← Takaisin blogiin

Yhdellä talolla kaksi sydäntä

Konserttisali on ikkuna yhteiskuntaan ja kuppila opiskelijoiden ja henkilökunnan kokoontumispaikka.

”Helsinki on tämän uuden suuren salin kautta saanut mainion konserttisalin ja juhlahuoneistonakin se varmaan hyvästi on täyttävä tarkoituksensa.”
Helsingin Sanomat 25.10.1931

”Muistan tuolien keikkumisen ja muhkuraiset istuimet. Hyvin niissä kuitenkin viihdyttiin ainakin silloin kun olisi pitänyt harjoitella… Venäläinen silli maistui hyvältä. Silloin, kun oli siihen varaa. Ja Runebergin tortut. Olivat kivikovia. Lehtisen Markus opetti, miten ne kostutetaan ensin kahvilla, etteivät lennä lattialle lusikoitaessa.”
– Ulla Raiskio Facebookin R-talo ennen ja nyt -ryhmässä

”Itsekin vedin siellä monet hermosauhut jännittäville tunneille tai tutkintoihin mennessä…”
– Kristiina Hohti Facebookin R-talo ennen ja nyt -ryhmässä

Uuden talon konserttisali oli ikkuna yhteiskuntaan, yhdistettiinhän uusi konservatoriorakennus talon ulkopuolella juuri konserttisaliin. Uutta taloa ja erityisesti sen salia odotettiin kovasti, siitä puhuttiin, ja sitä arvioitiin. Käsitellessään taloa lehdistö kirjoitti pääasiassa juuri konserttisalista. Kaikki julkinen toiminta – oli se konsertti, lausuntatilaisuus, teatteriesitys tai jokin muu – tapahtui siellä. Konserttisali oli talon julkinen sydän.

Konservatorion ravintola avattiin uuden talon myötä. Uusi Suomi kuvaili 23. lokakuuta 1931 ravintolaa hauskaksi ja intiimiksi ja sen keittiötä hyväksi. Ravintolan pitäjä ja konsepti vaihtelivat vuosikymmenten aikana elegantista ravintolasta valkoisine pöytäliinoineen enemmän opiskelijoita houkuttelevaksi kuppilaksi. Juuri kuppilaan liittyvät monet opiskeluaikojen muistot. Eräs muisto liittyy 1980-luvulla seinällä irtokirjaimista olleeseen ruokalistaan ja miten ”kaikki koiranleuat pääsivät ruokalistaa mestaroimaan…  siten ruokalistalta löytyi mm. paistettu se … ” Kuppila, kahvila, ruokala, ravintola – kutsuttiin sitä millä nimellä tahansa, se on ollut henkilökunnan ja opiskelijoiden muisteluissa talon sydän.

Näin yhdellä talolla on kaksi sydäntä – konserttisali talon julkisena sydämenä ja kuppila sisäisenä sydämenä.

Konservatoriotalon intiimi ja hienostunut ravintola vuonna 1935. Ravintolaan kuljettiin suoraan kadulta tai sisäkautta kävelyhallista pitkää käytävää myöten. Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Olof Sundström.
Vilskettä ja vilinää Sibelius-Akatemian Cafe Fenixissä vuonna 1978. Vihreät tuolit edelsivät hampurilaisravintola Wimpystä kierrätettyjä punaisia penkkejä. Kuvaaja Heikki Valkonen.
Cafe Fenix 1980-luvulla. Pöydät ja istuimet olivat peräisin lakkautetusta hampurilaisravintolasta. Taideyliopisto / Sibelius-Akatemian arkisto.
Taideyliopiston R-talon kahvila vuonna 2020 viimeisimmän peruskorjauksen jälkeen.Taideyliopisto. Kuvaaja Juho Papinniemi.

Menneisyyden muistia tulevaisuutta varten

Tässä blogissa Riku Hämäläinen kirjoittaa Taideyliopiston muistitietohankkeen vaiheista. Hankkeen tarkoituksena on kerätä entisten ja nykyisten opettajien, oppilaiden ja muun henkilökunnan muisteluita taideopetuksen historiasta, arjesta, toiminnasta, sattumuksista, jne. tulevaisuuden tutkimuksia varten. Filosofian tohtori, dosentti Riku Hämäläinen toimii Historiafoorumin yliopistotutkijana. Hän johtaa muistitietohanketta, johon kuuluu niin uuden aineiston kerääminen kuin jo olemassa olevan arkistomateriaalin saatavuuden parantaminen.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia