← Takaisin blogiin

Yritysten haasteisiin vastaavat taiteelliset ratkaisukonseptit

Taiteilijat esittelivät yritysten haasteisiin räätälöimänsä taiteelliset ratkaisukonseptit.

Syyskuun lopussa, kun taiteilijat olivat työskennelleet yritysten haasteiden parissa nelisen kuukautta, pidettiin tilaisuus, jossa sekä yritykset että taiteilijat kohtasivat uudelleen. Iltapäivän aikana kukin taiteilija sai esitellä oman ratkaisukonseptinsa, joiden pohjalta keskusteltiin. Yritysten haasteista voit lukea lisää aikaisemmasta blogipostauksesta.

Taiteilijoista neljä tarttui Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hotelli- ja ravintolapalveluiden haasteisiin, ja Alavuden Öljynpuristamo sekä Pirjon Pakari saivat kumpikin yhden heille kohdennetun ratkaisukonseptin. 

Tero Hytösen suunnittelema ratkaisukonseptissa kehitetään työyhteisöä. KUVA: Jenni Latva

Maarit Halosen Persoona näkyväksi -ratkaisukonseptissa, jossa tartuttiin Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan (Eepee) Henkilökunnan saatavuus -haasteeseen vuorovaikutteisen muotokuvauksen ja ystäväkirjan kautta. Prosessin kautta työntekijä tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Antti Hintsan Rakennettu identiteetti -ratkaisukonseptissa tarinallistamisen kautta tehdään työstä merkityksellisempää, joka vastaa useisiin Eepeen sanoittamiin haasteisiin lisäämällä muun muassa tehdyn työn arvostusta.

Tero Hytösen myös Eepeelle suunnittelemassa taiteellisessa ratkaisukonseptissa työntekijät luovat yrityksen työyhteisölähettiläälle toimenkuvan.  Konsepti nostaa työyhteisötyytyväisyyttä ja kehittää myös osastojen välisen yhteistyön saumattomuutta.

Noora Kauppilan Ässä-kövelyt sitouttavat, osallistavat ja kohtauttavat yritykset työntekijöitä. KUVA: Jenni Latva

Noora Kauppilan Ässä-kävelyt puolestaan vastaavat Eepeen Sujuvan työ ja työyhteisö -otsikon alla esitettyihin haasteisiin. Kävelyt ovat luovia ulkoiluhetkiä, jotka räätälöidään kohderyhmän mukaan. Ne mm. sitouttavat, osallistavat ja kohtauttavat yrityksen työntekijöitä. 

Teemu Lehmusruusun (Telling Tree art+rsrch) taiteellisessa ratkaisukonseptissa ratkotaan Alavuden Öljynpuristamon haastetta yrityksen tarinan kirkastamisesta, kerronnasta ja tunteen herättämisestä. Yrityksen viestinässä tultaisiin hyödyntämään bio/taiteellista tarinankerrontaa.

Henna Mantere lähestyi omassa taiteellisessa ratkaisukonseptissaan ”Indentiteettikollaasi” Pirjon Pakarin Elämyksellinen lähileipomo -haastetta. Konseptissa taiteilija tekee omia havaintojaan yrityksestä paikan päällä sekä myös tutkimusten ja sosiaalisen median avulla. Havaintojen myötä taiteilija koostaa visuaalisen kollaasin, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi palvelusuunnitelmaa tehtäessä.

Yritysten edustajat kuuntelivat esityksiä mielenkiinnolla ja keskustelua esitysten jälkeen syntyi. Kuvassa Alavuden Öljynpuristamon toimitusjohtaja Hanna Yli-Kuha ja Tuomas Olkkonen. KUVA: Jenni Latva

Esittelyiden edetessä kävi kuitenkin ilmi, että koska yritysten ongelmat olivat toimialasta riippumattomia, olivat myös ratkaisukonseptit sellaisia, että ne sopivat useamman yrityksen haasteeseen. Kiinnostavaa oli myös havaita, että vaikka taiteilijoita haettiin eri taiteenalojen piiristä, ei ratkaisukonsepteissa taiteenala tullut voimallisesti esiin, vaan haasteita oli ratkottu juuri taiteen alasta riippumattomalla taiteellisella asiantuntijuudella.

Taideyliopiston Mika Virkkala päätti iltapäivän mittaisen tilaisuuden. KUVA: Jenni Latva

Hankeen tiimoilta jatkamme keskusteluita yritysten ja taiteilijoiden kesken ja pyrimme, että joku ratkaisukonseptien päätyisi toteutukseen asti. Vaikka prosessi päätyisikin tähän, on tämän tiimoilta opittu paljon. Sekä yritykset ja taiteilijat ovat pitäneet tähänastista prosessia jo yksistäänkin arvokkaana.  

TYVI-hankkeen taiteilija–yritys-yhteistyöprosessi mukailee aikaisemmin IRM-Tool -hankkeessa tehtyä Luova meri -osatoteutusta. Innovation Resource Moderating Tool -hankkeen ja Taiteen edistämiskeskuksen vuonna 2019 yhteistyössä toteuttamassa projektissa seitsemän eri alan ammattitaiteilijaa ratkoivat meriteollisuuden yritysten esittämiä haasteita. 

Luova tulevaisuus

Yhteistyö taiteen ja eri alojen välillä laajentaa työn tekemisen tapoja ja merkityksiä. Tämä on yksi TYVI – Taiteen ja yritystoiminnan välinen yhteistyö uuden liiketoiminnan mahdollistajana -hankkeen ja sen jatkohankkeen ”Luova ajattelu ja taiteellinen asiantuntijuus elinkeinoelämän haasteita ratkomassa” perusajatuksista. Blogissa pääset lukemaan sekä hankkeiden toteutuksesta että mukana olleiden tekijöiden ajatuksia taiteen ja taiteellisen ajattelun käytöstä uusissa konteksteissa.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia