Oppimisesta, opettamisesta ja olemisesta – osa 2

6.5.2020 4 Tykkää 0 kommenttia Johanna Perttunen

Kirjoitussarja tanssista ja taidepedagogiikasta

Kirjoitus: Eevamari Kitti

Tämän kirjoitussarjan tekstit ovat ennen kaikkea tarinoita, joissa korostan, sävytän ja suttaan piiloon sen mukaan, miten tekstin tunnelma tai rytmi ehdottaa. Kaiken olisin voinut kuvata myös aivan toisin. Valitsen ennemminkin iskevän kuin täsmälleen toden ilmaisun. Kirjoitettuani tekstin valmiiksi totean heti, että ”ei se noin mennyt”.

Sanomisen vaikeudesta

On tapana sanoa, että tanssista on vaikeaa kirjoittaa. Tanssi on sanattoman taidetta. Se pakenee kieleksi kääntymistä ja on olemassa vain kehollisina kokemuksina kussakin tanssivassa ilman mahdollisuutta sanoihin, joilla kokemuksen voisi jakaa. Tanssia kuvataan hetkelliseksi ja hetkessä katoavaksi, josta ei jää jäljelle muuta kuin lepattavia muistikuvia. Ne ovat jokaisella omanlaisiaan, jakamattomissa, ja kaikilta niiltä saavuttamattomissa, jotka eivät itse paikalla olleet. ”Hetken vangit” on Tiina Suhosen kokoaman antologian nimi, jossa koreografit ja tanssikriitikot kirjoittavat tanssista. Teoksen kuvaus vuodelta 1991 Helsingin Sanomissa alkaa lauseella: ”Tanssia ei voi vangita sanoihin.” Näin on opetettu ajattelemaan – sitäkin huolimatta, että Thoinot Arbeaun Orchésographie ilmestyi jo 1589. Tarkoittaako tuo väite siis, että vaikkapa Arbeau ja Suhosen antologian kirjoittajat epäonnistuivat? Eivät kyenneet sanomaan sitä, mitä halusivat? Tai eivät sanoneet sellaista, mitä me halusimme tanssista kuulla? Sanotaanko muista asioista paremmin, tyhjentävämmin  – jopa niin hyvin, että sanoilla kuvattu tulee tarpeettomaksi, koska se on kielellisessä muodossaan jo täysi?

Entäs, jos kieltäydyn, enkä suostu jäämään hetken vangiksi tai ilman kieltä elehtiväksi tanssijaksi, jonka ainoa ääni on äänettömän liikkeen tulkinnaksi ilmoittautuva musiikki? Minähän puhun työkseni siitä, miltä tanssi tuntuu. Yritän kuvailla sitä mahdollisimman osuvin sanoin ja tarkistan niiden vaikuttavuuden siitä, muuttavatko ne jollain tapaa oppilaitteni tanssia. Tanssiessani selitän tapahtuvaa hiljaa mielessäni sanoilla, jotka siten muuttuvat osaksi tanssiani ja tanssimisen kokemustani. Olen ääneti, mutta täynnä sanoja. Ne sinkoilevat käsiini ja kumisevat vatsanpohjassa, silittävät selkärankaani ja nipistelevät sormenpäitäni. En pysty erottamaan toisistaan tanssiani, ajatteluani, sanojani.

Tanssi on usein minulle niin selvää, niin tuntuvaa ja moneen kertaan tutkimaani, että sen sanoiksi kääntäminen ei tunnu ollenkaan mahdottomalta. Sen sijaan vaikeaa on yrittää muodostaa lauseiksi ajatuksia asioista, joiden ilmaisemiseen on olemassa pitkä traditio ja joista on kirjoitettu hyllymetreittäin tekstiä. Yrittäessäni tunnen muuttuvani mykäksi. Sanat karkaavat tai ne kuljettavat asian viereen ja sivupoluille, joille en aikonut eksyä. Tukenani ei ole kehoon painunutta vahvaa kokemusta, johon voisin palata tarkistamaan, mikä siinä on olennaista. Ajatukseni ei ankkuroidu mihinkään, vaan ajelehtii vailla suuntaa kaikkien muiden kirjoitettujen ajatusten ja lausuttujen näkemysten kuljettamana. Se karkaa otteesta, mutta ehdottaa jatkuvasti kiinnittymistä muiden ihmisten lauseiden perään. ”Näinhän halusit oikeastaan sanoa” se lirkuttelee juuri, kun luulen saaneeni kiinni oman ajatukseni liepeestä. Ajatuksissa olen paljon suojattomampi ja herkemmin harhautuva. Tulen parempieni ylipuhumaksi. Tanssi sen sijaan paljastaa minut itselleni, jos yritän huijata. Sitä minun on mahdotonta tehdä muiden jaloilla, vaikka kuinka yrittäisin tapailla heidän askeltensa jälkiä. Sen sijaan muilta lainatut sanat soljahtavat suusta sujuvasti.

Onko tanssin muuttaminen sanoiksi lopulta vaikeampaa kuin minkään muunkaan? Vai olemmeko vain uskoneet, kun meille niin on väitetty. Hetken vangeissa tanssia kuvaamaan haetaan kriitikot ja koreografit. Mutta eikö kriitikko – koreografikin – ole hiukan irrallaan tanssin lihasta ja luista? Katsoo sitä ulkopuolelta. Selostaa sen kuviksi ja kuvioiksi sen sijaan, että se olisi hikeä, hengästymistä, venymistä ja räjähtämistä. Millaisia sanoja tanssin kuvaamiseen löytää se, jolle hetki ei ole katoava kuva, vaan jättää jälkensä jäseniin ja muokkaa kehon muotoonsa?