← Takaisin blogiin

Kuvataideakatemia etsii uusia teoksia julkaisusarjoihinsa

Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kirjasto- ja julkaisutoimikunta etsii uusia käsikirjoituksia ja kirjaideoita julkaisusarjoihinsa. Toimikunnalta voi hakea rahallista avustusta julkaisuhankkeille, joiden toteutusajankohta sijoittuu vuosille 2023–2024.

JULKAISUHAKUILMOITUS
Hakemukset 28.10.2022 mennessä

Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kirjasto- ja julkaisutoimikunta etsii uusia käsikirjoituksia ja kirjaideoita julkaisusarjoihinsa. Toimikunnalta voi hakea rahallista avustusta julkaisuhankkeille, joiden toteutusajankohta sijoittuu vuosille 2023–2024. Kuvataideakatemia julkaisee opetuksensa ja tutkimuksensa alaan kuuluvaa kirjallisuutta. Julkaisutoiminta on voittoa tavoittelematonta. Vuosittaisten nimekkeiden määrä on 1–3 kpl. Toimikunnalle voi tarjota muun muassa antologioita, esseekokoelmia, taiteilijakirjoituksia tai niiden suomennoksia sekä vertaisarvioitavia teoksia (esim. antologioita).

Julkaisutoimikunta ei julkaise taiteilijoiden tuotantoa esitteleviä monografioita, näyttelykatalogeja tai opinnäytteitä. Toimikunta ei pääasiallisesti rahoita kielentarkastusta, käännös- tai toimitustyötä. Julkaisun rahoitus kohdistetaan taitto-, paino- ja kuvituskustannuksiin. Kuvataideakatemia voi myös toteuttaa yhteisjulkaisuhankkeita esim. kustantamoiden kanssa. Teoksia julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kuvataideakatemian julkaisut ilmestyvät pääasiallisesti akatemian kahdessa julkaisusarjassa, mutta teoksia ilmestyy myös sarjojen ulkopuolella. Julkaisut ilmestyvät painettuna ja sähköisinä avoimina julkaisuina (Open Access) yliopiston TAJU julkaisuarkistossa. Tutustu Tajuun

Kuvataideakatemian julkaisusarjat ovat: Kirjoituksia Kuvataideakatemiasta (ISSN 2242-0142) sekä Taideteoreettisia kirjoituksia Kuvataideakatemiasta (ISSN 2343-1008).

Hakemukset toimitetaan 28.10.2022 mennessä yhtenä (1) pdf-tiedostona julkaisutoimikunnan sihteerille osoitteeseen michaela.brann@uniarts.fi. Julkaisutoimikunta tekee päätökset tuista ennen vuodenvaihdetta. Julkaisuprosessia valvoo julkaisutoimikunnan sihteeri, joka myös koordinoi käytännön toteuttamista ja neuvoo tekijöitä/kirjoittajia/toimittajia työn eri vaiheessa. Lisätietoja: Kirjasto- ja julkaisutoimikunnan sihteeri, asiantuntija Michaela Bränn, s-posti: michaela.brann@uniarts.fi, p. 040 631 3553

HAKEMINEN
Hakemus (julkaisuehdotus) laaditaan yhtenä (1) pdf-tiedostona. Siinä toivotaan käyvän ilmi seuraavat asiat:

Hakijan nimi ja yhteystiedot

Teoksen kuvaus lyhyesti: Teoksen nimi, sisältö ja suunniteltu laajuus (sivumäärä). Tiedot kirjoittajasta/kirjoittajista tai toimittajasta/jista.

Tekstinäyte: Esimerkiksi kirjan luku tai muu riittävän laaja osio, tai sisällysluettelo. Jos kyseessä on käännöstyö, pyydämme liittämään mukaan vähintään 5–10 sivun käännösnäytteen. Jos kyseessä on käännöshanke, liitä mukaan selvitys tekstien tekijänoikeuksista.

Kuvitus: Liitä mukaan myös alustava kuvasuunnitelma, sisältäen kuvituksen määrän, sekä alustava selvitys aineiston tekijänoikeuksista.

Teoksen kohderyhmä: Kenelle kirja on suunnattu, ketkä ovat sen potentiaaliset lukijat? Miten teos eroaa muista aihepiiriä käsittelevistä teoksista?

Aikataulusuunnitelma,josta käy ilmi käsikirjoituksen tai toimitustyön tilanne hakemuksen jättämisen hetkellä, milloin käsikirjoitus on valmis arvioitavaksi, milloin se olisi valmiina taittoon sekä arvioitu julkaisuajankohta.

Rahoitussuunnitelma / Muut mahdolliset kustantajat: Erittele julkaisutoimikunnalta haettavan tuen määrä (mitä kuluja rahoituksen olisi määrä kattaa), julkaisemiseen haettu/saatu muu rahoitus (esimerkiksi ulkopuolinen rahoitus, Kuvataideakatemian opetusalueen rahoitus yms.). Onko teoksella mahdollisesti jokin muu kustantajataho?

Kustannusarvio: Arvio teoksen kokonaiskulut (kuvitus, graafinen työ, painattaminen yms.) Painatus ja graafinen työ kilpailutetaan julkaisutoimikunnan toimesta, mikäli hanke saa rahoituksen.

Työn resursointi
: Mitä osa-alueita tehdään mahdollisesti osana työsuhteita Taideyliopistossa? Entä, mihin tarvitaan ulkopuolisia ostopalveluita, jos hanke on Kuvataideakatemian opetusalueilta tuleva ehdotus?

Tekstejä taiteista

Monimuotoinen julkaisutoimintamme käsittelee esittävän taiteen, kuvataiteen, musiikin, tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen kysymyksiä. Tästä blogista voit lukea julkaisutoimintamme kuulumisia. Lisätietoa julkaisujen saatavuudesta löydät Taideyliopiston Julkaisut-sivulta.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia