Tampere Flute Fest ”Legends”
Järjestyksessään 5. Tampere Flute Fest- festivaali huhtikuun lopussa 26.-28.4. oli juuri niin legendaarinen kuin festivaaliteema “LEGENDS” antoi odottaa. Finlaysonin alueella saatiin nauttia kolmen päivän ajan unohtumattomista konserteista sekä inspiroitua ja oppia lukuisilla mestarikursseilla, luennoilla ja työpajoissa.
Tämän vuoden TFF oli huomioinut junioreita ja nuorimpia soittajia monipuolisella ohjelmalla. Työpajoissa musiikkiopistoikäiset soittajat saivat yhdessä improvisoida ja soittaa huilukuorossa. Yhteissoittojen lisäksi ilahduttavan monella oli mahdollisuus päästä soittamaan myös mestarikurssilla. Sibelius-Akatemian opettaja Hanna Kinnunen jaksoi koko viikonlopun ajan opastaa iloisella ja kannustavalla energiallaan kurssien nuorimpia osallistujia. Hannan ohjauksessa tarkisteltiin mm. hengitystä, soittoasentoa sekä käsien ja sormien optimaalista toimintaa. Teknisten vinkkien lisäksi soittajat saivat ennen kaikkea rohkeutta musisointiin ja ilmaisemiseen. “Opettaja oli tosi hauska ja kiva tyyppi. Ja se tietää kaiken huilusta. Vastasi mun kysymyksiin myös”, totesi 10-vuotias mestarikurssidebytantti Leino. Hanna ohjasi yhdessä New Yorkin Juilliard Schoolissa opettavan Carol Wincencin kanssa myös lämmittelytunnin, jossa he jakoivat lämmittelyrutiinejaan ja kertoivat hyväksi kokemistaan harjoittelumetodeista muutamaa oppilasta samalla ohjaten.
Viikonlopun nimekkäimmät tähdet olivat ympäri maailmaa kaupunkiin saapuneet legendat; Berliinin Filharmonikkojen Sebastian Jacot, Tampereella aikoinaan orkesteriuransa aloittanut Los Angelesin Filharmonikkojen Denis Bouriakov ja vaimonsa Erin sekä Carol Wincenc ja Patrick Gallois. Erityisesti ammattiopiskelijat pääsivät mestarikursseilla näiden tähtien oppiin. Maamme huilisteilla oli festivaalin ansiosta tänäkin vuonna lähistöllä ja helposti tavoitettavissa todellista huilun juhlaa tässä upeassa, motivoivassa tapahtumassa. Muutaman päivänä aikana oli kuultavissa saman katon alla monen mestarin opetusta, ajatuksia ja musisointia. Opetuksen lisäksi taiteilijat soittivat konserteissa, joissa pääsi nauttimaan ja inspiroitumaan kunkin artistin persoonallisesta huilismista.
TFFn kannustava ja lämmin ilmapiiri yhdistettynä korkeatasoiseen ohjelmaan antoi varmasti piristysruiskeen loppukevääksi kaikille eri-ikäisille osallistujille sekä tietysti oppia, intoa ja ideoita tuleville vuosille. “Olisipa joka viikonloppu tällainen tapahtuma”, haaveili Leino festivaalin päätteeksi.
Teksti: Ulla-Maria Pöyhtäri, huilunsoiton lehtori, Sibelius-opisto, Hämeenlinna
Suomi soimaan!
Nuorisokoulutus kyläilee eri puolella Suomea! Tässä blogissa seurataan Sibelius-Akatemian opettajien ja heidän eri puolella Suomea työskentelevien kollegoidensa kokemuksia.
Sibelius-Akatemia käynnisti Suomen kulttuurirahaston rahoituksella syyskuussa 2015 laajan valtakunnallisen musiikkioppilaitosyhteistyön, jossa eri-ikäiset puhallin- ja lyömäsoitinten ja harpun soittajat kolmessatoista suomalaisessa kaupungissa saavat opetusta Sibelius-Akatemian opettajilta viikonloppukursseilla.
Sittemmin vierailut ovat laajentuneet kattamaan myös muita soittimia sekä jazz- ja kansanmusiikin sekä global musicin. Vierailut järjestetään yhteistyössä paikallisten musiikkioppilaitosten kanssa.
Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta
Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen maakunnallisista opetusvierailuista
Uusimmat julkaisut
-
“Tuntuu niin hyvältä, kun se vaan lähtee!” - Sonja Fräkin pianon mestarikurssi Tampereella
-
Vahva altistuma Oulun ja Limingan seudulla - alttoviulistien mestarikurssi
Seuraa blogia