Keskustelu, joka olisi pitänyt käydä jo aikaa sitten 

27.1.2023 3 Tykkää 0 kommenttia

Eräänä joulukuun iltana saan messengerin kautta kysymyksen; voisiko Kuvataideakatemia tarjota paikan Elokapinan järjestämälle keskustelutilaisuudelle taiteen ja aktivismin suhteesta. Elokapinan eri alan taideopiskelijoista ja taiteen ystävistä koostuva ryhmä haluaisi käydä keskustelua viimeaikaisten taidemuseoissa tapahtuneiden aktioiden pohjalta.   

Ajattelen välittömästi, että tietysti he ovat tervetulleita. Taideyliopiston Kuvataideakatemia on juuri oikea paikka käydä taiteen, aktivismin ja taideinstituutioiden välistä dialogia. Akatemia kouluttaa nykytaiteilijoita ja taiteen historia on viimeisten sadan vuoden aikana moninaisin tavoin risteytynyt ja risteytyy jatkuvasti erilaisten politiikantekemisten tapojen kanssa. Usein näissä taiteentekemisen tavoissa on aktivismin elementtejä.   

Taide on toki aina poliittista tai ainakin yhteiskunnallista. 1900-luvulla avantgarde-liikkeet tekivät taiteesta kuitenkin avoimen poliittista. Ne kyseenalaistivat vallitsevia yhteiskunnan normeja, olivat kumouksellisia ja niissä oli aktivistisia piirteitä. 1960-luvulla tapahtui murros ja taiteen tehtävä ja poliittinen toimijuus myös muuttui. Taiteilijat alkoivat käsitellä identiteettipolitiikkaa, rotusortoa, sotaa ja reagoida ympäristökysymyksiin. 1980- ja 90-luvuilla taide puolestaan vaikutti mikrotason poliittisiin toimijoihin ja etsi solmukohtia yhteiskunnan kanssa esimerkiksi kaupunginosien kehittämisessä.   

Taide ja Taideyliopisto on se paikka, joka ottaa johtajuutta maailman muuttamisessa, tarjoaa uusia alkuja ja vaihtoehtoja, jotta pääsisimme pois haitallisesta yhteiskuntamallista. Tarvitsemme taiteilijoita, jotka haluavat nähdä maailman toisin.  

Jään kuitenkin empimään vastauksen kanssa.   

Tapaan myöhemmin elokapinalaisia, ja monipolvisen kokouksen jälkeen päädymme siihen, että Elokapina järjestää paneelikeskustelun yhteistyössä Kuvataideakatemian kanssa Myllyssä. He haluavat kutsua puhujiksi taideinstituutioiden johtajia ja aktivisteja, ja tuoda yhteen eri lähtökohdista tulevia näkökulmia hyvässä hengessä, sekä mennä pintaa syvemmälle.  

Miksi emmin vastata pyyntöön myöntävästi, vaikka arvostan Elokapinaa? Miten liike uhkaisi tai olisi ristiriidassa yliopiston toiminnan kanssa? Elokapina on humaaneille arvoille perustuva, rauhanomainen liike, jonka tavoitteena on elinkelpoisen planeetan turvaaminen tuleville sukupolville. Se on ihmisten vastaus eksistentiaaliseen kriisiin, kuten Tuulia Reponen toteaa kirjassa Viimeinen siirto. Elokapina ei halua tuhota vaan säilyttää.  

Onko meillä tärkeämpää tehtävää.  

Elämme verkosto-ongelmissa, meidän on ratkaistava muitakin kriisejä kuin ilmastokriisi. Taide on näkijä, joka ennakoi ja löytää mielekkäitä tapoja olla ja toimia, jotta maailmasta tulee parempi. Taiteilijat pystyvät näyttämään uusi kuvia ja uusia maailmoja. Taiteilijoilla olisi valtavasti annettavaa kompleksien ratkaisuissa, mutta taiteilijoita ei kuunnella riittävästi.   

Olemme työstäneet viime vuoden ajan Taideyliopiston ympäristöohjelmaa. Strategiamme mukaan taide on osa ekologisen kestävyyskriisin ratkaisua. Se lupaa, että ekologinen ajattelu läpäisee koko yliopiston toiminnan, että se on integroitu opetukseen, tutkimukseen ja taiteen tekemiseen. Etenemme tällä tiellä, mutta liian hitaasti.   

Äkkiä minulle on aivan selvää, että oikeastaan Taideyliopiston olisi pitänyt kutsua Elokapina jo kauan aikaa sitten keskustelemaan, kertomaan meille, miten parhaiten edistämme ei vain strategian toteutumista vaan yhteisen tulevaisuuden tekemistä.   

Hanna Johansson
Kuvataideakatemian dekaani   

Reponen, Tuulia (2021). Elokapinaa!. Teoksessa Teemu Vaarakallio (toim.) Viimeinen siirto. Suomalainen ympäristöliike nyt eli kuinka mahdoton tehdään. S&S.    

Blogikirjoitus englanniksi.