← Takaisin blogiin
!

Blogi on arkistoitu eikä sitä enää päivitetä.

Akseli Gallen-Kallela ja Taos

Akseli Gallen-Kallela tunnetaan erityisesti realistisista kansankuvauksistaan sekä kansallisromanttisista ja Kalevala-aiheisista töistään. Myös Itä-Afrikan matkalla vuosina 1909–1911 tehdyt maalaukset ovat varsin tunnettuja. Sen sijaan hänen Yhdysvaltain matkansa 1920-luvulla ja siellä tehdyt työt ovat jääneet varsin tuntemattomimmiksi. Kaksi ja puoli vuotta kestänyt Amerikan matka oli kuitenkin vaikuttava tekijä Gallen-Kallelan elämässä, sillä siellä hän lämmitteli uudestaan jäissä ollutta Suur-Kaleva-hankettaan.

Taideyliopiston Historiafoorumin muistitietohankkeen yhteydessä minulla on mahdollisuus tutkia tarkemmin Gallen-Kallelan Amerikan matkaa ja siihen liittyvää muistitietoa. Muistitieto ei ole vain suullista historiaa, vaan tutkimuksessa hyödynnetään myös kirjoitettua muistitietoaineistoa, kuten kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Merkittävä aineisto Gallen-Kallelan Amerikan ajasta tuleekin juuri muistiinpanoista ja päiväkirjamerkinnöistä.

Miksi Amerikkaan?

Vuoden 1914 Venetsian biennaalista oli lähetetty Gallen-Kallelan teoksia San Franciscoon Kaliforniaan Panama-Pacific-maailmannäyttelyä varten. Taulut takavarikoitiin ja niiden kohtalo jäi epäselväksi, ja osa tauluista oli jopa myyty luvatta. Kun Gallen-Kallela sai 1923 kutsun järjestää näyttely Chicagon Taideinstituutissa, tuli hänelle samalla tilaisuus selvittää kadonneiden teostensa kohtaloa.

Gallen-Kallela saapui Chicagoon joulukuussa 1923. Asetuttuaan kaupunkiin hän huomasi pian, ettei viihtynyt siellä. Hän kammoksui amerikkalaista elämäntapaa, jonka hän koki pinnalliseksi ja kaupalliseksi. Kotiin hän kirjoitti kokevansa Amerikan kaikissa suhteissa niin vastenmieliseksi kuin mahdollista.

Näyttely sai kuitenkin hyvän vastaanoton, ja sitä pyydettiin esille myös muualle. Akseli Gallen-Kallela tunsi kuitenkin itsensä yksinäiseksi ja kaipasi perhettään luokseen. Kun chicagolainen perhe tilasi häneltä muotokuvan perheen rouvasta ja tyttärestä, saattoivat puoliso Mary ja tytär Kirsti matkustaa palkkiorahan turvin Akselin luo Amerikkaan.

Vuoden 1924 kesäksi Gallen-Kallela suuntasi matkansa etelään Texasissa sijaitsevaan El Pasoon. Hän oli kiinnostunut Yhdysvaltain lounasisosista löydetyistä raunioista ja halusi päästä näkemään nämä muinaiset intiaaniasumukset. (Lue lisää intiaani-sanan historiasta ja käytöstä Kielikellosta)

Gallen-Kallela kuitenkin sairastui matkalla malariaan ja joutui pysähtymään Uuteen Meksikoon pieneen Albuquerquen kaupunkiin. Samoihin aikoihin Mary ja Kirsti saapuivat Amerikkaan. He tulivat ensin Chicagoon, josta heidän matkansa jatkui junalla Uuteen Meksikoon. Kolmisin he jatkoivat matkaansa Santa Fen lähellä sijaitsevaan Taosiin, missä oli vireä taiteilijayhteisö.

Taosissa Gallen-Kallelat vuokrasivat talon rikkaalta newyorkilaiselta perijättäreltä ja mesenaatilta Mabel Dodge Luhanilta, joka oli muuttanut Taosiin 1916 ja mennyt naimisiin alkuperäisväestöön kuuluvan Tony Luhanin kanssa.

Akseli Gallen-Kallela ja hevosen selässä istuva Jerry 1924–1925
Akseli Gallen-Kallela ja hevosen selässä istuva Jerry 1924–1925. Kuvaaja Kirsti Gallen-Kallela. Akseli Gallen-Kallelan valokuvakokoelma.
Akseli Gallen-Kallela ja hevosen selässä istuva Jerry 1924–1925. Kuvaaja Kirsti Gallen-Kallela. Akseli Gallen-Kallelan valokuvakokoelma.

Taos ja intiaanit

Neljän mailin päässä Taosista sijaitsi pueblo-intiaanien kylä. Nimitys pueblo tulee espanjan kielen kylää tarkoittavasta sanasta. Espanjalaiset antoivat nimen jo 1500-luvun alussa tapaamilleen kansoille, jotka asuivat pysyvissä savesta rakennetuissa kylissään. Intiaanien pueblot muodostuvat tasakattoisista asumuksista, jotka sijaitsevat useissa kerroksissa. Portaittain toistensa päälle kohoavat asumukset muodostavat yhtenäisen rakennuskompleksin.

Kirsti Gallen-Kallela kuvailee intiaanikylää seuraavasti: ”Näillä pengermillä naiset ja lapset askartelevat. Ne ovat myös katsomona suurten juhlien aikana, jolloin miehet ja pojat tanssivat aukealla. Kerroksiin noustaan kapeita tikkaita, jotka saatetaan vetää kokonaan poiskin. Tapa periytyy ajoilta, jolloin navajo- ja apacheintiaanit ahdistelivat maata viljeleviä puebloja.”

Vaikka intiaanit eivät vastanneet Gallen-Kallelan odotuksia alkuperäisyyden ilmentyminä, oli intiaanikulttuuri kaikkialla läsnä. Jo matkalla Taosiin he näkivät vanhan intiaanin, joka myi ruukkujaan peltikatoksen alla. Intiaanikulttuurin vaikutus näkyi myös eri taiteilijoiden studioissa, joissa kaikissa oli noudatettu intiaanityyliä. Myös Gallen-Kalleloilla oli Taosin kodin sisustuksessa intiaanien kudonnaisia.

Taosissa Gallen-Kallela tutustui kirjailija D.H. Lawrenceen. Hän piti kirjailijaa hyvin mielenkiintoisena, sillä he molemmat etsivät samaa alkuperäisyyttä niin luonnosta kuin ihmisistäkin ja tunsivat samaa haikeutta huomatessaan, miten se kaikki lopulta tuhotaan. Aluksi Akseli Gallen-Kallela oli haluton maalaamaan, koska hän ei halunnut tehdä vain etnografisia töitä. Aikansa kuluksi hän lähinnä veisteli puisia paperiveitsiä. Kuljettuaan aikansa levottomana ja tyytymättömänä hän alkoi tehdä luonnoksia alueen luonnosta ja kiinnostui yhä enemmän myös alkuperäisväestöstä.

Intiaanit olivatkin jatkuvasti läsnä alueen elämässä. Gallen-Kallelat palkkasivat kotiinsa intiaanitytön apulaiseksi ja Jerry-niminen intiaanimies pilkkoi perheelle puita silloin tällöin. Yritettyään ensin myydä hevosensa Kirstille, Jerryn onnistui lopulta myydä hänelle kaunis turkoosisormus. Gallen-Kallelat myös seurasivat intiaanien elämää, mm. hevoskilpailuja ja rituaalitansseja.

Lopulta Gallen-Kallela innostui maalaamaan alueen maisemia ja intiaaneja. Intiaanit olivat halukkaita istumaan malleina, olivathan he jo tottuneet siihen alueella liikkuneiden lukuisten taiteilijoiden myötä. Intiaaneilla ei välttämättä ollut käsitystä siitä, kuinka kaukaa tämä taiteilija loppujen lopuksi oli tullut. Eräs mallina ollut intiaani kysyi kerran: ”Mitä heimoa sinun kotimaasi intiaanit ovat?” Gallen-Kallelan intiaaniaiheisissa, voimakkaan hahmotelluissa tyyppikuvauksissa on havaittavissa sittenkin myös etnografinen intressi. Vapaimmillaan Gallen-Kallela oli maisemakuvauksissaan.

Akseli Gallen-Kallela: Intiaani Siu Ohutaa, 1924–1925
Akseli Gallen-Kallela: Intiaani Siu Ohutaa, 1924–1925 (öljy kankaalle, 30×40,5, yksityiskokoelma) Gallen-Kallelan Museo / Petri Summanen.
Akseli Gallen-Kallela: Intiaani Siu Ohutaa, 1924–1925 (öljy kankaalle, 30×40,5, yksityiskokoelma) Gallen-Kallelan Museo / Petri Summanen.

Gallen-Kallela teki Uudessa Meksikossa maalauksia maisemista ja intiaaneista ja keräsi joitain esineitä. Nämä ovat jääneet vähälle huomiolle, eikä niitä juuri ole tutkittu aiemmin. Nyt tarkoitukseni on tutkia Akseli Gallen-Kallelan Taosin aikaa ja hänen siellä tekemiään töitä. Mielenkiintoista on havaita, että vähitellen tuona aikana luomisprosessin myötä hänen mieleensä alkoi palata yhä useammin myös kalevalaisia aiheita.

Chicagon kautta kotiin

Kirsti Gallen-Kallela palasi Chicagoon maaliskuussa 1925. Akseli ja Mary seurasivat perässä ja saapuivat kaupunkiin Akselin 60-vuotispäivänä huhtikuun 26. päivänä. Kirsti jatkoi opintojaan musiikkiopistosta ja esiintyi konserteissa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Akseli Gallen-Kallela innostui uudestaan Suur-Kalevala-hankkeestaan. Hän istui aamusta iltaan työpöytänsä ääressä uppoutuen työhön ja unohtaen muun ympäristön. Suur-Kalevalaa syntyi sivu sivulta. Vajaassa vuodessa neljä runoa rikkaine reunaornamentteineen ja kuvasymboleineen oli valmiina.

Taosin ilmapiiri ja alkuperäiskulttuureiden läsnäolo olivat inspiroineet Gallen-Kallelaa palaamaan valtavan hankkeensa pariin. Suur-Kalevalan sivuilla on havaittavissa myös merkkejä intiaanien taiteen vaikutuksesta ornamentiikkaan.

Kasvava koti-ikävä alkoi vaivata koko perhettä. Kun tytär Kirsti sairastui keuhkokuumeeseen, vahvistui päätös palata kotiin heti kun se oli mahdollista. Toukokuussa 1926 Gallen-Kallela lopulta lähti perheensä kanssa kohti kotimaataan, mistä hän oli ollut poissa pidempään kuin alun perin oli ollut tarkoitus.

Menneisyyden muistia tulevaisuutta varten

Tässä blogissa Riku Hämäläinen kirjoittaa Taideyliopiston muistitietohankkeen vaiheista. Hankkeen tarkoituksena on kerätä entisten ja nykyisten opettajien, oppilaiden ja muun henkilökunnan muisteluita taideopetuksen historiasta, arjesta, toiminnasta, sattumuksista, jne. tulevaisuuden tutkimuksia varten. Filosofian tohtori, dosentti Riku Hämäläinen toimii Historiafoorumin yliopistotutkijana. Hän johtaa muistitietohanketta, johon kuuluu niin uuden aineiston kerääminen kuin jo olemassa olevan arkistomateriaalin saatavuuden parantaminen.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia