← Takaisin blogiin

Viikon alumni: Katarina Nummi-Kuisma

Sibelius-Akatemian lisäksi Lontoossa ja Wienissä opiskelleen Katarina Nummi-Kuisman pianopedagogin ura alkoi jo 22-vuotiaana. Tätä ennen hän oli joutunut rakentamaan oman pianotekniikkansa uudelleen hankalien rasitusvammojen vuoksi.

Katarina Nummi-Kuisma

Teksti: Laura Pulkka

Katarina näkee tekniikkaremontin auttaneen hahmottamaan sitä, mikä tekniikassa on tärkeää heti alkeisopetuksesta lähtien. Hänen periaatteenaan on opettaa oppilasta siten, että tämä voi halutessaan edetä soittamisen parissa ammattilaisuuteen asti – päätös halukkuudesta jää toki aina oppilaalle itselleen. 

Katarinan pianoluokalla Espoon musiikkiopistossa on aina ollut kaiken tasoisia soittajia, minkä hän näkee tärkeänä: sitä kautta opettaja voi hahmottaa, mikä on jatkon kannalta oleellista oppia heti alkuvaiheessa. Katarina kokee musiikin teorian opetuksen integroimisen instrumenttiopetukseen hyvin hedelmällisenä, ja uskoo myös ryhmäopetuksen voimaan: esimerkiksi tekniikkaharjoitusten ja asteikoiden soittaminen on oppilaille innostavampaa pienessä ryhmässä kavereiden kanssa kuin yksityistunneilla. Samalla oppilaat myös oppivat toisiltaan. 

Monissa rooleissa 

Pedagogin uran lisäksi Katarina on toiminut aktiivisesti tutkijana. Väitöskirja ”Pianistin vire. Intersubjektiivinen, systeeminen ja psykoanalyyttinen näkökulma virtuoosietydin soittamiseen” syntyi vuosina 2003-2010 Sibelius-akatemian Docmus-tohtorikoulussa. Tämän jälkeen hän on muun muassa tehnyt post doc -projektina pianonsoitonopetukseen pureutuvaa Pianotools-nettisivustoa yhteistyössä Kristiina Juntun kanssa ja toiminut ohjaajana Docmus-yksikössä. 

Katarina pitää tärkeänä mahdollisimman mutkatonta yhteistyötä pedagogikollegojen välillä, ja kannustaa taitojen jatkuvaan kehittämiseen. ”Olen ollut utelias ottamaan selvää: jos olen kuullut kiinnostavasta menetelmästä tai pedagogista, olen hankkiutunut esimerkiksi seuraamaan kollegan opetusta.” Hän on toiminut Pianopedagogit ry:n puheenjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Yhdistystoiminta on ollut palkitsevaa, ja Katarina iloitsee jäsenistön aktiivisuudesta ja toiminnan kautta syntyneestä yhteistyöstä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

Oppilas viitoittaa reitin 

Katarinan mukaan on tärkeää, ettei opettaja tee oletuksia oppilaan tulevaisuudesta, vaan pitää mahdollisuuksien maailman avoimena. ”Tulostavoitteita ei aseteta, vaan tavoitteet koskevat sitä, miten töitä tehdään.” Opettajalla tulee olla käsitys suunnasta, jota kohti edetään pitkällä tähtäimellä, mutta askel askeleelta etenevää suunnitelmaa oppimisen portaista on Katarinan mukaansa mahdotonta määrittää. ”Oppiminen ei tapahdu oppilaan ehdoilla, mutta sitä reittiä, jonka oppilas osoittaa. Sekä oppilaan että opettajan panos oppimisprosessissa on yhtä arvokas.” 

Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa.
Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumnitoiminnasta

Ohjelmassa mukana olevat aktorit ovat kirjoittaneet omista mentoreistaan uraan liittyviä tarinoita, joita saamme lukea kevään aikana perjantaisin Kuulolla-blogissa.

Kuulolla

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään. 

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia