← Takaisin blogiin

Pirjo Suhonen: Luovan alan toimijoiden on hyödyllistä oppia konseptoimaan ja myymään osaamistaan

Taiteilijoiden ja luovien alojen ammattilaisten on nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa tärkeää oppia tuotteistamaan ja myymään omaa osaamistaan, korostaa muoti- ja muotoilualalla yli 20 vuotta toiminut Pirjo Suhonen, joka toimi Taideyliopistolla Konseptoi ja myy kulttuurisisältösi -kurssin vastuuvetäjänä. Kurssi syntyi yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa vastauksena tarpeeseen kehittää taiteilijoiden myynnillisiä taitoja. 

Mitä tarkoitetaan taiteellisen työn konseptoinnilla, Pirjo Suhonen? 

”Taidetyön konseptointi tarkoittaa oman osaamisen muokkaamista myytävään muotoon. Yksinkertaistettuna etsitään vastauksia kysymyksiin: mitä, kenelle, miksi ja miten. 

Konseptoinnissa opitaan tuotteistamaan omaa osaamista ja tunnistamaan, mikä omassa työssä on se varsinainen myytävä tuote. 

Osallistujilla on usein monipuolisia koulutustaustoja, mikä voi tuoda haasteita kaiken kiteyttämiseen, mutta myös mahdollisuuksia monipuolisen osaamisen konseptointiin. Samalla osaajalla voi olla tarjolla useita konsepteja eri kohderyhmille. 

Keskeistä on myös ymmärtää kohderyhmien merkitys. Kenelle tuotetta tai ideaa yritetään konseptoida ja myydä?”

Mitä hyötyjä taiteellisen työn konseptoinnilla ja myynnillä voi olla? 

”Kiteytettynä tavoitteena on se, että omalla työllä ja ammattiosaamisella pystyisi elämään. 
 
On tapahtunut aikamoinen rakennemuutos luovien alojen kiinteiden työpaikkojen osalta. Luovien alojen kiinteitä työpaikkoja on tarjolla vähän, eivätkä nyt tehdyt kulttuurileikkaukset auta tätä asiaa. 

Tästä johtuen taiteen ja luovan alan työt ovat usein projektityötä ja freelance-työtä. Sekä projektityössä että freelance-kentällä tarvitaan jatkuvaa oman osaamisen päivittämistä ja juurikin oman osaamisen konseptointia. ”

Miten ja millä alueilla taide ja liiketoiminta voivat kohdata? 

”Taiteellisen työn konseptoinnissa ja myynnissä on paljon uusia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan yrityksissä, joilla on kasvava tarve luoville ratkaisuille. 

Monet yritykset myös pohtivat nyt, miten saada ihmiset takaisin toimistoille, eikä pelkkä kahviautomaatti tai viherseinä välttämättä enää riitä. Kulttuurisisältö, kuten musiikkikeikat tai runopiirit, voisi houkutella työntekijöitä ja edistää hyvinvointia. 

On hyvä pohtia laaja-alaisesti, missä ja kenellä olisi tarvetta sille osaamiselle, jota itse voi tarjota. Esimerkiksi muusikot ja äänenkäytön ammattilaiset, kuten laulajat ja näyttelijät, voivat pitää koulutuksia puhetyötä tekeville.”

Mitkä tekijät voivat torpata ja toisaalta edistää oman taiteellisen toiminnan konseptointia ja taiteellista liiketoimintaa? 

”On ymmärrettävää, että omien ideoiden jakamisen suhteen saatetaan olla varovaisia ja halutaan tavallaan suojella oman idean ainutlaatuisuutta. Niiden jakaminen on kuitenkin tärkeää – mitään ei voi myydä, jos ei kerro, mitä tekee. Keskustelu ja parviälyn hyödyntäminen ovat hyödyllisiä. 

On myös tärkeää miettiä, missä potentiaaliset asiakkaat ja kohderyhmät ovat ja mitä heille voisi tarjota. Tiedon puute voi estää liiketoiminnan kehittymistä, joten esimerkiksi talouslehtiä lukemalla voi saada arvokkaita näkökulmia. 

Monilla yrityksillä voisi olla tarvetta taidealan osaamiselle, mutta kohtaamisalustat puuttuvat. Yhteisöllisyyttä ja messuja tarvittaisiin lisää, jotta yrittäjät ja yritykset voisivat kohdata.”

Miten rohkaisisit luovien alojen tekijöitä konseptointiin ja myyntiin? 

”Tässä ajassa on aivan valtavat mahdollisuudet luovien alojen tekijöille. Työelämäkontekstissa esimerkiksi työn murros, työhyvinvointi tai nuorten sukupolvien työelämään kiinnittyminen ovat sellaisia asioita, joihin voitaisiin löytää ratkaisuja kulttuurin parissa toimivien henkilöiden palveluita käyttämällä. 

Myös tukea luovien alojen yrittäjille löytyy, esimerkiksi eri alojen järjestöistä voi pyytää tähän tukea. Myös ainakin isommissa kaupungeissa on tarjolla yritysneuvontaa ja kauppakamarien palveluita. Näitä kannattaa hyödyntää ja lähteä rohkeasti konseptoimaan ja myymään omaa osaamistaan!”

Konseptoi ja myy kulttuurisisältösi -kurssi oli taidealan ammattilaisille suunnattu käytännön konseptointi- ja myyntikurssi. Kurssin aikana osallistuja konseptoi oman taidesisällön/palvelun ja tarjosi sitä kuntien kulttuurisisältöjen ostajille Uudenmaan kulttuurimarkkinoiden 24.9. yhteydessä. Kurssin aikana opiskelija tutustui käytännössä myynnin prosesseihin konseptoinnista myyntitilanteeseen ja tarjouksen jättämiseen ostajalle. 

Kurssi järjestettiin yhteistyössä Uudenmaan kulttuurimarkkinoiden kanssa. Osallistujille maksuton kurssi oli Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Taideyliopistossa vuosina 2023–2025 toteutettava Kulttuurialan kestävä tulevaisuus -Jatkuvan oppimisen koulutus- ja palvelutarjonta -hanke tarjoaa vapaan taiteen kentän ammattilaisille suunnattua työelämäkoulutusta ja -ohjausta.

Avoimen kampuksen blogi

Tässä blogissa julkaistaan Taideyliopiston Avoimen kampuksen toimintaan ja kursseihin liittyviä kirjoituksia sekä avoimen yliopiston kursseilla syntyneitä tekstejä.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia