Syvälle-kollektiivi esittäytyy

22.10.2025 1 Tykkää 0 kommenttia Karoliina Pirkkanen

Tervetuloa mukaan seuraamaan kansanmusiikin vanhemman perinteen improvisaatioon keskittyvän kollektiivin tutkimusprojektia! Tämä on Syvälle-kollektiivin ensimmäinen julkaisu kansanmusiikin koulutusohjelman Pärrä-blogialustalla.

Taiteellinen tutkimusprojektimme Syvälle – Kansanmusiikin improvisaatiolaboratorio teoskeskeisyyden haastajanatutkii improvisaatioon ja muunteluun perustuvaa kansanmusiikin tuottamisen prosessia ja sen taiteilijassa esiin nostamaa ilmaisua. Itämerensuomalaiseen ja suomalais-karjalaiseen runolaulukulttuuriin läheisesti liittyvien soitin- ja lauluperinteiden olemus haastaa nykypäivän muusikon ja säveltäjän toisenlaisella maailmankuvallaan ja taidekäsityksellään: voiko musiikki ilmetä toisin kuin teoksina ja esityksinä? Mitä vaikutuksia teoskeskeisellä hahmottamisella voi olla muusikkouteen, säveltäjyyteen ja musiikin kokemiseen? Entä millaista musiikki ja musiikin tekeminen voisi olla teos-käsitteen rajapinnoilla, ulkopuolella tai kokonaan toisenlaisessa taidekäsityksessä? Miten nykykansanmuusikko improvisoi ja säveltää perinteen ja kokeellisuuden risteyksessä?

Kerromme seuraavaksi hiukan jokaisen Syvälle-kollektiivin jäsenen omasta lähestymistavasta projektissa.

Pauliina

Olen kaikkia erilaisia kanteleita rakastava kansanmuusikko. Minua kiehtovat erityisesti vähän pienempien kanteleiden moninaiset sointivärit, ja etenkin se, miten soittimen näennäinen rajallisuus ruokkii mielikuvitusta erilaisten soittotekniikoiden kokeilemiseen ja kehittämiseen. Taiteellinen tohtorintutkintoni (2020) käsitteli kansanmuusikon työskentelytapoja keskittyen erityisesti kuulon- ja muistinvaraiseen säveltämisen menetelmään, jonka nimesin improsäveltämiseksi soittamalla. Tärkein työvälineeni tutkimuksen toteuttamisessa oli Saarijärven kantele, jossa on 20 kieltä.

Tässä tutkimushankkeessa olen erityisen kiinnostunut tarkastelemaan improvisaation ja säveltämisen rajapintoja. Aloimme viime keväänä pohjustamaan yhdessä Hannan kanssa tämän tematiikan ympärille rakentuvaa tutkimusartikkelia, jonka aineisto kerätään yhdessä improvisoiden. Olen myös kirjoittanut yhdessä Kristiinan kanssa tutkimusartikkelin, jossa tarkastelemme koulutettujen kansanmuusikoiden arkistotyöskentelyä musiikkiperinnöstä käytävän keskustelun valossa.

Monen vuoden hiljaiselon jälkeen olen myös päässyt taas käsiksi itselleni läheisimpään ja tärkeimpään taiteellisen työskentelyn muotoon eli soolosoiton praktiikkaan Saarijärven kanteleella. Valmistelen paraikaa kolmatta soololevyäni “Sydänmaat”, joka julkaistaan vuonna 2026.

Seuraavaksi välähdys työskentelystäni joulukuulta 2024.

Ulkona oli kaunis ja kuulas aamu, luntakin on. Työhuoneelle kävellessä mietin, miten saisin mielen pohjalla olevat harmaat möykyt hetkeksi sysättyä sivuun – on asioita, joille ei tänä aamuna voi tehdä yhtään mitään. Aluksi oli semmoinen olo, että en kykene soittamaan tänään. Aloin kiinnittämään enemmän huomioita ympäristööni, havainnoida sitä ja sitten tuli ajatus: “keskity väreihin”. Ja voi vitsit mitä kaikkia värejä siellä sitten olikaan! Taivaan ja pilvien eri sävyt pian auringonnousun jälkeen, erilaisten puiden tummat silhuetit taivasta ja pilviä vasten, lintuja, taloja… Se värien kirjo oli ihan uskomaton, ja kaikki oli jotenkin niin pehmeää, ei ollut räikeitä kontrasteja. Heti kävelyn alkuvaiheessa aloin myös miettiä, mitä soittaisin, jos soittaisin niitä värejä. Huiluäänet Saarijärven kanteleen bassokielillä, se oli heti ensimmäinen ajatus. Ja siinäkin tuo sama ajatus ja tehtävä, “keskity väreihin”. Ja pian odotin jo oikein innokkaasti pääsyä soittimen ääreen ja improvisoimaan niillä bassohuiluäänillä! Soittaminen tuntui hyvältä ja innostuneelta. Ajattelin jo soittaessa, että voisin antaa enemmän aikaa ja pysähtyä kuuntelemaan resonansseja, ne ovat noiden huiluäänien kanssa jotenkin erityisen hienoja, mutta en malttanut, oli niin kiva soittaa.

Mitä jos soiton ja improvisaation äärellä osaisi vain olla, kuten välillä toki osaakin? Voisiko sitä ajatella olemisena, lepäämisenä, kuten oikeastaan tänään kävi?

Kiinnostava tuo tapahtumakulku:

en voi vaatia sitä (soittoa) itseltäni, en jaksa – mielenrauhan löytyminen sillä, että keskittyy havainnoimaan ympäristöä ja värejä (=läsnäolo hetkessä) – ympäristöstä ja väreistä innostuminen – soittaminen innostumisesta käsin ja suorittamatta

Timo

Kantele ja ”kuuntelija” odottavat innostavasti työtilassani aamulla tapahtuvaa improvisointi- ja sävellystyöskentelyäni. Virittäydyn ja viritän – asettaudun ja asettelen: soittimen, itseni sekä kuuntelijan, eli äänityslaitteen. Kun äänityslaite ”kuuntelee”, eli äänittää, saan oman mieleni suhtautumaan soittoon sekä vapautuneesti että vakavasti. Äänityslaite on minulle kuuntelija, jolle haluan soittaa läsnäolevasti ja tilannetta kunnioittaen. Soiton loputtua tallennan äänitiedoston, kirjoitan lyhyen kuvallisen muistiinpanon ja julkaisen kokonaisuuden työryhmän käyttöön. En yritäkään tehdä valmista teosta – enkä ehkä teosta ollenkaan – tai viimeisteltyä äänitettä. Mutta soittoon pyrin suhtautumaan katkeamattomana, keskittyneenä, tärkeänä hetkenä.

Tämä improvisaation, oman läsnäolon, äänittämisen ja muistiinpanojen kokonaisuus on muodostunut Syvälle-hankkeen tärkeimmäksi työskentelytavakseni. Tuntumaksi on noussut, että näin syntyvät kokemukset ja aineisto muuttavat minua ja luovat mahdollisuuksia työryhmän yhteiseen improvisaatioon liittyvään työskentelyyn.

Seuraavaksi ote työskentelymuistiinpanoistani marraskuulta 2024. 

“Mistä musiikki tulee? Soittaessa oli kuin kertomuksen sirpaleita, palasia, osasia jossain mielen osassa. Suunnittelu ei päässyt valloilleen. Asteikon epätavallisuus – missä perussävel on, missä sävelvähennykset ovat – vähensi analyyttistä ajattelua, oli reagoitava siihen, mitä tuntee ja kuulee. Tähän suuntaan kiinnostaa mennä.”

Anna-Kaisa

Juureni ovat Oulun seudulla, Haukiputaalla, jonka musiikkipitoisesta ympäristöstä sain lähtölaskennan laulajaksi, lauluntekijäksi, muusikoksi, äänitaiteilijaksi, kanteleensoittajaksi ja pedagogiksi. Taiteellisessa tohtorintyössäni Matkalla äänen maailmaan (2005) keskityin ihmisäänen mahdollisuuksien tarkasteluun.

Intohimonani on runolaulukulttuurin musiikki ja sen estetiikka, johon olen viime vuosina syväsukeltanut. Improvisaation olemassaolo musiikin tekemisessä on kaiken musiikkini kulmakivi. Kiehtovaa myöskin on, että vanhat sävelmät syntyvät aina uudelleen ja tekevät jokaisesta musisointihetkestä ainutkertaisen. Improvisaatio antaa musiikin elää ja hengittää, mutta myös yllättää tekijänsä. Näitä yllätyksiä olen saanut kokea Syvälle-kollektiivin kanssa musisoidessa, Ääniteatteri Iki-Turson Kalevala-klubeilla sekä kanteleensoittaja-tutkija Arja Kastisen olohuoneessa kesäkuun sateen ropistessa kattoon.

Yksi viime aikojen suurimmista projekteistani runolaulun tiimoilta oli työryhmän kanssa tekemämme äänikirja Laulettu Kalevala, johon pääsee tutustumaan täällä: https://etno.net/julkaisu/aanitteet/laulettu-kalevala-jakso-1-3. Syvälle -hankkeen rinnalla työskentelen lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmassa.

Hanna

Olen Hanna Ryynänen, pääkaupunkiseudulla varttunut ja vahvat itäsuomalaiset juuret omaava kanteletaiteilija. Aloitin tänä syksynä jatko-opintoni Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, missä toimin myös kansanmusiikin lehtorina.

Väitöstutkimukseni keskeisimpiä teemoja ovat erilaiset kanteleet, improvisaatio ja soittamalla säveltäminen sekä säveltämisen kehollisuus. Olen kiinnostunut siitä, miten muusikko-säveltäjän kehollisuus – kehon, mielen ja tunteiden yhteenkietoutunut kokonaisuus – vaikuttaa soittamalla säveltämisen prosessiin, ja miten säveltäjän keho voi toimia kokonaisvaltaisena säveltämisen välineenä. Tärkeimpiä tutkimusvälineitäni ovat rakkaat kanteleeni.

Erityisesti vähäkieliset kanteleet ovat lähellä sydäntäni, ja viime aikoina taiteellinen kiinnostukseni on painottunut erilaisiin 5-kielisiin kanteleisiin sekä 21-kieliseen Saarijärven kanteleeseen. Eri kanteleiden ainutlaatuiset äänenvärit ovat työskentelyni loputon innoituksen lähde, ja kanteleiden sointien seuraaminen johdattaa minut usein myös uudenlaisten soittotapojen äärelle. Erilaiset kanteleet sekä improvisaatio ovat minulle merkityksellisiä väyliä oppia tuntemaan itseäni, tarkastella maailmaa ympärilläni sekä olla osa sitä.

Kiinnostukseni tutkimukseni aihetta kohtaan juontaa juurensa elämyksiini runolaulukulttuurin musiikin parissa. Erityisesti vuorovaikutus karjalaisen kanteleperinteen musiikin kanssa on mahdollistanut minulle kokemuksia, joissa toteudun yhtäaikaisesti musiikin soittajana, välittäjänä, säveltäjänä, improvisoijana sekä kokijana. Nämä kokemukset ovat ravistelleet musiikkikäsitystäni perustavanlaatuisella tavalla, ja herättävät minussa valtavasti kysymyksiä: mitä säveltäminen on, ja mitä kaikkea se voi olla? Millaisia yhteisiä rajapintoja perinne ja uuden luominen jakavat kansanmuusikon taiteellisessa praktiikassa? Lisäksi kokemukseni kanteleiden yksilöllisyydestä sekä vaikutuksesta taiteelliseen työskentelyyni ovat herättäneet tutkimuksellista uteliaisuuttani kohti soittajan ja soittimen välistä vuorovaikutusta sekä siihen kätkeytyviä merkityksiä.

Kanteleiden ja improvisaation lisäksi rakastan musiikin luomista erilaisten ihmisten kanssa, erilaisissa konteksteissa. Yhteen viimeisimmistä yhteistöistäni kuuluu esiintyminen Hollannissa Stift-kamarimusiikkifestivaalilla elokuussa 2025 yhdessä jousikvintetin kanssa. Solistina improvisoin Everik Rähköseltä Ilomantsissa 1900-luvun alussa tallennettujen kirkonkelloteemojen pohjalta, ja kokonaisuuden improvisatoriset jousisovitukset olivat Marzi Nymanin käsialaa. Konserttipaikkana oli 1100-luvulla rakennettu Plechelmusin basilika, jonka kirkkosalin valtava resonanssi on jäänyt lähtemättömällä tavalla mieleeni.

Kristiina

Olen Syvälle-hankkeen vastuullinen johtaja ja toimin myös hankkeessa muusikko-tutkijana. On todella mahtavaa, että olemme nyt saaneet käyntiin taiteellisen tutkimuksen projektin, jossa voimme muusikoiden praktiikan avulla etsiä ja syventää tietoa, taitoa, ymmärrystä ja näkemystä suomalaisen kansanmusiikin keskeisistä ilmiöistä!

Omassa muusikon työssäni vanhakantainen suomalainen musiikkiperinne ja toisaalta musiikilliset ja monitaiteiset kokeilut ovat olleet yhtä lailla tärkeitä keskittymiskohteita. Performanssit, paikkasidonnaiset esitykset ja improvisaatio eri muodoissaan ovat laajentaneet muusikon sanavarastoani ja tuoneet mukaan kehollista ilmaisua. Soitan nykyisin pääasiassa erilaisia kansanomaisia puhaltimia ja lyömäsoittimia, ja käytän ihmisääntä soittimien höysteenä.

Taiteellisessa tohtoritutkinnossani (2014) keskityin paimenmusiikkiin ja kehitin soitinrakentaja Rauno Niemisen kanssa uuden mäntyhuilun kansanmusiikin ammattikäyttöön. Vuosien kehitystyön ja prototyyppien kokeilun tuloksena soitin on nyt käytössä esiintyvillä kansanmuusikoilla ja myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin puhallinopiskelijoilla. Kokemukseni mikrovarioivasta, pitkäkestoisesta musiikista ja improvisaatiosta läpäisee nykyään kaiken musisointini, ja koen, että paimenmusiikkiin ja muihin runolaulukulttuuriin liittyviin soitin- ja lauluperinteisiin perehtyminen on mahdollistanut minulle erityisen lähestymistavan sekä omaan muusikkouteeni että ilmaisullisiin mahdollisuuksiini. Hankkeessa on ollut hienoa havaita, että jaamme tämän kokemuksen muiden kollektiivin jäsenten kanssa.

Kansanmusiikin improvisaatiolaboratoriossa minua kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti sen tunnistaminen, miten soivassa työskentelyssämme näyttäytyy perinteisen ja kokeellisen rajapinta, ja miten se on kiinnittyneenä musiikin hahmottamiseen teoksina. Mitä teoksena hahmottuminen merkitsee improvisoivalle muusikolle ja rajaako se ehkä tiedostamattamme joitakin musiikin olemuksia ja olomuotoja pois? Haluan myös tutkia muistinvaraisen runolaulukulttuurin musiikin tarjoaman toisenlaisen estetiikan mahdollisuuksia elää tämän päivän musiikkikulttuurin osana. On selvää, että kun kansanmusiikin konteksti on muuttunut esimerkiksi entisaikojen paimenmusiikista konserttitilanteisiin, myös konteksti vaikuttaa musiikkiin. Myös me kansanmuusikot olemme tottuneet ajattelemaan musiikkia teoksina, joudummehan huolehtimaan tekijänoikeuksistamme ja musiikkimme markkinoinnista. Mutta mitä voisimme muusikon praktiikassamme, nykypäivän esitystilanteissa tai biisejä tai produktioita luodessamme tehdä ehkä eri tavoin, jotta kansanmusiikin erityisen hienot piirteet voisivat välittyä myös tämän ajan ihmisille?

Syvälle-hankkeessa tapahtuu

Kollektiivissamme siis soittavat, laulavat ja tutkivat:

• Kristiina Ilmonen, kansanmusiikin professori, MuT: puhaltimet, lyömäsoittimet 
• Anna-Kaisa Liedes, kansanmusiikin lehtori, MuT: laulu ja ihmisääni 
• Hanna Ryynänen, kansanmusiikin lehtori, väitöstutkija, MuM: kantele 
• Pauliina Syrjälä, kansanmusiikin lehtori, MuT: kantele 
• Timo Väänänen, kanteletaiteilija, MuT: kantele

Olemme aloittaneet yhteisen työskentelyn elokuussa 2024, ja projekti kestää joulukuuhun 2028 saakka. Työskentelyämme rahoittaa Koneen säätiö, ja hanke sijoittuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan ja sen kansanmusiikin koulutusohjelmaan.

Lisätietoa hankkeesta löytyy sen projektisivulta

Katso myös Syvälle-kollektiivin tapahtuma Suomenlinnassa 21.–22.11.2025 osana Taideyliopiston kuudetta Tutkimuspaviljonkia.