← Takaisin blogiin

Taiteilija–yritys-yhteistyö käynnistyy

Taiteilijat ja yritykset ennakkoluulottomasti mukaan kokeiluumme

Haimme keväällä innokkaita ja varakatseisia taiteilija-kehittäjiä ratkomaan yritysten haasteita luovan ajattelun ja taiteellisen asiantuntijuuden keinoin. Saimme hakemuksia riemastuttavan määrän melkein 70 kappaletta. Iloksemme voimme todeta, että taiteen käytölle uusissa konteksteissa on maassamme suuri joukko avarakatseisia ja ammattitaitoisia toteuttajia. 

Kaikki hakeneet taiteilijat olisivat varmasti tuoneet yritysyhteistyöhön uusia ja oivaltavia ratkaisuja, mutta mukaan toteutusvaiheeseen pystymme ottamaan ainoastaan kuusi taiteilijaa. Valitut taiteilijat ovat: Maarit Halonen, Antti Hintsa, Tero Hytönen, Noora Kauppila, Teemu Lehmusruusu (Tree art+rsrch) ja Henna Mantere.

Näyttökuva taiteilijoiden ensimmäisestä Teams-palaverista-
Tapasimme virtuaalisesti hankkeen tiimoilta mukaan valittujen taiteilijoiden kanssa ensimmäisen kerran toukokuun puolivälissä.

Lisäksi hankkeemme taitelija–yritys-yhteistyö pilotointivaiheeseen lähtee mukaan kolme ennakkoluulotonta eteläpohjalaista yrityskumppania: Alavuden Öljynpuristamo, Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hotelli- ja ravintolapalvelut ja Pirjon Pakari. Kaikki yritykset ovat kytköksissä ruokaketjuun, ja heistä jokainen tuo varmasti prosessiin erilaista ulottuvuutta. 

Tämänkaltainen taiteilijan asiantuntijuuden hyödyntäminen yritysten haasteiden ratkaisemisessa tuntui yrityksistä mielenkiintoiselta ja testaamisen arvoiselta. Yritykset ja taiteilijat lähtivätkin mukaan hankkeeseen avoimin mielin ja innokkaasti odotamme puolin ja toisin syntyviä tuloksia.

Hankkeessamme tapahtuu tällä saralla nyt seuraavina viikkoina paljon, josta kerromme toki myös täällä blogissamme. Pysykää kuulolla! 

Luova tulevaisuus

Yhteistyö taiteen ja eri alojen välillä laajentaa työn tekemisen tapoja ja merkityksiä. Tämä on yksi TYVI – Taiteen ja yritystoiminnan välinen yhteistyö uuden liiketoiminnan mahdollistajana -hankeen perusajatuksista. Blogissa pääset lukemaan sekä hankkeen toteutuksesta että myös mukana olleiden tekijöiden ajatuksia taiteen ja taiteellisen ajattelun käytöstä uusissa konteksteissa.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia