Tutkimuksen ja taiteen vapaus ovat demokratian perusta
Taiteen merkitystä demokratiakehityksen mittarina ei voi väheksyä, kirjoittaa tutkimuksen vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.
Suomen Akatemian vastikään julkaistut rahoituspäätökset ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa kiihkeää keskustelua. Myönteisen rahoituspäätöksen saanut Taideyliopiston professori Heidi Westerlundin johtama tutkimushanke ”Transitiopolkuja naisten osallisuuteen Nepalin muuttuvassa musiikkikulttuurissa” on joutunut yksittäisenä hankkeena kohtuuttoman arvostelun kohteeksi. Tutkimusrahoituksesta saa ja pitää keskustella, sillä kansainvälisessä vertailussa Suomessa tutkimusta rahoitetaan verrokkimaita vähemmän ja silti hallitukset, entinen ja nykyinen, peräänkuuluttavat uusia innovaatioita ja tutkimusta talouskasvun veturiksi.
Pääosa keskustelijoista lienee yhtä mieltä siitä, että koulutus on yhteiskunnallisen tasa-arvon ja taloudellisen menestyksen avain. Yksikään länsimaiseen demokratiaan sitoutunut valtio ei voi sulkea rajojaan ja paeta globaaleja ongelmia, joihin kuuluvat naisten heikko asema toimijoina ja eurooppalaisten hyvinvointia tukevana halpatyövoimana. Taiteen merkitystä laajemmin demokratiakehityksen mittarina ei voi väheksyä. Koulutukselliseen ja taloudelliseen tasa-arvoon kuuluu taiteen vapaus ja yhdenvertainen mahdollisuus sen harjoittamiseen. Niin kauan kuin Eurooppa pitää kauppakumppaneinaan maita, joissa tytöillä ja naisilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia, on meillä velvollisuus tukea tutkimusta, joka nostaa esiin näitä kipukohtia ja etsii niihin myös ratkaisuja.
Taideyliopisto on ylpeä professori Heidi Westerlundin, ja muiden tutkijoidemme pitkäjänteisestä työstä, jonka tulokset näkyvät viiveellä, eivät aina saavuta suuren yleisön tietoisuutta, mutta ovat merkittävä osa sekä akateemista tutkimusta että yhteiskunnallista yhdenvertaisuuden kehitystä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Jaana Erkkilä-Hill, tutkimuksen vararehtori, Taideyliopisto
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa Lukijan mielipide -palstalla 2.9.2023.
Puheenvuoroja taiteesta ja yhteiskunnasta
Tässä blogissa yhteisömme jäsenet nostavat esiin ajankohtaisia aiheita taidekentältä ja yhteiskunnasta.
Uusimmat julkaisut
-
Kulttuurin leikkauksissa ei ole kysymys rahasta vaan politiikasta
-
Lietsojan puheenvuoro: tutkija on myös tukija ja kansalaistoimija
Seuraa blogia