← Takaisin blogiin

Taiteellinen tutkimus -oppimateriaali julkaistu

Taiteellinen tutkimus on monille vieras ja hämmentävä käsite sekä taidekentän sisällä että sen ulkopuolella. Mistä siinä on kyse? Kuka sitä tekee, miten, missä ja minkälaisin tuloksin?

Taiteellinen tutkimus on monille vieras ja hämmentävä käsite sekä taidekentän sisällä että sen ulkopuolella. Mistä siinä on kyse? Kuka sitä tekee, miten, missä ja minkälaisin tuloksin?

”Taiteellinen tutkimus” -oppimateriaali pyrkii vastaamaan yleiseen tiedontarpeeseen mahdollisimman selkeästi. Se rakentuu kahdesta kokonaisuudesta, lyhyistä johdatuksista taiteellisen tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, periaatteisiin ja käytäntöihin sekä syventävistä artikkeleista, jotka esittelevät erilaisia suuntauksia, teorioita ja esimerkkejä. 

Sisällöllisesti oppimateriaali perustuu Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa tehtävään taiteelliseen tutkimukseen, ja sen ensisijaisena kohderyhmänä ovat esittävien taiteiden maisteriopiskelijat. Toiveena on kuitenkin tavoittaa laajempaa lukijakuntaa ja innostaa soveltamaan esiteltyjä työtapoja myös muilla aloilla.

Taiteellinen tutkimus voi tähdätä tohtorinopintoihin, mutta sitä voi harjoittaa instituutioiden ulkopuolellakin. Se voi antaa ammattitaitelijalle työkalun oman työskentelyn reflektoimiseen ja uudistamiseen. Taiteellisten prosessien avaaminen tutkimuksen keinoin auttaa työryhmiä, yleisöä ja akateemisia tutkijoita ymmärtämään tekijöiden näkökulmia, käymään kriittisiä keskusteluja ja kehittämään vaihtoehtoisia toimintamuotoja.

Julkaisun kirjoittajina ovat Annette Arlander, Mikko Bredenberg, Laura Gröndahl, Hanna Järvinen, Seppo Kumpulainen, Pilvi Porkola, Leena Rouhiainen.

Lue ja tutustu julkaisuun täällä

Taiteellinen tutkimus
Toim. Laura Gröndahl

Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 76. 2023
ISBN 978-952-353-064-5
ISSN: 2242-6507

Tekstejä taiteista

Monimuotoinen julkaisutoimintamme käsittelee esittävän taiteen, kuvataiteen, musiikin, tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen kysymyksiä. Tästä blogista voit lukea julkaisutoimintamme kuulumisia. Lisätietoa julkaisujen saatavuudesta löydät Taideyliopiston Julkaisut-sivulta.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia