Taideyliopisto: kansakuntaa rakentava tutkimusyliopisto

23.4.2025 4 Tykkää 0 kommenttia

Taideyliopisto on ollut keskeinen toimija suomalaisen kulttuurin ja identiteetin rakentamisessa jo melkein 200 vuoden ajan. Taideyliopiston entinen tutkimuksesta vastaava vararehtori Teemu Leinonen pohtii kirjoituksessaan yliopiston tutkimustoiminnan merkitystä muuttuvassa yhteiskunnassa sekä avaa kuluneen vuoden kehitystyötä ja tulevaisuuden suuntia.

“Kelpaisiko pääministerille todisteena yliopistojen vaikuttavuudesta sellainen innovaatio kuin Suomen valtio?”   

Näin kerrotaan erään Helsingin yliopiston professorin tuhahtaneen 2010-luvulla keskustelussa, jossa pohdittiin yliopistojen vaikuttavuutta ja sen mittaamista. 

Voidaan hyvin perustein väittää, että ilman Taideyliopiston akatemioita – Kuvataideakatemiaa (1848), Sibelius-Akatemiaa (1882), Teatterikorkeakoulua (1904) – ja niiden edeltäjiä, ei olisi Suomea. Koko Taideyliopiston historia on ollut itsenäisen ja riippumattoman suomalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin rakentamista. Jos 1800-luvulla Helsingin yliopistossa keksittiin Suomen valtio, Taideyliopistossa puolestaan keksittiin suomalainen kulttuuri. 

Kiitos kollegat   

Tutkimuksesta vastaavana vararehtorina olen saanut olla viimeisen vuoden osa tätä jatkumoa. Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus: kaikesta nykyelämän hälinästä huolimatta, suomalainen kulttuurielämä voi hyvin. Taideyliopisto on yksi maamme suosituimmista opiskelupaikoista. Sieltä valmistuneet opiskelijat ovat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Pitkistä suomalaisista juuristaan huolimatta Taideyliopisto on erittäin kansainvälinen, avoin ja kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu yliopisto. 

Olen oppinut, että kunniakkaasta historiastaan huolimatta, Taideyliopistossa ei olla jääty lepäämään laakereille. Vaikka sekä valtio että kansakunta voivat kansainvälisessä vertailussa oikein hyvin, ovat ne, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin historiassa, osallisena jatkuvassa muutoksessa. Demokratia, tasa-arvo, ihmisoikeudet ja ihmisarvon kunnioittaminen tarvitsevat, eivät ainoastaan puolustajia, vaan myös kriittisen ystävän ääntä, varsinkin silloin, kun ne ovat uhattuina. Tämän tärkeyttä olen kollegoiltani kuullut ja välittänyt osaltani eteenpäin. 

Vuonna 2025 Suomi on varsin erilainen paikka kuin 1800-luvun lopulla, itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina, sotien ja jälleenrakentamisen aikaan, 60- ja 70-luvulla tai 2010-luvulla. Ensinnäkin Suomi ja suomalaiset ovat vauraampia ja monilla mittareilla paremmin voivia kuin koskaan aikaisemmin kansakunnan historiassa. Ensimmäistä kertaa historiassaan Suomi ei ole maahanmuuton lähtömaa vaan paikka, jonne tullaan. Vauras mutta monimuotoinen maa, jonka tulisi keksiä suomalaisuus uudestaan. Tätä teemme Taideyliopistossa.  

Taideyliopistossa onkin viimeisen kymmenen vuoden aikana tartuttu suomalaisen yhteiskunnan nykyisiin haasteisiin ja ennakoitu tulevia, unohtamatta kuitenkaan akatemioiden yhteenlaskettua yli 300-vuotista historiaa. Syvät juuret pitävät. Toisaalta taidetta ja tutkimusta tehdään myös täysin omaehtoisesti ja taiteen itseisarvoon nojautuen. Olen huomannut, että tämä ajattelu ja tekemisen rikkaus näkyy hyvin Taideyliopistossa tehtävässä tutkimuksessa. Teemoja, joita Taideyliopistossa tutkitaan ovat muun muassa taiteellinen ajattelu, taidekasvatus, erityisesti musiikkikasvatus ja teatteri- ja tanssipedagogiikka, esittävät taiteet, kuvatutkimus, musikologia, sekä taiteen ja taide-elämän erilaiset muodot ja ilmentymät ennen ja nyt. Tutkijoiden vapaus valita omat teemansa on keskeinen arvo. Se on myös edellytys sille, että voimme tiiviissä yhteistyössä muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa, yrityksistä kansalaisjärjestöihin ja julkiseen sektoriin, keksiä suomalaisuus uudestaan. Tähän olemme Taideyliopistossa sitoutuneet. 

Olen hyvin kiitollinen mahdollisuudesta osallistua Taideyliopiston, ja erityisesti sen tutkimustoiminnan ja tutkimuskulttuurin, kehittämiseen. Valmista ei vuodessa tullut, mutta yhteisesti valitsemaamme suuntaan olen tyytyväinen. Akatemioiden varadekaanit, tutkimuspalveluiden osaavat asiantuntijat ja johtoryhmä ovat tukenee ja auttaneet minua kaikissa käänteissä. Professorit, tutkijat, väitöstutkijat ja opiskelijat ovat ottaneet mukaan rakentavaan akateemiseen keskusteluun. Kiitos. 

Taideyliopisto: kansainvälinen tutkimusyliopisto 

Taideyliopisto ei ole tiedeyliopisto. Tutkimusyliopisto se kuitenkin on.  

Erotuksena tiedeyliopistoista, Taideyliopistossa tehtävässä tutkimuksessa sekä menetelmät että tulosten esittämisen tavat kuitenkin poikkeavat usein tiedeyliopistoista. Joskus Taideyliopiston tutkimuksen tulokset voivat tuntua monesta käsittämättömiltä. Hämmennykseen tulisi kuitenkin suhtautua samoin kuin miten me humanistit suhtaudumme, vaikka fysiikan perustutkimuksessa esitettyihin kaavoihin: aivan käsittämätöntä mutta kai niissä joku järki on niille, jotka niitä ymmärtävät. Taiteen ja siihen kytkeytyvän tutkimuksen ymmärtäminen vaatii aiheeseen perehtymistä, harjoittelua, kokeiluja ja epäonnistumisia siinä missä kaikki muukin tutkimus. 

Myös tohtorinkoulutuksessa näkyy väitöstutkijoiden tutkimuksen ja ilmaisun vapaus, monimuotoisuus ja kansainvälisyys. Nykyisin Suomesta ei ole pakko lähteä opiskelemaan taidetta Pariisiin, Berliiniin tai Roomaan. Moni haluaa tulla tekemään taidetta ja tutkimusta juuri Suomeen. Väitöstutkimuksissa näkyykin hienosti niin suomalaisen taide-elämän perinne, kuin uudet ja kriittiset näkökulmat kansainväliseen kulttuuri- ja taide-elämään. 

Viime vuonna meidän väitöstutkimuksissamme ranskalainen huiluperinne kohtaa toisen taiteellisen tutkimuksen kolonialismin haitoista lajien välisissä elinympäristöissä. Väitöksissä soi niin nykymusiikki, elektroakustinen musiikki, kirkkourut, harmonikka, jazz kuin Sibeliuksen laulut Aulikki Rautawaaran esittäminä. Tutkimus lasten laulusta monimuotoistuvassa suomalaisessa koulussa ja toinen esityskeskeisestä pedagogiikasta avaavat polkuja uudenlaiseen kasvatusajatteluun. Puolestaan tutkimus Tšuktšien lauluperinteestä valaisee siperialaista vähemmistökulttuuria nykyvenäjällä. 

Vuoden aikana olemme Taideyliopistossa saaneet paljon aikaiseksi tutkimuksen saralla. Paljon on vielä tehtävää. Tärkeimpinä viime vuoden kehitystyön kohteita on ollut tohtorikoulutuksen uudistus. Yhteisen tutkijakoulun perustaminen on hyvässä vauhdissa ja tohtorikoulutuksen rakennetta ja käytäntöjä linjaava tutkintosääntö luonnosvaiheessa. Lisäksi olemme neuvotelleet paikallisen sopimuksen professorien kanssa. Se ottaa huomioon Taideyliopiston erityislaadun suhteessa tiedeyliopistoihin ja mahdollistaa taiteellisen tutkimuksen uudella tavalla. Samoin olemme tiivistäneet palveluorganisaatiota luomalla yliopistotasoisen, kirjaston, tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen palvelualueen.  

Olen vakuuttunut, että tämä melkein 30 ammattilaisen joukkue tulee jatkossa tarjoamaan entistä sujuvampia palveluita niin perusopiskelijoille kuin väitöstutkijoille, heidän ohjaajilleen, professoreille, lehtoreille ja tutkijoille. Kaiken kehittämisen keskellä olemme myös rikkoneet muutamia ennätyksiä, kuten väitöstutkimuksien määrässä ja Suomen Akatemian rahoitushakemuksissa. Laadusta emme ole tinkineet. 

Paholainen on yksityiskohdissa 

Vaikka tutkimuksen, niin väitöstutkimuksen kuin tutkimusprojektien, viestinnän saralla olemme edistyneet, on tällä alueella edelleen paljon tehtävää. Väitökset ja niihin kuuluvien taiteellisten osuuksien tarkastustilaisuudet ovat nyt yhdellä verkkosivulla. Tutkimustietojärjestelmä UniartsCRIS on paremmassa kunnossa kuin tullessani taloon ja uusi palvelukokonaisuus tulee kehittämään yliopiston yhteistä julkaisutoimintaa. Näitä kaikkia tulen aktiivisesti seuraamaan myös jatkossa. 

Joskus vuoden aikana olen miettinyt mihin kaikkeen vararehtorina tulisi kätensä laittaa. Mikromanagerointi ei ole hyväksi. Monia kehitettäviä asioita on kuitenkin noussut juuri yhteisöstä ja olen osaltani voinut edistää niiden tekemistä. Tällainen on esimerkiksi koko yliopiston yhteinen ja yhdenmukainen viittausjärjestelmä, jota kieltenopettajamme ovat edistäneet. Samoin yhteisöstä nousseeseen tarpeeseen tutkimusryhmien, -verkostojen ja tutkimusalojen määrittelyä ehdimme aloittaa, vaikka valmista ei tullutkaan. Työtä kannattaa jatkaa. Myös tutkimuseettistä toimintaa olemme yhteisön toiveesta kehittäneet ja tutkijoiden työtiloihin olemme saaneet hienoja ratkaisuja, kuten kaikille Taideyliopiston tutkijoille avoin Uniarts Research Commons. 

Vaikka paljon olemme vuodessa tehneet, useita pieniä asioita toivoisin lähivuosina näkeväni tapahtuvan Taideyliopistossa. Tällaisia ovat esimerkiksi kirjastomme näkyvyys kaikille musiikkitalon käyttäjille ja vastaavasti Sörnäisissä olevan kirjaston näkyminen esityksissä käyvälle yleisölle. Esimerkiksi saisimmeko illan konserttien partituurit luettavaksi ja teoksista mahdollisesti olevat äänitteet kuunneltavaksi Musiikkitalon katutasoon? Myös tutkimuksessa käytettävä laitteisto (kamerat, mikrofonit, VR-lasit jne.) tulisi olla koko yhteisön käytössä helposti niin, että laitteita voi varata verkosta ja lainata yhdestä paikasta. Lopuksi. Taideyliopiston paitoja ja huppareita tulisi voida ostaa kaikissa yliopiston tilaisuuksissa ja kaikissa kiinteistöissä tulisi liehua Taideyliopiston liput. 

Avoin yhteisö

Olen erityisesti nauttinut Taideyliopiston avoimesta ja moniarvoisesta yhteisöstä. Siis teistä, kollegoista. Monimuotoisuuden alueella meillä on kuitenkin edelleen tekemistä. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää muualta meille tulevien opiskelijoiden, professorien, lehtoreiden ja tutkijoiden mahdollisuuksiin osallistua ja toteuttaa itseään täysipainoisesti osana yliopistoyhteisöä. Monikielisyyteen siirtyminen voinee tarkoittaa jossakin vaiheessa myös vahvempaa englannin käyttöä päivittäisessä työssä. Suomen tai ruotsin opiskelua tulisi tukea ja kenties jopa edellyttää kaikilta. 

Yliopistona meidän tulee kuitenkin katsoa omaa tekemistämme kauemmaksi ja laajemmin. Tärkeää on huolehtia, että tutkimuksemme ja koulutuksemme rakentaa yhteiskuntaa, jossa entistä useampi kokee olevansa osallinen ja arvostettu. Tässä olennaista on katsoa, miten toimintamme vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan.  

Meidän tärkein tuloksemme lähtee kuitenkin joka vuosi maailmalle. Yksi lähtee tennareissa, toinen kiiltonahkakengissä ja joku varmasti myös villasukissa tai paljain jaloin. Valmistuvat kandit, maisterit ja tohtorit ovat ihmisiä, jotka rakentavat uutta suomalaisuutta. Kiitos kun sain olla mukana. 

Kirjoittaja

Teemu Leinonen
Tutkimuksesta vastaava vararehtori 1.4.2024–17.4.2025