
Tekijätiedot
- Nathan Thomson: Resonance
- Formaatti: CD/LP/Digi
- Levytunniste: SRCD-1023 / SRLP-1023
- Viivakoodi: 6430037170270 / 6430037170287
- ISRC-koodit: FISAI1900001– FISAI1900014 (CD/Digi) / FISAI1900015– FISAI1900024 (LP)
Resonance CD/Digi (SRCD-1023)
- Cycles (Thomson) 3’25’’
- Oaidnemeahttun / Invisible (music: Thomson / lyrics: Länsman) 7’19’’
- Sonar (Allen / Lähdeoja / Thomson) 1’24’’
- Ode to Nana (Adewale / Thomson) 8’10’’
- Seeds (Thomson) 2’55’’
- Roots of the Baobab Tree (Kauhanen / Thomson) 4’48’’
- Lines in the Air (Lähdeoja / Thomson) 1’42’’
- Palm Oil and Chilli (Allen / Thomson) 4’11’’
- Resonator (Thomson) 3’37’’
- Third Space Bass (Lähdeoja / Thomson) 2’30’’
- Laminar Flow (Adewale / Allen / Thomson) 5’55’’
- Migration by Sea (Poutanen / Thomson) 4’04’’
- Resonance (Thomson) 5’08’’
- Lullaby (Thomson) 2’23’’
Resonance LP (SRLP-1023)
A side
- Cycles (Thomson) 3’24’’
- Oaidnemeahttun / Invisible (alt take) (Thomson / Länsman) 5’00’’
- Palm Oil and Chilli (Allen / Thomson) 4’10’’
- Roots of the Baobab Tree (Kauhanen / Thomson) 4’47’’
- Resonance (Thomson) 5’07’’
- Lullaby (Thomson) 2’22’’
B side
- Seeds (Thomson) 2’53’’
- Migration by Sea (live) (Poutanen / Thomson) 6’40’’
- Sonar (Allen, Lähdeoja, Thomson) 1’21’’
- Ode to Nana (vinyl version) (Adewale / Thomson) 13’03’’
- Adriano Adewale, berimbau, perkussiot, ihmisääni
- Simon Allen, jouset, kellot
- Maija Kauhanen, preparoitu kantele
- Otso Lähdeoja, elektroniikka
- Hildá Länsman, ihmisääni
- Petra Poutanen, ihmisääni, guzheng
- Nathan Riki Thomson, kontrabasso, preparoitu ja laajennettu kontrabasso, nilkka- and käsihelistimet, tömistin, Wagogo yläsävelhuilu, talla-ilimba, ihmisääni
- Taiteellinen tuotanto: Adriano Adewale, Simon Allen, Nathan Riki Thomson
- Äänitys ja miksaus: Mikko Haapoja
- Äänitetty musiikkiteknologian aineryhmän studiossa Helsingin Musiikkitalossa
- Masterointi: Svante Forsbäck
- Valokuvat: Jaime Culebro, Kalle Kallio, Uupi Tirronen
- Graafinen suunnittelu: Daniel Malpica
- SibaRecords-tuottaja: Pauli Raitakari
Levyvihkon lisälehdet
Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords tuottaa korkeatasoisia levyjä ja vie niiden välityksellä maailmalle opettajiemme ja opiskelijoidemme musiikkia. Tässä blogissa pääset tutustumaan yksittäisiin julkaisuihin sekä tekijöihin niiden takana. Levymerkistä voit lukea lisää myös verkkosivuiltamme www.uniarts.fi/yleistieto/sibarecords/
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia