”Tämä on se laitos, jossa musiikkia voi oppia”

10.4.2019 0 Tykkää 0 kommenttia Heta Muurinen

Tuomas Haapanen toimi Sibelius-Akatemiassa yhdeksällä eri vuosikymmenellä nuoresta opiskelijasta professoriksi ja rehtoriksi asti.

”Tämä on se laitos, jossa musiikkia voi oppia”, ajatteli nuori Tuomas Haapanen astuessaan Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston pääsykokeisiin Pohjoisella Rautatiekadulla vuonna 1937 tai -38. Hän oli opiskellut viulunsoiton alkeita Erik Karman johdolla, mutta nyt oli aika edistyä ja soittaa viulua ”niin pitkälle kuin päästään”.

Pitkälle hän pääsikin. Soitettuaan pääsykokeissa Vivaldin g-mollikonserton ja päästyään sisään hän suoritti Sibelius-Akatemian ensimmäisen viuludiplomin vuonna 1948, opiskeli sen jälkeen Pariisissa, soitti Radio-orkesterissa, opetti Turun musiikkiopistossa ja palasi Sibelius-Akatemiaan viulunsoiton professoriksi vuosiksi 1978–1990, joista viimeiset vuodet hän toimi hieman vastentahtoisesti rehtorina. Yleisradio on tehnyt hyvän yhteenvedon Haapasen elämästä ja urasta: Tuomas Haapanen – sodan varjossa viulistiksi .

Minulla oli suuri ilo aloittaa Historiafoorumin muistitietohankkeen haastattelut juuri Tuomas Haapasesta, onhan hänellä kokemuksia ja muisteluita Sibelius-Akatemiasta peräti yhdeksältä eri vuosikymmeneltä aina nuoresta opiskelijasta professoriksi ja rehtoriksi. Haastattelijaksi oli lupautunut Yleisradion musiikkitoimittaja ja Sibelius-Akatemian tohtoriopiskelija Inari Tilli, joka oli jo aiemmin haastatellut Haapasta hänen isästään Toivo Haapasesta.

Olimme sopineet haastattelun tammikuun lopulle. Olimme alaovella ajoissa ja soitimme ovisummeria, joka ” toimii yleensä”. Kun emme saaneet vastausta, soitimme puhelimella kysyäksemme, oliko kaikki kuten on sovittu. Kuukautta aiemmin 94 vuotta täyttänyt Haapanen pahoitteli olevansa hieman myöhässä, ja hetken kuluttua hän jo kurvasikin autolla paikalle. Parkkihallissa oli ollut ruuhkaa.

Esittäytymisten, videokameran asentamisen ja muiden valmistelujen jälkeen olimme valmiit aloittamaan. Uppouduimme saman tien Haapasen johdattamina 1930-luvun Pohjoiselle Rautatiekadulle Sibelius-Akatemiaan, jota silloinen rehtori Ernst Linko kutsui ”purkiksi” talon pyöreän kulman takia. Opiskelijoilla oli suuri kunnioitus taloa kohtaan, vaikka siellä vain pistäydyttiin soittotunneilla. Haapanen muistelee lämmöllä opettajaansa Gösta Schatelowitzia, vaikka nuoreen korvaan hänen soittonsa ei kuulostanut oikein hyvältä. Myöhemmin hän kuitenkin huomasi, että ”kaikki mitä hän opetti, oli aivan täyttä tavaraa”.

Sotavuodet keskeyttivät Akatemian toiminnan, ja toiminta jatkui keväällä 1945. Siirtyminen nuoriso-osastolta jatkoon oli itsestään selvää, ei ollut enää pääsykoetta, ja siitä alkoi varsinainen opiskelu. Kaikki tekivät töitä tosissaan ja täydellä meiningillä. Oppilaat pitivät yhtä muutenkin kuin vain opintojen puitteissa. ”Hyvä henki siellä minusta vallitsi.” Tuomas Haapanen muodosti Jouko Ignatiuksen, Sven Enqvistin ja Esko Valstan kanssa jousikvartetin, jota johti Erik Cronvall. ”Se oli erittäin antoisaa.” Kvartetti esiintyy myös Suomi-Filmin Sibelius-Akatemiasta tekemässä lyhyessä dokumenttifilmissä vuodelta 1946.

