← Takaisin blogiin

Mistä taiteilija tietää, että teos on valmis?

Kuvituskuva. Kuvaaja: Veikko Kähkönen

Lähellä valmista ollaan, kun syntyy käsitys siitä, millainen teoksesta on tulossa. Teosta synnytettäessä on hyvin laaja kirjo erisyntyisiä ja eri kokoisia ideoita siitä, mitä teoksessa on ja miltä sen pitäisi kuulostaa. Tarvitaan valtava määrä työtä, jotta nämä erilaiset ideat saadaan keskustelemaan keskenään ja säveltäjälle syntyy käsitys, mitä hän on tekemässä. Teosta voi synnyttää, mutta se ei synny väkisin pakottamalla. Siksi tarvitaan kärsivällisyyttä kuunnella millaiseksi teos on muodostumassa. Kun säveltäjän mielessä yksityiskohtien rikkaus kohtaa suurmuodon hahmon ja palaset löytävät paikkansa ja mittasuhteensa kokonaisuudessa, ollaan jo lähellä valmista. Sitten tarvitaan vielä lukematon määrä työtä, jotta ideat kääntyvät nuottikirjoitukseksi, partituuriksi, joka voidaan esittää.

Viime kädessä siitä tietää, että teos on valmis, kun aika loppuu ja valmis partituuri on aika toimittaa esittäjille. Onko Teos sen jälkeen valmis? Useimmiten, mutta se vaatii syntymistä uudelleen ja uudelleen uusien esitysten ja toisinaan uusien versioiden ja laitosten muodossa. Kun teosta on soitettu kymmeniä tai tuhansia kertoja, voimme sanoa, että teos on valmis. Mutta silti tulee aina uusi aika ja uudet esittäjät, jotka valottavat teoksesta esiin jotakin uutta, jota emme ole ennen vielä kuulleet.

Veli-Matti Puumala
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sävellyksen professori

Näin selviät nykytaiteesta

Blogissa Taideyliopiston asiantuntijat vastaavat mieltä askarruttaviin nykytaiteen kysymyksiin.

Onko mielessäsi kysymys, mitä haluaisit kysyä? Lähetä ehdotuksesi: viestinta(at)uniarts.fi (laita otsikkokenttään: Nykytaidekysymys).

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia