Networked Actor Theory
Outi Condit ja Simo Kellokumpu
S: Moi Outi!
O: Moi Simo!
S: Voisitko kertoa mikä tämä Networked Actor Theory -julkaisu on? Mistä sen nimi tulee?
O: Julkaisu sai alkunsa tutkimuspäivästä, jonka järjestimme keväällä 2019. Ja se taas sai alkunsa halusta tuoda yhteen taiteellisen tutkimuksen projekteja, jotka jollain tavalla uudelleen arvioivat esiintyvien ruumiiden toimijuutta ja horjuttavat sitä ihmisen figuuria, joka on perinteisesti näyttämöä hallinnut. Pyysin sinua mukaan kuratoimaan. Ja kun mietitimme tutkimuspäivälle nimeä, niin kollegallamme, julkaisussa mukana olevalla taiteilijalla Vincent Roumagnacilla oli useampikin nimiehdotus. Networked Actor Theory, verkottunut näyttelijä, oli hauska ja toimiva sanaleikki. Se on viittaus toimijaverkkoteoriaan, englanniksi Actor-Network Theory eli ANT, jonka Bruno Latour, Michael Callon, Madeleine Akrichin, John Law ja kumppanit kehittivät 1980-90 luvuilla ja josta Latour on ehkä tunnetuin. ANT on ehkä ennemminkin metodi kuin teoria; tapa kysyä, miten toimijuus jakaantuu erilaisten toimijoiden kesken ja välillä. Ja koska toimijoita on monenlaisia ja ne itsekin koostuvat muista toimijoista, lähestymistapa myös horjuttaa ihmisen asemaa kaiken toimijuuden keskustana ja lähteenä.
Jokaisella tässä julkaisussa esiintyvällä taiteilijalla on omanlaisensa tapa lähestyä esiintyviä ruumiita ja niitä läpäisevää teknologiaa ja politiikkaa, ja horjuttaa näiden kategorioiden rajoja. Kaikki tulevat samalla tehneeksi ehdotuksen siitä, miten eri tavoilla tutkimuksen jakaminen voi taiteellisen tutkimuksen kontekstissa tapahtua. Tämä kysymys “kirjoittamisesta” on ollut meille aika tärkeä, vai mitä?
S: Kiitos kun kysyit mukaan! Ja kyllä vain, uudenlaisia tapoja jakaa tutkimusta tarvitaan samoin kuin ymmärrystä siitä millä tavalla ihmisen taiteellinenkin toiminta nousee erilaisten toimijoiden muodostamista suhteista ja asettuu niihin. Julkaisuformaattia ajatellen näin hyperlukemisen aikakaudella minulla tulee mieleen kysymykset siitä mitä sitten voisi olla toisenlainen kirjoittaminen taiteellisen tutkimuksen viitekehyksessä ja millaista asiantuntijuutta olisi hyvä tukea ja kehittää tästä tiedontuotannon näkökulmasta? Kun tutkimuksen jakamista ajatellaan usein kirjoittamisena ja lukemisena, on kiinnostava pohtia mitä tekstillä oikeastaan tarkoitetaan ja millaista herkkyyttä ja taitoa sellainen kirjoittaminen ja lukeminen vaatii, jossa silmien liike ei kulje vasemmalta oikealle lineaarisesti. Tämä prosessi ja julkaisu hahmottelee mielestäni osaltaan tällaista kysymyskenttää. Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa taiteilija-tutkijana?
O: Hyperlukeminen herättää usein mielikuvan nopeatempoisesta, poukkoilevasta, ja kursorisesta lukemisesta, jossa sukelletaan linkistä toiseen. Tämä julkaisu sisältää kuitenkin monta videomuotoista kontribuutiota. Ne toimivat melkeinpä päinvastoin: ne imevät lukijan omaan ajallisuuteensa, eikä niitä voi “lukea” antautumatta sille. Samalla kuva, ääni, teksti ja puhe, erilaisten ruumiiden ja toimijuuksien jäljet, risteilevät toistensa läpi ja horjuttavat toisiaan. Ehkä jossain kohtaa ei ole enää mielekästä puhua “lukemisesta” ja “kirjoittamisesta” (joidenkin kulttuurin kommentaattoreiden mielestä edes äänikirjojen kuuntelu ei ole oikeaa lukemista), mutta minusta raja-aitojen valvomisen sijaan kiinnostavampaa on miettiä, mitä nämä eri tekstuurit ja herkkyydet mahdollistavat.
S: Tutkimuksen jakamisen käytänteiden koettelu on osa taiteellista tutkimusta ja sen anti ulottuu näin akateemisiin käytänteisiin saakka. Taiteilija-tutkijalle avautuu erittäin kiinnostava ja haastava alue, jos jätetään lineaarinen kirjoittaminen ja lukeminen sivuun ja pohditaan muitakin rinnakkaisia keinoja. Esittelemäsi julkaisun lähtökohtaiset kysymykset ovat myös ruumiillisella tasolla tuoreita. Kosketamme näitä kysymyksiä lisää johdannossamme. Ja millaisia moninaisia ruumiillisuuksia näistä lähtökohdista nouseekaan esiin julkaisun ehdotuksissa! Tähänhän myös sinun tutkimusprojektisi kaivautuu syvälle. Vielä voisi mainita, että tälle julkaisulle ei ole mitään lukuohjetta, vai onko?
O: Ei kai! Minua kiinnostaa ne villit liikahdukset mitä se avaa. Toivotaan, että lukija löytää sieltä nautinnollisia hetkiä!
Condit, Outi & Kellokumpu, Simo. 2021. Networked Actor Theory. Nivel 14 Publication Series of the Theatre Academy, University of the Arts Helsinki. ISBN 978-952-353-031-7
Lue julkaisu täällä
Kuva: Vincent Roumagnac. 2020.
Tekstejä taiteista
Monimuotoinen julkaisutoimintamme käsittelee esittävän taiteen, kuvataiteen, musiikin, tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen kysymyksiä. Tästä blogista voit lukea julkaisutoimintamme kuulumisia. Lisätietoa julkaisujen saatavuudesta löydät Taideyliopiston Julkaisut-sivulta.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia