Taideopetusta dragissä ja tunteella

1.2.2022 4 Tykkää 0 kommenttia

Kuvataiteilija Timo Tähkänen kertoo haastattelussa drag-hahmostaan Maimu Brushwoodista o.s. Huolirinnasta ja kokemuksistaan taidealojen erillisissä opettajan pedagogisissa opinnoissa.

”Mun mielestä taiteilijoiden pitäisi juhlia enemmän ja aikaisemmin”, toteaa kuvataiteilija Timo Tähkänen, joka viettää maaliskuussa 15-vuotistaiteilijajuhlaansa Heinolan taidemuseossa.

Timo on vuodenvaihteessa saanut valmiiksi erilliset opettajan pedagogiset opintonsa Taideyliopiston Avoimella kampuksella. Näiden aikana hän päätyi pohtimaan tunteiden merkitystä opettajan työssä — muun muassa drag-hahmonsa Maimu Brushwoodin o.s. Huolivirran kautta.

Koronan takia opinnot järjestettiin pääsääntöisesti etänä, mikä vaikutti epäsuorasti Timon seminaarityön aiheen valintaan. Hän oli jo ennestään toiminut dragissä erilaisissa työtehtävissä, mutta nyt korona-aikana Maimua tunnuttiinkin pyytävän enemmän kuin itse Timoa. ”Aloin puolivakavasti ja vakavasti pohtia, että tuoko se [drag] siihen jotain, ja etsiä sitä motivaatiota siihen. Ja kun opinnot etenivät ja tartuin erilaisiin kirjoihin, se muuttui tunteiden pohdinnaksi.”

”[O]ttamalla tunteet mukaan näyttelykierrokselle, loin samalla tilan, jossa taidetta oli helpompi ihmetellä. En pitänyt tavanomaista näyttelyopastusta, jossa olen selvittänyt taustatiedot, vaan drag hahmoni toimi ääneen ihmettelijänä ikään kuin olisin ensimmäistä kertaa taidenäyttelyssä tai taiteen äärellä. Esimerkkini kautta toisetkin osallistujat alkoivat ihmetellä ääneen näkemäänsä ja kokemaansa. Kierros oli aika intensiivinen sillä samalla kun olimme dialogissa toistemme kanssa olimme dialogissa näkemiemme teosten kanssa. Kierroksen jälkeen jäi olo, että opimme jotakin lisää taiteesta, mutta myös oikeastaan ihmisenä olosta.” Ote Timon seminaarityöstä (2021) liittyen Maimun opastamaan näyttelykierrokseen Art Fair Suomi -taidefestivaalilla.

Timo kertoo aikoinaan kokeneensa häpeää niin dragistä kuin taiteentekemisestä ylipäätään. Hän vetää yhteyden siihen, miten lapsen leikkiä voidaan arvioida: ”Muistan sen häpeän, kun halusin leikkiä barbeilla. Ei mulle suoraan sanottu, että et sä voi poikana leikkiä barbeilla, mutta se ilmapiiri oli sellainen, että mua hävetti.” Kun yhteyden lapsuuden ja taiteentekemisen välillä ymmärsi, häpeä helpotti.

Häpeä toimi esimerkkinä siitä, miksei tunteita tulisi sivuuttaa opetustilanteessa. ”Se on omakohtainen kokemus siitä, miten jokin tunne voi olla este oppimiselle”, Timo sanoo. ”Inhimillisyys tulee voimakkaammin esiin, kun me aletaan ymmärtää, että tunteet liittyvät siihen, millä tavalla me milläkin hetkellä pystytään oppimaan.”

Toisaalta hän kyseenalaistaa oletusta hallitsemattomasti tunteittensa vietävänä olevasta taiteilijasta: ”Se on pikkaisen harhakäsitys, että jos olen nyt surullinen, niin teen mustia maalauksia. Tai jos maalaan punaisen taulun, niin olen tehnyt sen jonkin tunteen vallassa. Taiteilijat kuitenkin tekevät aika paljon älyllisesti työtä.”

Aiemmin Timo on tehnyt performansseja, joihin on esimerkiksi maalannut itsensä tietyllä värillä. Kuvataiteen kehyksestä käsin alkoi kehittyä drag-hahmo Maimu Brushwood o.s. Huolirinta, joka oli tapa tehdä omat stigmat näkyväksi. Hahmo alkoi sallia sellaisia asioita, joita Timo ei ollut sallinut itselleen. Siinä, missä yhteiskunnan rakenteet ja kasvatus olivat opettaneet, etteivät tunteet kuulu pojille, Maimu uskalsi sanoa enemmän, puhua tunteistaan enemmän ja ”näyttää keskisormea enemmän”. 

”Se astui sieltä taiteen kentältä oman henkilökohtaisen identiteetin pohdintaan. Ei se ollut niin, että tadaa, laittaudunpa tällaiseksi hahmoksi, vaan siinä joutui käymään suurenkin prosessin ja pohtimaan omaa sukupuoltaan”, kertoo Timo ja kuvailee seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä vaihtelevan päivästä toiseen.  ”Onneksi ajat ovat siinä pisteessä, ettei tarvitse lyödä leimaa itseensä.”

Hän mainitsee tajunneensa opintojensa aikana, miten laaja kysymys moninaisuuden kohtaaminen taideopetuksessa on: ”Siinä ei pelkästään ole kyse siitä, että suvaitaanko mua tai suvaitaanko yksittäistä queer-opiskelijaa”, hän sanoo, ” vaan meidän taidekoulutus tai oikeastaan maailma on rakentunut heteronormatiivisen käsikirjoituksen mukaan. On aika iso työ muuttaa sitä.”

“[D]rag-roolissa työskennellessäni ja ollessani itse selkeästi queer, luon opetus- ja vuorovaikutustilanteisiin omalla esimerkilläni hyväksynnän ilmapiirin ja samalla murran heteronormatiivisia rakenteita, jotta esimerkiksi työpajaan osallistuvilla on helpompaa olla oma itsensä.” Ote Timon seminaarityöstä (2021) suhteessa työpajatoimintaan.

Opinnot monitaiteisessa ryhmässä

Taidealojen erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin Timo löysi tiensä tehtyään vuosia taiteellisia interventioita ja yhteisötaidetta. ”Pohdin vaikkapa taidemaalarin roolia vanhustenkeskuksessa”, hän kertoo, ”mutten ehkä koskaan löytänyt itseäni yhteisötaiteen kielestä tai käsitteistä.” Taidepedagogiikka sen sijaan tuntui vastaavan niitä sisältöjä, jotka hän tunnisti taiteellisessa työskentelyssään: ”Tämä oli enemmän jatkumoa sellaiselle oman taiteellisen työn pohdinnalle kuin että nyt vain hankin pedagogisen pätevyyden.” Opinnoissa korostettava dialogisuuden käsite tuki Timon ajatuksia hänen ammatillisesta toiminnastaan. ”Huomasin, että dialogisuus oli yhteinen nimittäjä taiteentekemiselleni ja myös valinnalleni ryhtyä aikoinaan hoitajaksi. Se on yhteinen nimittäjä sille kaikelle, mihin mä pyrin: kiinnostus siihen toiseen, miten toista voi lähestyä vai voiko.”

Opintojen monitaiteisuus — opiskelijoita on niin kuvataiteen kuin musiikin, tanssin ja teatterin aloilta — oli yksi syy siihen, miksi Timo haki koulutukseen. ”Kiinnosti myös, että voidaanko me puhua samaa kieltä, vaikka me tehtäisiin eri taidetta. Välillä tuntui, että ei”, Timo myöntää ja nauraa. ”Mutta lopulta kuitenkin, kaiken muun takana, niin me puhutaan ehkä samasta.” 

Hän myös vertaa kokemuksiaan aiempiinsa: ”Mulle tuli ensimmäistä kertaa taidekoulussa semmoinen kauhean hyväksytty olo. Siitä huolimatta, että me oltiin eri alojen taiteilijoita, mulle tuli semmoinen olo, että mä olen omieni joukossa”, hän sanoo. ”Niitä asiat, joita me käsiteltiin, olen käsitellyt taiteessa ja yrittänyt tuoda niitä perinteisen taideopetuksen lomaan. Sitä ei ole aina ymmärretty, mutta nyt koin noissa pedagisissa opinnoissa, että hei — on tavallaan tällainen valmis maailma, tässä maailmassa olen koko ajan ollut. Omat kokemukset eivät olekaan pelkästään omia vaan ne on jaettu ja nyt ne ymmärretään.”

Entä mitä seuraavaksi? Nyt keväällä Timo aloittaa opettajana Kuvataideakatemiassa, pitää näyttelyn Heinolassa ja esiintyy uutena klovnihahmonaan Elle Cockerelina Tukholmassa. Maimu taas on avannut oman Instagram-tilissä, jossa julkaisee barbeilla leikkimiseen liittyvää sarjakuvaa. ”Nyt mä teen just sitä, joka on mun elämässä se kaikista hävettävin asia”, Timo toteaa hymyillen.

Kirjoittaja: Kenneth Siren, Taidealojen erilliset opettajan pedagogiset opinnot

Maimun tilit Instassa
@maimubrushwood
@rantaravintola_by_maimu