Oppilaskunta järjesti vuosijuhlia ja Akatemian tunnusmerkkinä olivat vuotuiset oppilasnäytteet, jotka olivat julkisia ja joista arvostelijat kirjoittivat lehtiin. Tapahtuipa ensimmäinen Tukholman matkakin jo 1946. Sodan jälkeisen pula-ajan nuoria ruotsalaisten kauppojen tavaranpaljous hämmästytti. ”Sitä vain mentiin suu auki” katsellen kauppojen ikkunoita. Tietysti he tapasivat myös ruotsalaisia opiskelijoita.

Valmistumisensa jälkeen 1950-luvulla Haapanen toimi Sibelius-Akatemiassa muutaman kuukauden Leena Siukonen-Penttilän sijaisena. Oppilaiden joukossa oli ”muuan pikkupoika”, joka oli ”varsin mielenkiintoinen oppilas. Hän oli niin intoa täynnä, hän ei malttanut oikein paneutua yksityiskohtiin.” Tämä nuori oppilas oli Leif Segerstam.

1950-luvulla elettiin vielä jollakin tavalla menneessä ajassa, ja Akatemian toiminta oli aika vanhanaikaista. Ajan myötä talo kasvoi ja tuli uusia opiskelijoita ja opettajia. Tuomas Haapanen työskenteli vuosina 1962–78 Turussa ja palattuaan viulunsoiton professoriksi 1978 Sibelius-Akatemia oli astunut aimo askeleen eteenpäin. Enää ei esimerkiksi tullut kysymykseen, ettei opettaja olisikaan saapunut paikalle, ja nyt vaadittiin muutenkin täsmällisempää työskentelyä.

Toisaalta vielä rehtorivuosinaan aivan 1980-luvun lopussa hän joutui puuttumaan pääsykokeiden järjestämiseen. Kaikki kokelaat kutsuttiin aamusta paikalle, vaikka oma osuus olisi ollut vasta iltapäivällä. Haapanen muutti käytäntöä, ettei kokelaita turhaan istutettu odottamassa omaa vuoroaan koko päivää. Myös käyttäytyminen kokelaita kohtaan oli joskus asiatonta. ”Monet opettajat eivät tahtoneet ymmärtää sitä, että pääsykoe on opiskelijoille suunnattoman vakava ja tärkeä paikka.” Siellä saatettiin keskustella soiton aikana ja heittää huulta, jopa naureskella. Rehtorina Haapanen laati ohjesäännöt asiattoman käytöksen lopettamiseksi.

Sibelius-Akatemian valtiollistaminen 1980 aiheutti suuria muutoksia. ”Eikä kaikki positiivisia. Tämä oli vaikea vaihe.” Suunnittelijat esimerkiksi laativat opetussuunnitelmat, joissa opinnoissa ei otettu lainkaan huomioon opetuksen välissä tapahtuvaa omatoimista harjoittelemista. Opintoihin laskettiin vain tunneilla vietetty aika. ”Me jouduimme purnaamaan, opettajakunta, ihan vakavasti, ettei se näin mene.” Ellen Urhon rehtorikaudella asiaan saatiin lopulta parannuksia.

Omalla rehtorikaudellaan 1987–90 Tuomas Haapanen joutui polemiikkiin Seppo Heikinheimon kanssa pariinkin otteeseen, kun tämä ”rupesi puuttumaan Sibelius-Akatemian professorivalintoihin hyvin voimakkaalla manipuloinnilla” ja Haapanen joutui ”vähän purnaamaan” tästä. ”No ei kai siinä mitään lopputulosta ollut… sitä paitsi kukaan ei muista sitä enää.”

Maailmalla liikkuessaan Haapanen on huomannut, että kaikkialla on ihmetelty, miten täällä on niin mahtava musiikkielämä. Myös Sibelius-Akatemia on kansainvälisesti hyvin arvostettu laitos, jolla ei ole mitään häpeiltävää muiden musiikkilaitosten kanssa. Aina toki voi ottaa oppia muilta, mutta mistä se otetaan, on eri asia. ”Jos joku on suunnattoman kuuluisa, niin ei hän ole välttämättä esimerkki muille.”