Näyttely on juhla
Kuuntele podcast-jakso ”Näyttely on juhla” täältä.
Kuvataideakatemiasta valmistuvien maistereiden lopputyönäyttely Kuvan Kevät siirtyi tänä vuonna pandemian myötä toukokuulta lokakuulle. Millaisena muutos näyttäytyi opiskelijoiden näkökulmasta?
Tässä KuvA-podcastin jaksossa itsekin näyttelyyn osallistuva Aino Lintunen kysyy, millä tavoin näyttelyyn valmistautuvien opiskelijoiden työskentely muuttui pandemian myötä. Haastateltavana niin ikään Kuvan Kevääseen osallistuvat maisteriopiskelijat Venla Helenius ja Iisa Lepistö.
Helenius ja Lepistö tarkastelevat taiteellista tekemistä elävänä ja alati muuttuvana olentona – taide ei ole olosuhteistaan irrallista. Lisäksi jaksossa keskustellaan odotuksista ja tulevasta sekä lähetetään terveisiä kriitikoille. Lopuksi Iisa Lepistö lukee tekstinsä nimeltä Virus.
Kaiken keskellä kuitenkin, näyttely on juhla.
Kuva Podcast
Kuva Podcast on Q&A -muotoinen katsaus kuvataiteeseen ja puheenaiheisiin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Tutustumme akatemian opiskelijoihin, opettajiin, professoreihin, henkilökuntaan ja vierailijoihin heille läheisten aiheiden kautta ja innostumme kiinnostavien tarinoiden, uusien näkökulmien ja tiedon äärellä. Podcast toimii myös alustana keskusteluille, jotka koskevat opiskelijoita ja Kuvataideakatemiaa itseään. Kuva Podcast on utelias, kriittinen, lämmin ja yhteisöllisyyttä lisäävä.
Kuuntele podcastia Soundcloudissa
Kuva Podcast is a biweekly Q&A exploration of art-related themes and hot topics inside the Uniarts Helsinki’s Academy of Fine Arts. We get to know the students, teachers, professors, staff members and visitors in the Academy through themes close to their hearts, and look for interesting stories, new perspectives and knowledge. In addition, the podcast works as a platform for discussion around current topics concerning the students and the Academy itself. Kuva Podcast is curious, critical and warm, and aims to strengthen our community.
Listen to Kuva podcast on Soundcloud
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia