Päätöksenteon ei tarvitse olla etäistä ja vierasta, kirjoittaa kollegion opiskelijajäsen
Olen saanut olla noin vuoden kollegion opiskelijajäsenenä ja minulla on olo, etteivät kaikki yhteisössämme tiedä juurikaan kollegion toiminnasta. Olisi hullua kuvitella yhteiskunta, jonka jäsenet eivät tiedä parlamentin tehtävistä tai välttämättä edes olemassaolosta.
Yliopisto on eräänlainen pienoisyhteiskunta. Kuten valtiolla myös yliopistolla on päätöksentekojärjestelmä, sillä on hallitus ja sillä on eduskunta. Yliopiston ”eduskunta” on nimeltään yliopistokollegio, ja siellä ovat edustettuna professorit, muu opetus- ja tutkimushenkilöstö sekä muu henkilöstö ja opiskelijat. Yliopistokollegion iltakoulussa 1.12.2022 keskusteltiin kollegion tehtävistä ja tämä kirjoitus on inspiroitunut käymästämme keskustelusta sekä emeritusprofessori ja Taideyliopiston hallituksen jäsen Jukka Kekkosen alustuksesta.
Yliopistokollegion laissa määriteltyihin tehtäviin kuuluvat muun muassa yliopiston hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen rehtorille ja hallituksen jäsenille. Tämän lisäksi kollegio edustaa jäsenistöään suhteessa hallitukseen ja voi nostaa asioita keskusteluun, tuoda epäkohtia esiin sekä vaikuttaa yliopiston tulevaisuuteen merkittävillä tavoilla.
Olen saanut olla noin vuoden kollegion opiskelijajäsenenä ja minulla on se olo, etteivät kaikki yliopistoyhteisössämme tiedä juurikaan kollegion toiminnasta. Olisi hullua kuvitella yhteiskunta, jonka jäsenet eivät tiedä parlamentin tehtävistä tai välttämättä edes olemassaolosta. Yliopistossamme pelkään asian kuitenkin olevan hiukan niin. Yliopistohallinto voi vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä tai sekavalta, mutta meidän velvollisuutemme ja vastuumme on järjestää asiat niin, että kaikki yhteisömme jäsenet ovat perillä vaikutusmahdollisuuksistaan ja ymmärtävät, miten päätöksentekojärjestelmä yliopistossamme toimii. Parasta olisi, jos tämä kaikki onnistuttaisiin esittämään siinä valossa, että on kiinnostavaa, oleellista ja tärkeää päästä vaikuttamaan asioihin siinä yhteisössä, josta oma arki pitkälti koostuu.
Lisäksi täytyy huolehtia siitä, että kaikilla yhteisön jäsenillä on realistiset mahdollisuudet osallistua ja halutessaan laittaa aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen. Taideylipistossa opinnot ovat usein niin intensiivisiä ja sitovia, että harvalla opiskelijalla riittää aikaa ja resursseja yliopistovaikuttamiseen. Ajankäytön lisäksi yksi opiskelijoiden osallistumisen haasteista on, että opiskelijat ovat yliopistossa ”vain käymässä”. Aluksi vaikuttaminen voi tuntua haastavalta tai kaukaiselta, koska kaikki on uutta, ja kun lopulta on päässyt yhteisöön ja yliopiston rakenteisiin sisälle, onkin aika valmistua ja siirtyä elämässä eteenpäin.
Tämä blogi on yritys vastata näihin haasteisiin. Ajatus siitä syntyi kollegion keskusteluissa, joissa pohdittiin erilaisia tapoja, joilla yliopistodemokratiasta voisi tehdä läpinäkyvämpää ja lähestyttävämpää. Olemme pieni yliopisto, jolla olisi edellytyksiä luoda yhteisöllistä kulttuuria kenties suurempia toimijoita helpommin. Taideyliopisto on erityinen yhteisö, jossa tehdään erityisiä asioita. Annetaan sen olla niin myös yliopiston päätöksenteossa, joka voisi olla erityisen mukaan kutsuvaa, erityisen luovaa, erityisen helposti lähestyttävää ja erityisellä tavalla tulevaisuuteen katsovaa. Maailma muuttuu päätös ja toimintakulttuuri kerrallaan. Tästä lähiyhteisöstämme meidän on helppo aloittaa.
Kirjoittaja: Sara Pollari
Pollari on musiikkikasvatuksen ja teatteripedagogiikan opiskelija, Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston 1. varapuheenjohtaja ja yliopistokollegion opiskelijajäsen.
Kuiskauksia kollegiosta
Kirjoituksia kollegion jäseniltä yliopistodemokratian ytimestä. Ajatus blogista syntyi kollegion keskusteluissa, joissa pohdittiin miten yliopistodemokratiasta voisi tehdä läpinäkyvämpää ja lähestyttävämpää.
Kollegio valitaan vaaleilla, sen toimikausi on neljä vuotta ja siihen kuuluu 18 jäsentä sekä heidän varajäsenensä. Jäsenet ovat opiskelijoita, akateemista henkilökuntaa sekä hallintohenkilöstöä.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia