← Takaisin blogiin

Viikon mentori Maiju Talvisto: Johtaja lempeällä otteella

Tuottaja Maiju Talviston haave Sibelius-Akatemian arts management -opinnoista toteutui, kun hän huomasi, että ohjelmassa opiskelee muitakin kuin ”superihmisiä.” Valmistuttuaan Talvisto on kiinnostunut johtajuudesta eri näkökulmista.

Maiju Talvisto seisoo Kiasman värikkään karvaseinäteoksen edessä ja muodostaa käsillään sydämen.
Henriikka Koskenniemi

Teksti: Meri Jaakola

Flow Festivalin artistituotannon vastaava Maiju Talvisto aloitti festivaaliuransa vapaaehtoisena Pori Jazzissa, mistä Talvisto päätyi Flow Festivalille töihin tapahtumien yhteisen taiteellisen johtajan kautta. Aika työpaikan vaihdolle oli otollinen, sillä Flow Festivalia oltiin laajentamssa, ja festivaali etsi tuottajaa, jolla oli kokemusta kansainvälisten artistien kanssa työskentelystä. Maiju Talvisto aloitti Flow’ssa vuonna 2011 ja vakituisena artistituotannon vastaavana hän on toiminut vuodesta 2015 alkaen.

Maijulle ei ollut itsestään selvää hakea Sibelius-Akatemian Arts management -ohjelmaan hänen valmistuttuaan musiikkitieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Talvisto vakuuttui opintoihin hakemisesta, kun Sibelius-Akatemia julkaisi opiskelijaprofiileja sen hetkisistä opiskelijoistaan, jotka eivät olleetkaan kaikki superihmisiä! Opiskeluaika oli ihanaa, ja Maijulle parhaita muistoja olivat opiskelukaverit, kansainvälisyys ja ne uudet ajatukset, joita innostava opiskeluympäristö loi. Nykyisiä Taideyliopiston opiskelijoita Talvisto kannustaa ottamaan opinnoista kaiken ilon irti ja valitsemaan kursseja myös muiden kuin oman akatemian kurssivalikoimista, samalla omasta jaksamisestaan huolehtien.

Talviston työssä parasta ovat ihmiset

Vuonna 2019 Maiju Talvisto valittiin Taide- ja kulttuurialojen ammattiliiton TAKU ry:n taide- ja kulttuurialan asiantuntijaksi, minkä lisäksi Talvisto voitti Women in Live Music -verkoston vuoden 2019 projekti- ja festivaalituottajan palkinnot. Näiden hienojen henkilökohtaisten onnistumisten lisäksi Talvisto kokee työssään parhaiksi hetkiksi jokapäiväisemmät onnistumiset oman tiimin kanssa. Hän nostaa esiin kokonaisuutena vuoden 2019 Flow Festivalin, jolloin oma tiimi pelasi hyvin yhteen ja jolloin Talviston tiimi sai hyvää palautetta työstään festivaalin kansainvälisiltä artistivierailta.

Talviston tiimin jäsenistä muut kuin Talvisto eivät ole vakituisia työntekijöitä, mutta monet palaavat vuodesta toiseen Maijun tiimiin. Parasta Maijun työssä ovatkin ihmiset ja toimiva tiimi. Talvisto, joka viime aikoina on lukenut paljon johtamisesta ja kehittänyt omia johtajuusarvojaan, kuvailee itseään lempeäksi ja humaaniksi valmentavaksi johtajaksi, joka luo työntekijöilleen mahdollisimman hyvät edellytykset tehdä ja kehittää omaa työtään. Talvisto haluaa olla myös tavoitettavissa tiimilleen ja vannoo toimivan kommunikaation nimeen. Maijun johtajuusarvoja ovat reiluus, yhdessä olemme enemmän -ajattelu ja englanniksi hyvin toimiva termi ”excellence” – ryppyotsaista virheettömyydentavoittelua ei tarvitse olla, mutta työssä pyritään korkeaan tasoon ja erilaisten artistien tarpeisiin sopeutumiseen. Festivaalityössä potentiaaliset virheet pääsee korjaamaan vasta seuraavana vuonna, jolloin rima onnistua työssään on pidettävä tarpeeksi korkealla. Hyvällä tiimillä ja humaanilla johtajuudella työn taso pysyy korkeana ja työnteko hauskana.

Meri Jaakola istuu puisen seinän edessä ja hymyilee kameralle.
Kuvassa: Meri Jaakola
Kuva: Anni Huomolin

Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa.
Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumnitoiminnasta

Ohjelmassa mukana olevat aktorit ovat kirjoittaneet omista mentoreistaan uraan liittyviä tarinoita, joita saamme lukea kevään aikana perjantaisin Taideyliopiston alumniblogissa.

Taideyliopiston alumniblogi

Alumnimme ovat äänessä tässä blogissa ja tuovat uusia tuulahduksia taiteen työkentiltä.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia