Ny­kye­si­tyk­set ja kri­tiik­ki -​kurssin esseitä: “Jokke, jonka jokainen meistä on kohdannut”

27.10.2020 0 Tykkää 0 kommenttia Sari Svensson

Joken essee avoimen yliopiston Nykyesitys ja kritiikki -kurssille.

Turkka kuolee, kenraaliharjoitus Kansallisteatterin Willensaunassa ma 20.5.2019

Nykyesitykset ja kritiikki -kurssilla haemme erilaisia tapoja lähestyä esittävän taiteen ajankohtaisia ilmiöitä. Ruusu Haarlan ja Julia Lappalaisen Turkka kuolee -esitys on valtarakennelmia purkava teos, josta kirjoittamiseen halusimme soveltaa feminististä, keskustelevaa ja moniäänistä rakennetta yhden äänen monologin sijaan. Pia Lindy, Anna Jaanisoo, Satu Tuomisto ja Linn Karlsson kirjoittivat teoksesta kollektiivisen kritiikin. 

Kollettiivinen kritiikki tuo esiin sen, miten ajatukset syntyvät useimmiten keskustelussa ja yhteisistä havainnoista ei synny välttämättä selkeää synteesiä vaan pikemminkin verkosto. Yhtenä lähtökohtana kollektiiviselle kritiikille on ajatella esitystä ystävänä.

Keskustelussa nousi esiin se, että Jouko Turkan hahmo edusti vallankäyttöä, jota jokainen keskustelijoista oli kohdannut eikä teos siten jäänyt vain Teakin historian purkamiseksi. Esityksen tapaa purkaa valta-aseltemia pidettiin ansiokkaana, muutamia ylimääräisiä rönsyjä sekä aiheen asettamista vielä laajempaan kontekstiin kaipailtiin.

PIA: 

Esitys oli minulle patriarkaalisen ajattelukulttuurin loiskua, leimua ja hämärää.

Turkka kuolee heitti ja yhä heittää minut kokijana yhden aikakauden ja yhdenlaisen ajattelukulttuurin (uudelleen) maisteluun sekä myös sukupuoliroolien, sukupuolten ja sukupolvien välisten valtasuhteiden tarkasteluun ja purkamiseen. 

Luen esitystä pyrkimyksenä ja mahdollisuutena kulkea poispäin varmasta ja pysyvästä sekä ehdotuksena tunnistaa kerroksellisuutta pelkän järkälemäisen sijaan. Esitys ei myöskään tarjoa tai tyrkytä vastauksia vaan sysää pehmeästi katsojan omalle vastuulle niin esille nousevat kysymykset kuin päätöksenteon. Esille tuodut nostot Teatterikorkeakoulun 1980-luvun lopun tapahtumista tai Turkan opetustavoista antavat kuvan sekasorrosta, jossa vallankäyttö, hyvikset ja pahikset-jaottelut ja yksittäisten ihmisten raakakin kohtelu, herättävät ihmetystä. Miten näin voi käydä?

Mikä saa aikaan sukupuolittuneiden valtarakenteiden vahvistumisen tai vahvistamisen kerta toisensa jälkeen? Minkälaiset arvo- tai ajattelukulttuurit käytännöt ja käytösmallit johtavat henkiseen, fyysiseen, seksuaaliseen väkivaltaan ja vallankäyttöön sekä niiden ihannointiin? Miten yhdenvertaisuus korvautuu ylivertaisuudella. Kuinka yleensäkin voisi tunnistaa glorifioinnin ja manipulaation mekanismeja.

Valkoisen miestaiteilijan glorifiointi ja nerouttaminen ei tuohon aikaan ollut kovinkaan poikkeuksellista, eikä se vieläkään ole täysin hiipunut. Esitys herättää pohtimaan myös nykyhetkeä ja omaa osallisuutta taiteen kentällä erilaisten jalustalle nostamisten, syrjinnän ja (väki)vallankäytön tapojen suhteen. On selvää, että metoo-kampanja, Stop Hatred Now-tapahtuma-alusta, Kulttuuria kaikille -palvelut tai muut vastaavat tärkeät organisaatiot ja liikehdinnät eivät syntyneet tyhjästä eivätkä ne ole vieläkään tehneet itseään tarpeettomiksi.

Turkka kuolee-esitys kertoo kuitenkin myös selviytymisestä hankalasta ajanjaksosta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat jättäneet jälkiä niin yksilön kuin yhteisön tasolla. Muitakin jälkiä kuin nopean liukumis-tekniikan tietynlaiseen matala-ääniseen puhetyyliin tai silmien ympärillä olevien lihas-ryhmien aktivoinnin tehokäyttöön. 

Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen olivat juuri oikeat henkilöt tekemään tämän esityksen. 

He ovat kuunnelleet ja lukeneet eri ihmisten kokemuksia ja muistoja. Esityksen aikana pyörii videopätkiä. Katja Kiuru on ja hänen puheensa rehellisyydestä jää pitkäksi aikaa pyörimään ajatuksiini. Mietin ystävällisyyttä, anteliaisuutta, feminististä, kriittistäkin katsetta ja samanaikaista avointa tarkastelua, joka ei uhriuta tai jossa ei uhriuduta. 

Esitys oli vähän pitkä. Mielestäni jotkut sivupolut olisi voinut jättää väliin. Esimerkiksi kurkkaukset Turkan ohjaus-historiaan eri kaupunginteattereissa sekä siirtymään Helsingin kaupunginteatterista Teatterikorkeakouluun, olisivat voineet olla lyhyt-kestoisempia.

