Tulva nielaisi Raija Kattilakosken pihatien

4.2.2025 0 Tykkää 0 kommenttia

”Taidetta eivät uhkaa tyhmät poliitikot, vaan tyhmät taiteilijat”, kirjoittaa lehtori Tuomas Timonen tekstissään, joka on alun perin julkaistu dramaturgian ja ohjauksen koulutusohjelmien uutiskirjeessä.

I

Rakastan taidetta. Siksi saattaa vaikuttaa siltä, että vihaan taidetta. Mutta taide on eri asia kuin ammattiyhdistysliitto, tai edunvalvonta. Sillä samoin kuin myös pahat ihmiset juhlivat, myös pahat ihmiset valvovat etujaan. Esimerkiksi turkistarhaajat, telakka- ja turvejotkut – ja niin edelleen.

II

Oletetaan, että perussuomalaiset huomaisivat, että taiteilijat projisoivat heihin kaiken olemassa olevan pahan. Ja että he päättäisivät siksi kerätä allekirjoituksia vetoomukseen, jonka he veisivät taiteilijoille ihan itse. Matkalla he tuntisivat olevansa isänmaan, Suomen, asialla, vähän niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ja että näin he kertoisivat taiteilijoille, että he eivät ole pahoja ihmisiä, vaan heitä pitää arvostaa. Mitä luulette – jos lukijoissani on taiteilijoita – muuttaisiko tällainen vetoomus taiteilijoiden käsitystä perussuomalaisista?

III

Ystävääni, joka on tässä vain retorinen keino, hämmentää toistuvasti, kuinka vähän taiteilijat näyttävät ajattelevan sitä mahdollisuutta, että taiteen heikoksi koettu arvostus olisi heidän ja heidän tekemänsä taiteen syytä. Että jos jokin ihmisryhmä vaikuttaa muitten silmissä toistuvasti urpolta, niin reaalimaailmassa sille on olemassa syynsä. Koska ystäväni – itseni tavoin – rakastaa taidetta, hän vihaa sen nimissä tai sen puolustukseksi esitettyjä idioottimaisia argumentteja. Ja kun ystäväni on näin päässyt vauhtiin hän jatkaa, että toistuvasti käy ilmi, että jos taiteelta haluttaisiin poistaa aivan kaikki rahoitus, niin taiteilijoilta, erityisesti teatteritaiteilijoilta (tässä kohtaa loukkaannun jo henkilökohtaisesti!) kannattaisi pyytää julkisia puheenvuoroja. Ja antavathan he niitä pyytämättäkin, ystäväni sanoo, he poseeraavat esimerkiksi toreilla ja somessa kera kyltin, jossa lukee, että TUNKEKAA NE LEIKKAUKSET PERSEESEENNE. Todella hyvä argumentti! Olenkin ihmeissäni – anteeksi, ystäväni on – että miksi hallitus ei jo heti totellut? Että miten hallitus yksinkertaisesti voi olla ottamatta huomioon tuollaista yhteiskunta- ja talousanalyysiä? Etenkin, kun viestiin sisältyi niin peittelemätön fantasia seksuaalisesta väkivallasta eli anaaliraiskauksesta? Ja – jos mahdollista – niin ystävääni hämmentää vielä tätäkin enemmän se, kuinka vähän (teatteri)taiteilijat arvostavat edes itse taidetta. Sillä viime vuosina olen (lue: ystäväni on) törmännyt toistuvasti väitteisiin, että juuri (teatteri)taiteen yhteydessä puhe lahjakkuudesta herättää kritiikkiä, että eihän sellaista ole, kaikkihan ovat lahjakkaita ja kaikkihan ovat luovia ja – vielä enemmän – jokainen ihminen on taiteilija! Erinomaista. Ja kiitos että mitätöitte kaiken mahdollisen osaamisen, mitä taiteilijalta odotetaan. Eli eiköhän lähetetä tämä viesti nykyiselle hallitukselle, niin se voi leikata taiteen rahoituksesta entistä enemmän ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa.

IV

Taidetta eivät uhkaa tyhmät poliitikot, vaan tyhmät taiteilijat. Tyhmillä poliitikoilla on sentään edessään valtavan pitkä ja hidas järjestelmä, joka tappaa useimmat tyhmät aloitteet, ja heidät voi sen lisäksi erottaa aina neljän vuoden välein. Tyhmä taiteilija sen sijaan on elinikäinen elävä mainos siitä, että taiteelta todellakin kannattaa leikata aivan kaikki rahoitus ja pian. Hänellä ei ole mitään sanottavaa, ellei hänellä ole mitään mihin reagoida; kaikkein tärkein taiteilija tarvitsee työnsä perustaksi kaikkein huonoimman yhteiskunnan. Eikä häntä voi erottaa koskaan; hän on kuin dinosaurus koko elämänsä ajan edelleen siinä pilaamassa taiteen mainetta. Siksi niin moni, kerran herättyään, sulkee silmänsä.

ENTR’ACTE

Tommi Uschanovin kirja Mikä vasemmistoa vaivaa on siitäkin hieno teos, että kun sitä lukiessa korvaa johdonmukaisesti sanan vasemmisto sanalla taiteilijat, niin saa huikean analyysin siitä, kuinka on tultu tähän, että taiteelta leikataan rahoitusta. Katsotaan vaikkapa esimerkinomaisesti kirjan lukujen otsikoita:
TAITEILIJOILTA PUUTTUU PSYKOLOGINEN PELISILMÄ
TAITEILIJAT EIVÄT TUNNUSTA ESTETIIKAN MERKITYSTÄ
TAITEILIJAT EIVÄT ANNA LUOTETTAVAA KUVAA ITSESTÄÄN
TAITEILIJAT EIVÄT LUOTA TOSIASIOIDEN VOIMAAN
TAITEILIJAT EIVÄT JÄTÄ IHMISIÄ RAUHAAN
TAITEILIJAT EIVÄT TUNNE KAPITALISMIN HISTORIAA
KOMMUNISMI KELPAA KAPITALISTEILLLE, EIKÄ TAITEILIJOILLA OLE TÄSTÄ MITÄÄN SANOTTAVAA

V

Aristoteleen mukaan tiedon tarkoitus on toiminta. Mitä siis täytyy tietää, ja miten se muuttuu toiminnaksi? Olen ehdottanut, että Teatterikorkeakoulu ryhtyisi ekologisten kysymysten suhteen paljon kokeilevammaksi ja leikkisämmäksi. Vuosittain uutisoidaan Suomen ylikulutuspäivästä, jolloin suomalaisella elintasolla on kulutettu kestävän elämän kannalta maapallon resurssit loppuun. Tästä syystä olisi ihanaa perustaa Teatterikorkeakoulun tutkimushankkeena ekologinen kampus, jossa kokeiltaisiin käytännössä, mitä tarkoittaisi Suomen ilmastossa ekologisesti kestävä elämä; eli millaista elintasoa se tarkoittaisi ja mistä sen vuoksi täytyisi luopua. (Koska luopuahan täytyy, sillä muuten juuri minun opetukseni tai opiskeluni on ekokatastrofia tärkeämpi.) Hankkeen paikaksi sopisi hyvin joku pilkkahinnalla syrjäseuduilla myynnissä oleva kulttuurikeskus, koulu tai teollisuustila. Ja kokeilun voisi aloittaa vaikkapa joukolla DNK-opiskelijoita, jotka sitoutuisivat lukuvuoden ajaksi luopumaan kaikesta siitä kluxuxesta, jonka koulumme tilat ja resurssit tarjoavat. Ja mikä parasta, sopisin itse erinomaisesti tällaisen hankkeen vastuuopettajaksi, koska minusta löytyisi siihen tarvittavaa Kurtz-henkeä.

VI

Paitsi että – there’s the rub – hanke kuulostaa todella työläältä! Muistan, kuinka itkin esihenkilöni huoneessa, että mistä rahoitus! mistä tilat! ketkä sinne lähtisivät! mitä ja miten siellä käytännössä opiskeltaisiin! kuinka kulutusta mitattaisiin luotettavasti! mitä jos kaikesta yrityksestä huolimatta resurssit ylitetään kesken lukuvuoden! niin täytyykö loput kaksi kuukautta olla syömättä! – yhyy yhyy yhyy! Jolloin esihenkilöni sanoi, että hän uskoi kyllä, että pystyisin tähän. Jolloin huusin, että ahdistaa! … Jolloin esihenkilöni sanoi, että Tuomas, mitä me on puhuttu, että haluatko sä olla warrior vai worrier? Johon vastasin lohduttoman itkuni läpi, että WARRIOR! … Jolloin esihenkilöni sanoi, että siinä tapauksessa sun pitää ottaa miekka kauniiseen käteen ja alkaa toimia. Ei! … Jolloin esihenkilöni kumartui puoleeni ja kysyi, että muistatko sä, Tuomas, miten elefantti syödään? Johon sain itkuni alta nyyhkytettyä ainoastaan, että onko se vegaaninen?

Kuuntele Tuomaksen ja D-maisteriopiskelija Sara Koirasen keskustelu kulttuurileikkauksista.

Kirjoittaja

Tuomas Timonen
Lehtori, Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelma, Teatterikorkeakoulu

Alkuperäinen teksti

Teksti on julkaistu alunperin OD-uutiskirjeessä [3/2024] lehtorin sanana.

OD-uutiskirje on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kahden koulutusohjelman, ohjauksen (O) ja dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen (D), yhteinen kanava. OD-uutiskirje pyrkii kurottamaan koulun ulkopuolelle kertoakseen, mistä esittävien taiteiden opiskelijat ahdistuvat, innostuvat, ärsyyntyvät tai hurmaantuvat – mikä heitä kuohuttaa. Uutiskirje ilmestyy pari kertaa lukukaudessa, ja sen kyljessä julkaistaan myös ODcast-podcastiä, jossa syvennytään aina yhteen kirjeen aiheeseen. Kirjeen sisältö on kirjoitettu sekakielisesti opiskelijoita ja opettajia edustaen – yleensä suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Tilaa kirje täältä.