Näppäripedagogiikka – höntsäilyä ja tavoitteellista harrastamista

9.3.2023 1 Like 0 kommenttia

Kansanmusiikista ammentava näppäripedagogiikka listattiin hiljattain Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon osana kaustislaista viulunsoittoperinnettä. Näppäripedagogiikka kannustaa kaikenikäisiä ja -tasoisia soittamisesta kiinnostuneita musisoimaan yhdessä. Näin se on esimerkki musiikkikasvatuksesta, joka pyrkii kestävyyteen.

YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 edellyttää kestävyyttä kaikilla elämän osa-alueilla. Kestävyyden teemat ovat olleet viime vuosina enenevissä määrin esillä myös musiikkikasvatuksessa. Samalla on tullut esiin, kuinka monitahoinen ja eri tavoin tulkittavissa oleva käsite kestävyys on. Kestävyys tarkoittaa sitä, että ymmärrämme kaiken elollisen ja elottoman olevan kytköksissä toisiinsa ja toimimme vastuullisesti sen mukaan. Myös musiikkikasvatus on sitoutunut kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Suomalainen näppäripedagogiikka on kiinnostava esimerkki kestävyyteen pyrkivästä musiikkikasvatuksesta, joka haluaa edistää musiikista saatavan henkisen pääoman tasavertaista jakautumista.

Sosiaalinen kestävyys musiikkikasvatuksessa

Yksi kestävyyden ulottuvuuksista, sosiaalinen kestävyys, voi musiikkia opettaessa tarkoittaa esimerkiksi kasvatusteoreetikko Gert Biestan maailmakeskeistä kasvatusta. Siinä oppilas (uudelleen)ohjataan kestävämpään dialogiin ympäröivän maailman kanssa. Tällaisessa vuoropuhelussa itseä ja omia tarpeita ei nosteta muiden elollisten tai ympäristön yläpuolelle. Omaa toimintaa tarkastellaan ja kehitetään rakentavasti muita kunnioittaen. Tutkimuksissa on havaittu, että taidekasvatus voi edistää sosiaalista kestävyyttä. Musiikin opiskelu tarjoaakin oppilaalle oivan mahdollisuuden harjoitella itsekeskeisyydestä luopumista. Opettajan tehtävänä on johdatella tähän vastuulliseen toimijuuteen.

Ihmisten tulisi saada harjoitella tällaista kestävämpää vuoropuhelua musisoiden. Siksi heille on tarjottava mahdollisuuksia hakeutua musiikinopetukseen, joka korostaa osallistumista ja yhteistyötä. Samalla oppilaiden ainutlaatuisuuden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. ArtsEqual-hankkeen raportin mukaan suomalainen musiikinopetus ylläpitää yhteiskunnallista epätasa-arvoa huolimatta siitä, että opetus on kansainvälisesti arvostettua. Mikäli musiikin harjoittaminen ja siitä saatava aineeton hyöty nähdään kuuluvan ihmisoikeuksien piiriin, on tasa-arvon saavuttamiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen vielä matkaa.

Musiikki kuuluu kaikille

Sosiaalisesti kestävä musiikkikasvatus voi tarkoittaa käytännössä muun muassa matalan kynnyksen sukupolvien välistä yhteismusisointia, josta näppäripedagogiikka on tullut tunnetuksi. Pedagogiikan kehittäjän Mauno Järvelän missio on oikeastaan aika yksinkertainen: tarjota musiikinopetusta kaikenikäisille ja -tasoisille. Tarkoitus on tukea elinikäisen musiikkisuhteen syntymistä. Näppäripedagogiikan keskiössä on yhteissoitto, jossa osallistujamäärää ei rajoiteta. Kaikkia kannustetaan tasavertaisesti. Näppäreissä voi harrastaa “höntsäillen” ja tutustua musiikkiin iloisissa merkeissä, sillä musisointiin ei suhtauduta liian vakavasti. Samaan aikaan opetus on kuitenkin taiteellisesti ja kasvatuksellisesti tavoitteellista. Näppäripedagogiikka ei siten hidasta ammattilaisiksi tähtäävien kehittymistä – päinvastoin: yhteissoitto leppoisassa ilmapiirissä voi virkistää ja antaa oppilaalle lisäpuhtia itsenäiseen, usein vaativaan tavoitteelliseen työskentelyyn.

Näppäripedagogiikkaa toteutetaan kolmen päätoiminnon keinoin: 1) Kaustisella toimiva Näppärikoulu tarjoaa instrumentti- ja yhtyeopetusta, 2) kesäleirit kokoavat yhteen satoja oppilaita, heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan ja 3) musiikkiopistot voivat tilata Näppärit ry:ltä viikonloppukursseja oppilailleen. Tämän lisäksi näppäripedagogiikka on innoittanut useita soittajia, yhtyeitä ja musiikkikouluja. Kansainvälisten hankkeiden myötä Näppärit ovat myös tehneet yhteistyötä useiden ulkomaisten musiikkikoulujen ja musisoivien yhteisöjen kanssa.

Monenlaisia soittimia sisältävä näppäriorkesteri tarjoaa osallistujille mahdollisuuden innostavaan yhteissoittoon, jollaista ei välttämättä ole saatavilla heidän omassa elinympäristössään. Oppilaat tottuvat näin toimimaan monenlaisissa tilanteissa ja kokoonpanoissa, mikä puolestaan voi motivoida musisointiin myöhemmin myös perheen tai kavereiden kesken. Tällainen aktiivisuus ruokkii musiikin tekemisen iloa ja edistää omannäköisen musiikkisuhteen kehittymistä.

Näppäriyhteisöt tulevaisuutta rakentamassa

Yhteismusisoinnin hyvää tekevät vaikutukset ovat laajalti tunnettuja, mutta sitä ei välttämättä tapahdu säännöllisesti yksilöiden ja yhteisöjen arjessa. Suomalaisessa musiikinopetuksessa edellisen kaltainen yhteismusisointi jää tällä hetkellä helposti muun tavoitteellisen toiminnan varjoon. Oppilaat jaetaan usein yhtyeisiin tai orkestereihin taitotason tai iän perusteella. Erilaiset oppijat, tietyt instrumentit sekä eri-ikäiset vasta-alkajat voivat silloin jäädä motivoivan yhteismusisoinnin ulkopuolelle. Yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistavaa, kaikkien oppilaiden ja opettajien yhteistä musisointia voi tapahtua projektiluontoisesti lukuvuoden aikana, mutta näppäripedagogiikka herättää kysymään: entä jos tällainen matalan kynnyksen monisukupolvinen yhteismusisointi olisikin musiikkikasvatuksen ytimessä?

Musiikkikasvatuksessa sosiaalinen kestävyys voidaankin ymmärtää toimintana, jonka tavoitteena on lisätä kaikkien ihmisten hyvinvointia. Eräs näppäripedagogiikan ulottuvuus on tästä esimerkkinä: yhteismusisointi omaksutaan luontevaksi osaksi ihmisten arkea ja kanssakäymistä niin muodollisissa opetustilanteissa kuin niiden ulkopuolellakin. Periaatteena voisi olla, että “laitetaan musiikiksi” aina, kun siltä tuntuu. Mieluummin usein kuin harvemmin.

Ammennetaan suomalaisista, paikallisista kansanmusiikkiperinteistä

Suomessa on runsaasti ainutlaatuisia, paikallisia kansanmusiikkiperinteitä. Jotkut niistä ovat elinvoimaisia toimeliaan perinteen jatkamisen ansiosta, kun taas toiset odottavat uudelleenlöytämistään. Monia paikallisia sävelmiä on mahdollista sovittaa eri-ikäisille ja -tasoisille soittajille ja laulajille sopiviksi. Paikallisuudesta luovasti ammentamalla perinne elää yhteisön mukana ja hiljainen tieto siirtyy sukupolvelta toiselle. Tätä on kulttuurinen kestävyys, johon näppäripedagogiikka esimerkillään kannustaa. Suomalaisten perinteiden lisäksi se sulauttaa musiikkiinsa yleissivistäviä näppärilauluja, muita musiikkikulttuureja sekä länsimaista taidemusiikkia. Tällä tavoin on mahdollista korostaa yhteiskunnallista vuoropuhelua nykyisyyden ja menneisyyden välillä.

Aineeton kulttuuriperintö on vuorovaikutusta ihmisten, yhteisöjen ja ympäröivän maailman kesken. Siksi se myös kehittyy ja muuttuu ajan myötä. Jatkuvasti muovautuva musiikkiperinne on sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden keskeinen elementti, koska sillä on vaikutusta sekä ihmisten yhteisöllisyyteen että paikallisidentiteetin kehittymiseen. Musiikkiperinteiden ylläpitäminen, vastuullinen määrittely ja monipuolinen käyttö on siksi yhteiskunnan toimivuuden kannalta korvaamattoman tärkeää. Aineeton kulttuuriperintö tulisikin ottaa kiinteäksi osaksi musiikin opetussuunnitelmia ja yhteisöjen toimintaa.

Neea Lamminmäki on kaustislaislähtöinen muusikko, pedagogi ja väitöskirjatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa aiheenaan “Between changing society and sustaining heritage: Elevating locality in music education in and through the hybrid Näppäri practice in Finland”.