SATU:

Turkka kuolee -esityksessä miesten into otti mittaa naisten tuskan kanssa. Vastakkainasettelu toimii ja saa katsojan veren kuohahtamaan – eihän tämä ole todellista! Nuoret naiset heittäytyvät miehisen ”sankarihahmon” ruotimiseen rohkeudella. Tämä kahden naisen show saa minut tuntemaan niin ihmetystä, hämmennystä kuin silkkaa inhoakin. Koen yhteenkuuluvuutta Ruusu Haarlan ja Julia Lappalaisen kanssa. Kukaan meistä, ei Haarla, Lappalainen enkä minäkään, ole ollut suoraan Jouko Turkan kanssa tekemisissä, mutta minulle Turkka edustaa esityksessä paljon suurempaa yhteiskunnallista peiliä, ”Jokkea”, jonka jokainen meistä on elämässään kohdannut.

LINN: Katja Kiurun tarina jäi mietityttämään myös minua pitkäksi aikaa, miten vahvasti Turkka on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa hänen elämäänsä (esim. vuosikymmenten takainen väkivaltatilanne, jonka hän rekonstruoi näytelmässä). Esitys ei kuitenkaan uhriuta, niin kuin Piakin kirjoitti.

Olen samaa mieltä Sadun kanssa siitä, että Turkka edustaa esityksessä tiettyä toksista “mieshahmoa” tai ihannetta, jota on pidetty jollakin tavalla itsestäänselvyytenä.

Koin jonkinlaisen punctum-hetken esityksen alussa (kävin siis itse katsomassa esityksen keskiviikkona 22.5., en kenraalissa), kun eräs henkilö yleisössä pyysi Haarlaa ja Lappalaista “puhumaan vähän kovempaa”. “Yritetään” vastasi Haarla tähän. Tuntui että siinä hetkessä oli jokin vallankäyttöä sivuava vivahde, joka sopi hyvin esityksen tematiikkaan.

ANNA:

Minä jäin Turkka kuolee -esityksen jälkeen pohtimaan puuttumista ja sen vaikeutta. Koin, että koko esitys jotenkin kiertyi sen kysymyksen ympärille, miksi meidän on niin vaikea puuttua toimintaan, jossa joku toimii mielestämme väärin. Teos johdatti katsojan kaikenlaisen epämääräisen vallankäytön äärelle, jota tehdään avoimesti, erimielisten ihmisten hymistellessä ja nyökytellessä. Olen siis Sadun kanssa samaa mieltä siitä, että Turkan henkilö kohosi esityksessä kiinnostavasti laajempaan kontekstiin.

Paikoitellen esityksen katse oli tapahtuneeseen mielestäni hieman jälkiviisas. Vaikka koin katsojana olevani selkeän ja kiinnostavan ilmiön äärellä, esitys ei houkutellut minua tarkastelemaan asiaa henkilökohtaisen linssin läpi. En päässyt sen äärelle, miksi juuri minun on vaikea puuttua vallan väärinkäyttöön. Miksi niin helposti liityn hiljaisten hymistelijöiden joukkoon? Miksi en esimerkiksi saa sanotuksi mitään tilanteessa, jossa tutussa seurueessa, joku päästää ilmoille räikeästi rasistisen kommentin? Sosiaalisena olentona ihmiselle on helppoa olla samanmielinen ja niin haastavaa se ensimmäinen äänekäs erimielinen.

Kokonaisuutena esitys katsoi kuitenkin lempeästi ihmistä. Erityisen vaikutuksen minuun teki loppu, jossa hauras Turkka saatettiin lepoon. 

SATU:
Anna, samaistun tuohon puuttumisen vaikeuteen. Jäin myös esityksen jälkeen pohtimaan esityksen asetelmaa, sitä että nuoret naiset päätyivät tekemään teoksen henkilöstä, jonka kanssa he itse eivät ole olleet tekemisissä. Toki Turkka jätti jälkeensä perintöä, mikä edelleen epäsuorasti vaikuttaa heihin. Mutta he kuin tarkkailijan positiosta tutkivat tätä erikoista ilmiötä nimeltään Turkka. Teoksen tyyli on sekä etäännyttävä että iholle tuleva, se heittelee katsojaa paikasta, tilanteesta ja tunnelmasta toiseen. Näyttelijäntyö on heittäytyvää ja koskettaa minua.

PIA:  Satu kirjoittaa “Jokesta”, joka monin tavoin oli laajempikin kulttuurinen ilmiö ( kaikki ne lainalaisuudet, jotka sallivat kieroutuneita valta-asetelmia ja epätasa-arvon toteutumista). Tunnistan “Joken” sekä muistan vastahakoisuuteni, jonka koin matkalla Turkka kuolee-esitystä katsomaan ja jonka yhdistin omiin muistoihini ja kokemuksiini aikuistumisesta 1980-1990-lukujen vaihteen Suomessa. 

Tätä yhteistä kritiikkiä kirjoittaessani palaan miettimään esityksen Turkka kuolee-nimessä olevan verbin preesens-muotoa. Turkka kuolee nyt ja yhä aina uudestaan(ko)? Muistan kuinka esityksen lopussa vanha, Ruusu Haarlan esittämä, kivien kasvoja selittävä mies pehmentää sydämeni ja poistuu tästä maailmasta. Turkka kuolee: valta, hurmio ja yletön pauhu alkoi sulaa nuoren näyttelijän pehmeissä liikkeissä ja vähenevässä puheessa. Turkka kuolee, värit ovat haalenneet jo.

Nykyesitykset ja kritiikki -kurssi järjestettiin Taideyliopiston avoimessa yliopistossa vuosina 2019–2020. Tutustu avoimen yliopiston opetukseen kurssikalenterissa.