Nykyesitykset ja kritiikki -kurssin esseitä: Jani Salo yhdistää käsityöläisyyden ja käsitteellisyyden

26.10.2020 0 Tykkää 0 kommenttia Sari Svensson

Mikko Hirvosen essee avoimen yliopiston Nykyesitys ja kritiikki -kurssille.

                         

Jani-Matti Salo on helsinkiläinen valo- ja lavastussuunnittelija, joka työskentelee teatterin, tanssin ja installaation parissa. Salon valosuunnittelussa yhdistyvät tarkka käsityöläistaito ja käsittellisyys. Olen vuosien varrella nähnyt seitsemän Salon valosuunnittelua. Viime aikoina olen saattanut mennä katsomaan esityksiä pelkästään hänen suunnittelujensa takia. Helsinkiläisessä teatteri- ja tanssikentässä Salo erottautuu muista taiteilijoista omaperäisellä minimalistisella ja selkeällä tyylillään.

Salon suunnitteluja on aina mielenkiintoista katsoa niiden tarkkuuden ja korkean laadun vuoksi. Musiikkitaustan omaava Salo onkin sanonut, että valonheitin on kuin soitin, jota pitää opetella toistojen kautta soittamaan, ja hän onkin ollut tyytymätön teattereiden valomestareiden tekniseen kykyyn käsitellä valonheittimiä. Niinpä Salo on kertonut harjoitelleensa huolellisesti yksittäisen heittimen käyttöä, mikä mielestäni näkyy myös valosuunnittelujen korkeana laatuna ja arvokkaana suhtautumisena käytettäviin työkaluihin.

Kahta Q-teatterin näytelmää, Kevyttä mielihyvää ja Mount Everestiä, voi tarkastella Salon tyylin kehittymisen näkökulmasta. Vuoden 2018 Mount Everest on kenties hienostuneinta ja minimalistisinta valosuunnittelua, jota olen koskaan nähnyt. Näyttämöllä ei ollut ainuttakaan perinteistä teatteriheitintä näkyvillä, vaan kaikki valonlähteet oli rakennettu osaksi lavastusta tai piilotettu. Ajattelen tällaista ratkaisua käsitteellisenä lähestymistapana, jossa ennakkoon luotu sääntö valonheittimien piilottamisesta ohjaa koko suunnittelua. Salon toimiminen Mount Everestin sekä valo- että lavastussuunnittelijana mahdollistaa näin kokonaisvaltaisen vision toteutumisen.

Kevyttä mielihyvää nojasi perinteisempään puheteatterin valosuunnitteluun eikä yltänyt tarkkuudessaan Mount Everestin tasolle. Näyttämökuva oli esimerkiksi varjojen osalta hieman sekava, mikä johtui valonlähteiden määrästä. Joitain häivähdyksiä Salolle ominaisesta tyylistä kuitenkin näin esitystä rytmittävissä väliosissa, jotka nojasivat yksinkertaisten, mutta ilmeeltään massiivisten eleiden varaan.

Ajattelen vuoden 2017 Pyramidin Zodiakilla olleen niin ikään käsitteellistä valosuunnittelua. Suunnittelua ohjaava sääntö oli toteuttaa koko esityksen valaisu yhdellä videotykillä. Lopputulos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan upea. Samankaltaista tiukkaa rajausta hyödynnettiin myös vuoden 2019 Their Limbs Their Lungs Their Legs -esityksessä Teatterikorkeakoulussa. Salo valaisi lähes koko esityksen pelkästään vihreällä valolla, mikä on mielestäni konseptina rohkea. Arvostan suuresti Salon rohkeutta toteuttaa näinkin yksinkertaisia valosuunnitteluja. Lopputulokset ovat olleet itselleni valosuunnittelijana aina inspiroiva.

Nykyesitykset ja kritiikki -kurssi järjestettiin Taideyliopiston avoimessa yliopistossa vuosina 2019–2020. Tutustu avoimen yliopiston opetukseen kurssikalenterissa.